Tällä hetkellä majailen Hampin rauniokaupungissa ja toivun eilisestä oksentelusta ja kuumeilusta. Ruoka ja neste pysyy taas sisällä, joten enköhän selvinnyt tällä kertaa melko pienellä vaivalla. Eilinen meni lähinnä maatessa punkassa ja toivoen, että enää ei tarvitse kumartua yhteisvessan lattiassa olevan reiän ylle.

Goalla ei mitään erityisempää enää tapahtunut. Hengailin arkkitehdin kanssa ja hän lähti jatkamaan matkaansa. Häitä ei tarvinnut sitten enempää miettiä, sillä arkkitehtikään ei niihin voinut osallistua, koska sai kutsun palata Suomeen uuden projektin pariin. Kävin kuitenkin sunnuntai lounaalla seinän takana isäntäperheeni kutsusta. Meno oli todella rento. Perheen tyttö oli kokannut kanaa ja nautaa, he ovat siis kristittyjä. Ruoka oli hyvää ja tutustuin isäntä Fransiscon lisäksi myös toista huonetta majoittaneeseen 53-vuotiaaseen saksalaiseen mieheen. Hän oli kiinnostunut kuulokebileistä, trancebileistä kun kerran piti. Lupasin lähteä hänen mukaansa, jos halvat bileet löytyy. Sellaiset olikin tarjolla ja yhtenä iltana päädyimme pirskeisiin. Ensin alkuun sakemanni tuprutteli hiukan jazztupakkaa merenrannalla ja sitten siirryimme bileisiin. Hän ei kuitenkaan pitänyt meiningistä. Musa ei ollut hänen makuunsa, mutta hän sanoi, että Berliinistäkin on vaikea löytää bileitä, missä soi hyvää musiikkia. Jazztupakkaa on muuten kattavasti tarjolla, majapaikan isäntä kauppaa tavaraansa ja turistiopas saattaa pyytää katsomaan komeita viljelyksiään.

Yhtenä iltana huomasin bändin kanssa musisoineen tyypin, joka oli kovin suomalaisen oloinen. Meninkin tiedustelemaan asiaa ja oikeaan osuin. Elämäntapamuusikko hengailee talven soitellen pitkin Goaa, elätteän itsensä keikkapalkoille ja sossun avulla. On kuulemma oma taiteensa kertoa sopivaa tarinaa viraston tädeille, jotta ei tarvitse juosta erilaisissa koulutuksissa.

Viimeisenä Goan iltana vuokrasin kajakin ja kävin melomassa auringonlaskun aikoihin. Oli kiva vähän urheilla ja samalla nautiskella merestä uusien maisemien kera. Bussini kohti Hampia lähti vasta illlalla ysin jälkeen, joten viimeinen päivä meni odotteluun. Jouduin taas hoitelemaan laskuja, kuitteja ja muuta ”mukavaa”. Myös työkeikka Thaimaaseen maaliskuulle vahvistui, joten lentojen etsimiseen ja ostamiseen meni oma aikansa huonon nettiyhteyden kanssa taistellessa. Maaliskuun  12. päivä lennän Thaikkuihin, joten siihen saakka pörrään sitten Intian eteläisiä seutuja. Thaikkulasta palaan ehkä  Pohjois-Intiaan ja sieltä sitten suuntaan Nepaliin vaeltamaan, mutta tämä on toki vasta hahmottelua.

Bussia odotellessa löysin jälleen uuden huijariystävän. Tällä kertaa tarjolla oli jalokivibisneksiä. Menin myös syömään todella räkälän näköiseen paikkaan, jossa oli listalla kahta ruokaa. En tiennyt mitä oli tulossa, mutta se oli todella hyvää. Otin lopulta vielä toisenkin annoksen dosaa, tuollaista kasviksilla täytettyä ohutta lättyä. Juttelin myös amerikkaisen jampan kanssa, joka oli paikan vakiasiakas. Hän kertoi keskutelumme lomassa vinkkinsä elämään, kun olin kertonut elämäntilanteestani.

1) Etsi se mikä innostaa ja motivoi eniten

2) Etsi paikka missä sinua motivoi eniten tehdä kiinnostuksesi kohdetta

3) Etsi seuraa kenen kanssa sinua motivoi tehdä kiinnostuksesi kohdetta

Hän oli itse juuri perustanut hoitolan Agondan rannalle ja tiedustelin häneltä, onko hän nyt saavuttanut tuon tilanteen. Hän sanoi, että ei ole vielä saanut kaikkia asoita ”linjaan”, mutta aaltoilu on koko ajan vähentynyt ja linjaus paranee koko ajan.

