Tarina jatkuu...

Sadhgurun luota päätin suunnata etelään äiti Amman ashramiin. Vierailu Isha Centerissä oli antoisa, mutta myös voimia vievä. Halusin jättää säätämiset hetkeksi väliin ja päästä vain rauhoittumaan. Olin juuri saanut matkatuttavalta viestin, että Amman luona oli ollut mukavaa ja hän suositteli sitä lepäämiseen. Ei siinä sitten kummempaa kuin yöjunalla kohti Kollamia. Ammasta minulla ei ollut etukäteen muuta tietoa, kuin että hän halailee ihmisiä ja ashramissa käy paljon suomalaisia.

Junaa odotellessa kirjoitin visioimani retriitin ohjelman. Jotenkin luovuus tuntui palanneen. Oli intoa ja energiaa, visioita ja ajatuksia. Tuntui kuin käyttöjärjestelmäni olisi päivitetty ja tässä toimenpiteessä pitää hetkeksi kaikki sammuttaa. Olin hetken aikaa sammutettu, mutta nyt koneeni käynnistettiin uudestaan.

Kollamiin saavuin aamulla ja kävelin satamaan, mistä lähtisi vesibussi, jolla pääsee ashramiin. Oli mukava matkustaa pitkästä aikaa paatilla, varsinkin kun olen alkanut myös fiilistellä sitä, että olisi hauska taas ajaa laivoja. Vajaan kolmen tunnin päästä alkoi edessä näkyä korkeat pinkit rakennukset. En ollut nähnyt ashramista yhtään kuvaa ja näky yllätti.

Ashramissa asuu noin kolme tuhatta ihmistä. Munkkeja ja nunnia, länsimaisia Amman seuraajia ja intialaisia opiskelijoita läheisestä Amman yliopistosta. Alueella on myös sairaala, pankki, pesula, kirjapaino...pieni kaupunki siis. Alueelta ei siis tarvitse poistua, joten elämä on helppoa kuplassa, missä perustarpeista ei tarvitse huolehtia.

Kun saavuin vastaanoton luo, tutustuin heti muutaman vuoden vanhempaan ruotsalaiseen poikaan. Hän vietti ashramissa muutaman päivän ja ystävystyimme tuona aikana. Kävimme yhdessä jonottamassa pitkän päivän Amman halausta ja juttelimme paljon elämästä. Hän on toimittaja, mutta kiinnostunut myös äänestä ja äänilaitteista. Hän rakentaa erilaisia äänivempaimia, mutta ei tee musiikkia. Hän on tehnyt muutaman taideteoksen ja molemmille heräsi ajatus, että olisi hauska kokeilla joskus yhteistyötä, kun molemmat pitävät äänestä, mutta lähestyminen on erilainen. Minä hahmotan ääntä musikaalisemmin ja hän taas teknisemmin.

Amma oli paikalla kuusi päivää, ennen kuin hän lähti halauskiertueelle Pohjois-Intiaan. Amman ollessa paikalla on ashram täynnä vierailijoita. Amma aloittaa halaukset suuressa salissa kello 11 ja meno saattaa jatkua pitkälle yöhön. Välillä lauletaan hindulauluja reilun kymmenen hengen orkesterin kera ja sitten taas jatketaan. Amma ei ilmeisesti hirveästi nuku, kun hänen pitää vielä hallinnollisiakin asioita hoitaa. Wikipediassa on esitetty epäillyjä hänen organisaationsa rahankäytöstä. Näkemäni perusteella voin todeta sen, että itse Amma kyllä käyttää suurimman osan ajastaan ihmisten halailuun, joten hän tuskin itse varoja väärin käyttää. Neljä yliopistoa, pari sairaalaa ja lukuisia konkreettisia hyväntekeväisyysprojekteja kertovat, että kyllä hän on melkoisesti saanut hyvää aikaan.

Amman halaus ei itselleni suurempia tuntemuksia aiheuttanut. Pyrin suhtautumaan tilanteeseen neutraalisti. Ilman suuria odotuksia mistään erikoisesta, mutta myös ilman skeptisiä ennakkoluuloja. Ruotsalaisen kanssa väänsimme vitsiä, että mitäs jos Amma sanookin, että sinä jäät tänne ashramiin. Halauksessa Amma höpisi jotain korvaani. Suomalaisilta kuulin myöhemmin, että ilmeisesti hän yritti sanoa suomeksi rakas poika.

Ashramin rannalla kirjoitin myös pitkästä aikaa Syvänmielensukeltaja blogiani. Inspiraatio tuntui jatkuvan ja annoin ns. kynän sauhuta. Kirjoitin kaksi tekstiä, jotka ovat kummitelleet mielessäni pitkään, mutta en ole niitä saanut kirjoitettua. Yleensä tarkastelen tekstejäni muutaman päivän, mutta nyt nuo syntyivät todella helposti. Koen tekstien käsittelevän tärkeitä asioita, joten tuntui hyvältä saada ne vihdoin ulos. Koska kirjoitan avoimesti, tuntui jännittävältä julkaista ne. Julkaiseminen tuntui kuitenkin arvoiseltaan, kun sain viestin, kuinka pariterapia teksti oli tullut eräälle henkilölle juuri hyvään hetkeen ja auttanut hänen tilanteeseensa.

