Tällä hetkellä majailen Hampin rauniokaupungissa ja toivun eilisestä oksentelusta ja kuumeilusta. Ruoka ja neste pysyy taas sisällä, joten enköhän selvinnyt tällä kertaa melko pienellä vaivalla. Eilinen meni lähinnä maatessa punkassa ja toivoen, että enää ei tarvitse kumartua yhteisvessan lattiassa olevan reiän ylle.

Goalla ei mitään erityisempää enää tapahtunut. Hengailin arkkitehdin kanssa ja hän lähti jatkamaan matkaansa. Häitä ei tarvinnut sitten enempää miettiä, sillä arkkitehtikään ei niihin voinut osallistua, koska sai kutsun palata Suomeen uuden projektin pariin. Kävin kuitenkin sunnuntai lounaalla seinän takana isäntäperheeni kutsusta. Meno oli todella rento. Perheen tyttö oli kokannut kanaa ja nautaa, he ovat siis kristittyjä. Ruoka oli hyvää ja tutustuin isäntä Fransiscon lisäksi myös toista huonetta majoittaneeseen 53-vuotiaaseen saksalaiseen mieheen. Hän oli kiinnostunut kuulokebileistä, trancebileistä kun kerran piti. Lupasin lähteä hänen mukaansa, jos halvat bileet löytyy. Sellaiset olikin tarjolla ja yhtenä iltana päädyimme pirskeisiin. Ensin alkuun sakemanni tuprutteli hiukan jazztupakkaa merenrannalla ja sitten siirryimme bileisiin. Hän ei kuitenkaan pitänyt meiningistä. Musa ei ollut hänen makuunsa, mutta hän sanoi, että Berliinistäkin on vaikea löytää bileitä, missä soi hyvää musiikkia. Jazztupakkaa on muuten kattavasti tarjolla, majapaikan isäntä kauppaa tavaraansa ja turistiopas saattaa pyytää katsomaan komeita viljelyksiään.

Yhtenä iltana huomasin bändin kanssa musisoineen tyypin, joka oli kovin suomalaisen oloinen. Meninkin tiedustelemaan asiaa ja oikeaan osuin. Elämäntapamuusikko hengailee talven soitellen pitkin Goaa, elätteän itsensä keikkapalkoille ja sossun avulla. On kuulemma oma taiteensa kertoa sopivaa tarinaa viraston tädeille, jotta ei tarvitse juosta erilaisissa koulutuksissa.

Viimeisenä Goan iltana vuokrasin kajakin ja kävin melomassa auringonlaskun aikoihin. Oli kiva vähän urheilla ja samalla nautiskella merestä uusien maisemien kera. Bussini kohti Hampia lähti vasta illlalla ysin jälkeen, joten viimeinen päivä meni odotteluun. Jouduin taas hoitelemaan laskuja, kuitteja ja muuta ”mukavaa”. Myös työkeikka Thaimaaseen maaliskuulle vahvistui, joten lentojen etsimiseen ja ostamiseen meni oma aikansa huonon nettiyhteyden kanssa taistellessa. Maaliskuun  12. päivä lennän Thaikkuihin, joten siihen saakka pörrään sitten Intian eteläisiä seutuja. Thaikkulasta palaan ehkä  Pohjois-Intiaan ja sieltä sitten suuntaan Nepaliin vaeltamaan, mutta tämä on toki vasta hahmottelua.

Bussia odotellessa löysin jälleen uuden huijariystävän. Tällä kertaa tarjolla oli jalokivibisneksiä. Menin myös syömään todella räkälän näköiseen paikkaan, jossa oli listalla kahta ruokaa. En tiennyt mitä oli tulossa, mutta se oli todella hyvää. Otin lopulta vielä toisenkin annoksen dosaa, tuollaista kasviksilla täytettyä ohutta lättyä. Juttelin myös amerikkaisen jampan kanssa, joka oli paikan vakiasiakas. Hän kertoi keskutelumme lomassa vinkkinsä elämään, kun olin kertonut elämäntilanteestani.

1) Etsi se mikä innostaa ja motivoi eniten

2) Etsi paikka missä sinua motivoi eniten tehdä kiinnostuksesi kohdetta

3) Etsi seuraa kenen kanssa sinua motivoi tehdä kiinnostuksesi kohdetta

Hän oli itse juuri perustanut hoitolan Agondan rannalle ja tiedustelin häneltä, onko hän nyt saavuttanut tuon tilanteen. Hän sanoi, että ei ole vielä saanut kaikkia asoita ”linjaan”, mutta aaltoilu on koko ajan vähentynyt ja linjaus paranee koko ajan.