Yöbussi olikin sitten maineensa veroinen, ei tullut paljon nukuttua. Suurin ongelma oli jarrut, jotka pitivät kamalaa vinguntaa. Toinen on torven soittelu, jota kuski harrasti ahkeraan. Aamulla kuuden jälkeen saavuimme pimeälle sorakuopalle. Ajattelin, että mikäköhän paikka tämäkin on, mutta löysin itseni lopulta kartalta ja Hampi oli aivan mutkan takana. Aurinko alkoi hiljalleen nousta ja Hampi oli todella kaunis ensimmäisten säteiden valossa. Muutaman kerran pientä pääkatua edestakaisin kävellessäni, löysin lopulta sopivan hintaisen majoituksen. Eka päivä meni lähinnä nukkuessa ja syödessä. Päädyin tosin saksalainen jätkän kanssa ihastelemaan auringonlaskua kallioille. Illalla hehkutin ravintolassa kahdelle japanilaiselle tytölle Japanin matkaani.

Seuraavana päivänä lähdin katsomaan Hampin hienointa temppeliä. Hampin maasto on omanlaisensa, kivet ovat pyöreitä ja jännän värisiä. Vitthalan temppeli olikin hieno. Meinasin jättää Hampin väliin, kun olen monet vuodet harrastanut nähtävyyksissä juoksemista ja on alkanut tuntua, että samat kivikasat sitä on missä päin tahansa. Oli kuitenkin positiivinen yllätys, että Hampi todellakin on vierailun arvoinen. Ensimmäistä kertaa olin paikassa, jossa tuli mieleen, että Indiana Jones voisi seikkailla näissä maisemissa. Fiilistelin temppeliä ja yhdessä syrjäisessä pikku temppelissä törmäsin egyptiläiseen poikaan, joka soitti outoa soitinta. Se oli Hapi nimeltään ja sain itsekin kokeilla soittamista. Paluumatkalla bongasin jälleen saksalaiseen ja menimme yhdessä syömään. Hänkin paljastui 82-vuosikerraksi ja arkkitehdiksi. Hän on syntytyt DDR:ssä, joten oli mielenkiintoista kuulla hänen juttujaan Saksasta.

En ole saanut itseäni joogatunneille, vaikka niitä on kyllä tarjolla. Kävi kuitenkin hyvä säkä, kun temppelillä törmäsiin pariin tyttöön, kenen kanssa juttelin ennen yöbussiin nousua. He kutsuivat joogaamaan seuraavana aamuna joen varteen 7:30. En ollut ennen kokeillut tantrajoogaa ja se toimi oikein hyvin. Rentoutuksessa vajosin johonkin unen rajamaille varmaan puoleksi tunniksi. Ihmettelinkin, että nukahdinko, mutta ohjaaja sanoi, ettei hän ollut lopettanut rentoutusta mitenkään ja oli mielissään, kun pääsin niin hyvään rentouden tilaan. Harmi vaan, kun vatsatauti iski, enkä päässyt mukaan seuraavana aamuna.

Pääsääntöisesti fiilikset ovat olleet hyvät, mutta välillä iskee yksinäisyys ja erilaisia pelkoja. Pelot ovat toki yleensä ihan turhia, mutta epätietoisuus ja outo ympäristö on omiaan villitsemään mielikuvistusta. Mieli lähtee ylikierroksille ja uppoutuu syviin vesiin. Matkan aikana varmasti kohtaakin itsestään kaikkia puolia, kun ei pysty tukeutumaan tuttuun ja turvalliseen.

Sain luettua The White Tiger kirjan ja se oli melko mielenkiintoinen. Täällä aidossa ympäristössä pystyy hahmottelemaan tapahtumia ihan eri tavalla. Kirja on aika karu kuvaus Intian luokkayhteiskunnasta ja aikamoista inhorealismia välillä. Eilen aloitin lukemaan The Fault in Our Starsia (Tähtiin kirjoitettu virhe). Erna antoi sen minulle mukaan ja sanoi, että koska pidin elokuvasta, pidän varmasti tästäkin. Parin kappaleen jälkeen epäilen vahvasti, että sama silmien hikoilu, minkä elokuva aiheutti, toistuu myös kirjan kanssa. The White Tigerin jälkeen kaipaakin jotain kauniimpaa tarinaa ja teinikirjallisuushan vastaa siihen huutoon hyvin.