Tutustuin Amman luona myös suomalaiseen uskonoppineeseen ja kävimme lukuisia mielenkiintoisia keskusteluja uskosta, jumalasta, henkisyydestä, Amman ja kristinuskon ristiriidasta sekä lukuisista muista aiheista. Nautin suuresti, kun sain kysellä mieltäni askarruttavia asioita ja niihin vastattiin ajatuksella. Kysymykseni saattaisivat aiheuttaa jollekin puolustusreaktion, mutta keskustelukumppanini aisti hienosti sen, että tarkoitukseni ei ollut provosoida, vaan taustalla oli aito kiinnostus kuulla miten toinen jäsentää asioita.

Keskustelin paljon myös muiden mukavien ihmisten kanssa. Oli mahtavaa kuulla miten he kokevat Amman ja minkälainen heidän elämäntarinansa on. Yleisesti ottaen ihmiset ashramissa tuntuivat olevan avoimia puhumaan ja tämän ansiosta hyviä keskuteluja syntyi helposti. Ashramissa oli paljon suomalaisia, joten oli rentouttavaa, ettei kaikkea höpöttelyä tarvinnut käydä englanniksi.

Ammaa palvotaan jumaluutena, mikä tuntui itsestäni hiukan oudolta. Tähän toki vaikuttaa se  oma kulttuurillinen taustani. Oli hienoa seurata niin erilaista lähestymistä elämään ja uskontoon. Amma ei ilmeisesti sinänsä pyri levittämään hindulaisuutta, vaan kehoittaa jokaista tutustumaan omaan uskontoonsa syvemmin. Se on kuitenkin hänen oma uskontonsa, jonka kautta hän oppejaan jakaa ja minkä ympärillä ashramin arki pyörii.

Vierailu herätti runsaasti uusia ajatuksia ja avasi erilaisia näkökulmia elämään.

Prosessoituani kokemaani, jotain pohdintoja päätyy varmasti Syvänmielensukeltajaan. Vietin lopulta kahdeksantoista yötä ahsramissa. Vierailun loppupuolella näin julisteen, joka aiheutti jonkinmoisen järkytyksen itselleni. Amman yliopistossa alkaa filosofian ja psykologian koulutusohjelma, johon on vielä sisällytetty joogaohjaajan koulutus. Pistin viestin tuosta koulutuksesta parille ystävälleni ja kuunneltuaan juttujani reilut kymmenen vuotta, he totesivat, että ei voisi enempää olla minun näköiseni juttu. Niinhän se onkin, mutta että pariksi vuodeksi Intiaan...hmm.

Pitää toki mainita sekin, että ashramissa tehdään päivittäin pari tuntia vapaaehtoistyötä. Se on yksi henkisen harjoituksen muoto. Olin alkuun kuusi iltaa länkkärikahvilan keittiössä tiskaamassa. Iltavuoro kuitenkin tuntui tylsältä, vaikka itse tiskaamisesta pidinkin. Vaihdoin sitten päivävuoroon pyykkien lajitteluun, jossa viihdyinkin lopun aikaa.

Asuminen ashramissa on edullista. Noin neljällä eurolla saat majoituksen ja kolme ruokaa. Hintaan kuuluvat ateriat ovat riisiä ja jotain kasvismättöä mukaan. Jos haluaa syödä jotain muutakin, selviää edullisesti, koska kaikki maksulliset ruokapaikat toimivat vapaaehtoisvoimin. 7-8 euron päiväbudjetilla pärjää todella mukavasti. Länkkärikahvilan kasvispurilaiset olivat uskomattoman hyviä. Ennen Thaimaahan siirtymistä olinkin elellyt kasvisruoalla jo yli kuukauden. Intiassa se oli todella helppoa, sillä ruoka on niin hyvää, eikä lihaa ollut edes ikävä.

Viimeisinä päivänä alkoi jännittää edessä siintävä siirtyminen Thaimaaseen ja siellä odottava työkeikka. Otin taas kyydin vesibussilla pienehköön Alleppeyn kaupunkiiin, mikä olikin viihtyisä paikallinen "Venetsia". Pelkäsin, että ashramin jälkeen Intian melun ja yleisen kaaoksen kohtaaminen on kahta kauheampaa. Myös Kochi, josta lensin Singaporeen oli mukava. Merenrantaa, ja leppoisaa meininkiä, kunhan keskustasta pääsi pois. Intiasta jäi siis todella mukava maku viimeisinä päivinä ja kenties joskus eksyn sinne vielä uudestaan...ehkä jopa nopeammin kuin uskallan ajatella. Talousdataa sen verran, että päiväbudjetti kahdeksan viikon vieraillulleni, sisältäen kaikki paikan päällä syntyneet kulut, oli lopulta karvan alle 15 euroa.

Nyt olen jo lepäämässä Ko Yao Noi saarella Thaimaassa ja työkeikka on takana. Seuraavassa jutussa siis silikonilla täytettyjä tarinoita Rachan saaren lämpimistä öistä...tosin, mikä tapahtuu saarella, jää saarelle ;)

- Turkka