Yöbussi olikin sitten maineensa veroinen, ei tullut paljon nukuttua. Suurin ongelma oli jarrut, jotka pitivät kamalaa vinguntaa. Toinen on torven soittelu, jota kuski harrasti ahkeraan. Aamulla kuuden jälkeen saavuimme pimeälle sorakuopalle. Ajattelin, että mikäköhän paikka tämäkin on, mutta löysin itseni lopulta kartalta ja Hampi oli aivan mutkan takana. Aurinko alkoi hiljalleen nousta ja Hampi oli todella kaunis ensimmäisten säteiden valossa. Muutaman kerran pientä pääkatua edestakaisin kävellessäni, löysin lopulta sopivan hintaisen majoituksen. Eka päivä meni lähinnä nukkuessa ja syödessä. Päädyin tosin saksalainen jätkän kanssa ihastelemaan auringonlaskua kallioille. Illalla hehkutin ravintolassa kahdelle japanilaiselle tytölle Japanin matkaani.

Seuraavana päivänä lähdin katsomaan Hampin hienointa temppeliä. Hampin maasto on omanlaisensa, kivet ovat pyöreitä ja jännän värisiä. Vitthalan temppeli olikin hieno. Meinasin jättää Hampin väliin, kun olen monet vuodet harrastanut nähtävyyksissä juoksemista ja on alkanut tuntua, että samat kivikasat sitä on missä päin tahansa. Oli kuitenkin positiivinen yllätys, että Hampi todellakin on vierailun arvoinen. Ensimmäistä kertaa olin paikassa, jossa tuli mieleen, että Indiana Jones voisi seikkailla näissä maisemissa. Fiilistelin temppeliä ja yhdessä syrjäisessä pikku temppelissä törmäsin egyptiläiseen poikaan, joka soitti outoa soitinta. Se oli Hapi nimeltään ja sain itsekin kokeilla soittamista. Paluumatkalla bongasin jälleen saksalaiseen ja menimme yhdessä syömään. Hänkin paljastui 82-vuosikerraksi ja arkkitehdiksi. Hän on syntytyt DDR:ssä, joten oli mielenkiintoista kuulla hänen juttujaan Saksasta.

En ole saanut itseäni joogatunneille, vaikka niitä on kyllä tarjolla. Kävi kuitenkin hyvä säkä, kun temppelillä törmäsiin pariin tyttöön, kenen kanssa juttelin ennen yöbussiin nousua. He kutsuivat joogaamaan seuraavana aamuna joen varteen 7:30. En ollut ennen kokeillut tantrajoogaa ja se toimi oikein hyvin. Rentoutuksessa vajosin johonkin unen rajamaille varmaan puoleksi tunniksi. Ihmettelinkin, että nukahdinko, mutta ohjaaja sanoi, ettei hän ollut lopettanut rentoutusta mitenkään ja oli mielissään, kun pääsin niin hyvään rentouden tilaan. Harmi vaan, kun vatsatauti iski, enkä päässyt mukaan seuraavana aamuna.

Pääsääntöisesti fiilikset ovat olleet hyvät, mutta välillä iskee yksinäisyys ja erilaisia pelkoja. Pelot ovat toki yleensä ihan turhia, mutta epätietoisuus ja outo ympäristö on omiaan villitsemään mielikuvistusta. Mieli lähtee ylikierroksille ja uppoutuu syviin vesiin. Matkan aikana varmasti kohtaakin itsestään kaikkia puolia, kun ei pysty tukeutumaan tuttuun ja turvalliseen.

Sain luettua The White Tiger kirjan ja se oli melko mielenkiintoinen. Täällä aidossa ympäristössä pystyy hahmottelemaan tapahtumia ihan eri tavalla. Kirja on aika karu kuvaus Intian luokkayhteiskunnasta ja aikamoista inhorealismia välillä. Eilen aloitin lukemaan The Fault in Our Starsia (Tähtiin kirjoitettu virhe). Erna antoi sen minulle mukaan ja sanoi, että koska pidin elokuvasta, pidän varmasti tästäkin. Parin kappaleen jälkeen epäilen vahvasti, että sama silmien hikoilu, minkä elokuva aiheutti, toistuu myös kirjan kanssa. The White Tigerin jälkeen kaipaakin jotain kauniimpaa tarinaa ja teinikirjallisuushan vastaa siihen huutoon hyvin.

Seuraavaksi koitan saada itselleni ostettua junalipun Mysoreen paikallisen VR:n nettisivuilta. Hommasin intialaisen sim-kortin, jotta voin asioita hoitaa helpommin täällä. Kaikkeen pitää kuitenkin rekisteröityä miljoonaan kertaan ja vahvistuksia tulee puhelimeen sekä sähköpostiin. Puhelin verkkoa ei kuitenkaan löydy välttämättä silloin kun on nettiyhteys tai toisinpäin. Mikään el ole liian yksinkertaista, mutta näin säästän matka-agentuurien välityspalkkiot.

- Hampin hampuusi Turkka