Seuraavaksi koitan saada itselleni ostettua junalipun Mysoreen paikallisen VR:n nettisivuilta. Hommasin intialaisen sim-kortin, jotta voin asioita hoitaa helpommin täällä. Kaikkeen pitää kuitenkin rekisteröityä miljoonaan kertaan ja vahvistuksia tulee puhelimeen sekä sähköpostiin. Puhelin verkkoa ei kuitenkaan löydy välttämättä silloin kun on nettiyhteys tai toisinpäin. Mikään el ole liian yksinkertaista, mutta näin säästän matka-agentuurien välityspalkkiot.

- Hampin hampuusi Turkka

Tällä kertaa tuuppaan päivitystä kuvien muodossa, samalla kun haen uutta nousua eilisen oksentelun jälkeen :)

Mumbain majoitus oli siisti.

Goan eka majapaikka oli myös siisti ja tilava. Pesulaa pitävän perheen talo. Luultavasti asuvat tässä itse, kun turistikausi on ohi.

Goan toinen majapaikka. Ei niin siisti, mutta hintakin oli edullinen. Turha sitä on maksaa paljoa majoituksesta, kun eipä kämpillä tule hengailtua. Myöskin perheen talo. Vuokraavat kahta huonetta matkailijoille.

Hampin majoitus. 

Palolemin ranta.

Meikän "nuotio".

Myös ihan oikeitakin nuotioita löytyi Palolemilta. Taustalla bändi veivaa biittiä.

Eihän se ole ranta eikä mikään, jos ei paria lehmää löydy.

Ruoka on hyvää ja kasvisateriat ovat todella maistuvia.

Auringonlasku Palolemilla.

"Toimii kuin junan vessa" pätee myös Intiassa.

Jorstsuilua kuulokebileissä.

- Tuke

Reilu viikko reissua takana ja paljon on tapahtunut. Niin paljon, että ei sitä millään saa tähän kirjoitettua. Pari päivää sitten sain vasta ensimmäiset päiväkirjamerkinnät kirjoiteltua itselleni ja kyllä sitä tarinaa sitten tulikin. Koitan nyt vain lyhyesti kertoa jotain, mitä on tullut tehtyä ja fiilisteltyä.

Mumbaissa siirryin bussin ja paikallisjunan avustuksella keskustaan. Muita länkkäreitä ei silmiin montaa osunut. Majoitus järjestyi hyvällä tuurilla pariksi yöksi ekasta hostellista, jossa kävin yösijaa kysymässä. Ekan illan vietin erään fiksun huijarin seurassa ja hän kierrätti minua pitkin kaupunkia, vei vaatekauppaan sekä ”matkatoimistoon”. Hänen harmikseen en mitään kuitenkaan ostanut. Katukeittiöiden ruoka oli edullista ja maittavaa. Myös auringonlaskua oli kiva ihailla rantakadun muurilla. Mumbai ei kuitenkaan suurkaupunkina oikein sytyttänyt. Kohtuu siistiä varmaankin Intian mitta-asteikolla, eikä rasittavia kaupustelijoita roikkunut kimpussa. Toinen päivä kului hollantilaisen neidin seurassa ja kävimmekin yhdessä rautatieasemalla ostamassa liput Goalle. Minä sain lipun heti seuraavalla päivällä ja hollantilainen itselleen sopivasti sitä seuraavalle päivälle.

Junamatka Goalle kesti 13 tuntia. Olin makuuvaunussa ja vaikka juna lähti jo aamuseitsemältä, nukuin ja makailin lähes koko matkan punkassani. Goan lähestyessä huomasin, että reppureissaajat jäivät jo ennen päätepysäkkiä pois. Aloin tutkimaan Lonely Planettia tarkemmin ja ymmärsin Goan laajuuden. Vähän jänskätti mihin sitä päätyy, kun pimeä oli jo tullut ja saavuimme kyläpahaisen Madgaon asemalle. Fantasiani Goan lihatiskistä kuitenkin toteutui, kun asemalaiturilla kaksi parikymppistä ruotsalaista brunettia tuli reppujensa kanssa ja selvisi, ettei heilläkään ollut majoitusta. Yhdessä etsimme majoituksen ja jaoimme vuo…huoneen. Aamulla toivuttuani siitä pienoisesta pettymyksestä, etteivät länsinaapurit olleet blondeja, päätin kuitenkin suunnata poikien mukana Palolemin rannalle bussilla.

Palolemissa tiemme erkanivat ja kävin rannan majoja läpi, etsien edullista majoitusta. Majoitus löytyi lopulta hyvään hintaan, tosin ei ihan rannalta, mutta sopivan matkan päästä. Pienten unien jälkeen, kävin syömässä ja tutustumassa rantaan. Illalla bongasin loistavasti musisoineen bilebändin keikalta pari tyttöä ja uskaltauduin jopa jutulle. Juttu luisti mukavasti kolmekymppisen saksalaisen joogaopettajan ja ihanan, vielä monen monta reissuvuotta omaavan, suomalaisen maailmanmatkaajan kanssa. Ilta jatkuikin aamutunneillen rannalla istuskellen kynttilänuotion valossa. Heidän seurastaan sain nauttia kolmen päivän ajan. Hengailimme, höpötimme, söimme, uimme, otimme siis rennosti. Kävimme myös kokeilemassa silent partyt, missä juhlioilla on korvakuulokkeet, josta voi valita kolmen DJ:n kanavasta mieleisensä. Vaihtoehtoina on yleensä trance, house ja alternative, miltä tulee poppia, rockia ja vaikka mitä. Konsepti oli todella hauska ja toimiva. Luurit pois päästä ja baarissa soi taustalla musa hiljaisella ja voit höpötellä kaverin kanssa. Syy tällaiseen innovaatioon on se, että Goalla on lailla kiellytty kova meteli kymmenen jälkeen ja kunnollisia Goa trance bileitä löytyy vain pohjoisemmilta rannoilta.

Tytöt jatkoivat matkaansa ja pieni haikeus iski mukavan seuran kadottua. Asioin läheisessä kaupungissa seuraavana päivänä ja paluumatkalla istuin bussissa länkkärin viereen, joka paljastui suomalaiseksi arkkitehdiksi. Hänen rinkkansa oli varastettu yöbussissa ja hän saapui Palonemiin melko tyhjin käsin. Näytin vähän paikkoja ja ehdotin edullisemman majoituksen hankintaa. Hänen kanssa olemmekin jatkaneet syömisen ja hengailun merkeissä. Vuokrasimme tosin eilen pyörät ja poljimme noin 30 kilometrin reissun läheiseen luonnonpuistoon, joten ihan makoiluksi ei ole mennyt.

Ajattelin jatkaa matkaani sunnuntaina suosittelujen perusteella Hampin rauniokaupunkiin, mutta majataloni perhe meinaa sunnuntaina pitää vierailleen illallisen, joten saatan ehkä jäädä vielä pariksi päivää. Sain myös kutsun intialaisiin häihin arkkitehtitoverini paikalliselta tuttavalta. Häät ovat melko kaukana ja säätämisen takana, mutta koska tässä muutenkin menen fiilispohjalta, niin saatampa löytää itseni viikon päästä häistä, joissa vihkiminen suoritetaan Hindupapin määräyksellä kello 04:00.

Ruoka on ollut todella hyvää ja vatsakin on pysynyt melko hyvässä kunnossa. Päivällä on sopivan lämmin ja yöksi viilenee mukavasti. Kaikki on sujunut kivasti ja tavoite soljua ilman suurempia päämääriä on toiminut, vaikka tuntematon välillä pelottaakin. Jotenkin sitä on törmännyt tyyppeihin, keneltä saa inspiksen seuraavaan siirtoon ja riittää, että pitää mielen avoimena. Seuraa tuntuu löytyvän melko helposti ja moneen mukavaan ihmiseen on tullut tutustuttua. Ihan täysin en Suomen kuvioista pääse irtautumaan, sillä yritystä ei voi laittaa täysin pöytälaatikkoon ja asioita pitää välillä netin välityksellä hoitaa mm. kirjanpitäjän kanssa. Olen käynyt myös neuvotteluja parin viikon työkeikasta Thaimaahan, joten sekin on vienyt hiukan ajatuksia pois hiekkarannalta.

So far so good, saa nähdä millaisista seikkailuista itsensä löytää…toivottavasti kivoista :)

satunnainen seikkailija Turkka