Koulusta oli viiden päivän loma, joten ei tarvinnut pitkään miettiä, lähdenkö tuulettumaan muualle. Asiat eivät suju ainakaan omaan makuun kovin mallikkaasti, joten vahvassa harkinnassa on se, jatkanko enää keväällä. Syvänmielensukeltajassa tilitän enemmän näitä jatkan/en jatka pohdintoja, ja nyt ajattelin keskittyä enemmän fiilistelemään muita juttuja. Facessa avauduin parilla videolla, mutta niistä ei tainnut ihmisille paljoa tietoa välittyä.

Sen verran koulusta, että 4/6 lappua olemme saaneet takaisin ensimmäisestä koekierroksesta. Tavoite on ollut päästä läpi ja ainakin se on onnistunut. Häntäpäässä kuitenkin keikun pisteiden osalta. Tässä sanskritin kirjallisuushistorian koe. Yllättävän hyvin tuli pojoja, sillä tämän opettajan tyylin kanssa mulla on suuria ongelmia. Pikkutarkat listaukset erilaisista aiheista tökkii meikällä jo lähtökohtaisesti hankalaa, kun koitan hahmottaa kokonaisuudet ensin. Sen lisäksi vielä joudut opettelemaan termejä täysin oudolla kiellellä. Usein tunnilla kuuluukin "Turkka...Turkka, do you understand?". Kokeiden palautuksen  yhteydessä hän antoi runtua intialaiselle pojalla tyyliin "Turkkakin osaa näitä, sinun pitää opiskella paremmin". Vähän kuin paluu ruotsintunneille. :D

Päätin lähteä vuorille, koska ne tuntuvat inspiroivan minua. Kohteeksi valikoitui Munnar, joka on kuuluisa teeviljelmistään. Kevään reissulla kävin jo Ootyssa, missä on Etelä-Intian korkein huippu ja myös paljon teeviljelyksiä. Ooty ei mikään ihanteellisin paikka ollut, mutta nyt kun tiesin mitä intilaisten rentoutumispaikka ja hill station merkitsevät, niin ajattelin, että ainakin maisemat ovat komeat.

Eka seikkailin parilla bussilla Alleppeyn kaupunkiin, missä yövyin jo kolmatta kertaa. Eka nousin väärään bussiin, mutta lopulta löysin itseni parin tunnin jälkeen Alleppeystä. Menin tuttuun majataloon ja respan poitsu muistikin minut parin kuukauden takaa ja sain saman huoneen. Katselin kanaalissa lipuvia paatteja, fiilistelin seikkailun tunnetta ja vapautta, mikä tuntui todella hyvältä lähes kolmen kuukauden ashramissa elon jälkeen. Yllätyin siitä, että liikenne ja ihmisvilinäkin olivat rentouttavia. Se mitä Intiassa todella inhoan, on erityisesti liikenne ja sen melu. Alleppey ei tosin ole pahin paikka, joten nyt tuo kaikki oli kaivattua vaihtelua.

Jotain taianomaista siinä on, kun hyppään bussiin ja lähden kohti tuntematonta. Sytyn sisäisesti, elämä tuntuu inspiroivalta ja jännittävältä tutkimusmatkalta.

Fiilistä nosti myös se, kun pääsin matkaan kevyellä varustuksella. Tämän repun kanssa onkin tullut aika paljon koettua. Se oli matkassa jo vuonna 2008 ensimmäisellä Skotlannin retkellä. Tosin sen verran alkaa olemaan kulumia, ettei enää suutarikaan taida pelastaa.

Jos sitä palaisikin ruorin ääreen ja risteilisi Keralan takavesillä.

Seuraavana päivänä otin linjurin Munnariin. Matka kestikin lähes seitsemän tuntia. Kämpän löytyminen ei ollutkaan niin helppoa. Ihmettelin, että miksei kukaan tarjoa huonetta, kun yleensä joka paikkaan kysellään. Pitkän matkaa käveltyäni, käännyin takaisin ja päätin kysyä huonetta. Selvisi, että koska on lomat, niin koko kaupunki on täynnä. Siinä sitten kävin paikkoja läpi ja muutama kallis olisi löytynyt, mutta en halunnut maksaa kymmenkertaista hintaa. Harkitsin jo yöpymistä ulkosalla, mutta muutaman tunnin ihmettelyn jälkeen viimein kävi säkä ja yhdessä paikassa, missä olin jo aikaisemmin käynyt kysymässä, oli varaus peruttu. Hintakin oli kohtuullinen, joten ei tarvinnutkaan käppäillä taivasalla yötä.

Kämppikseksi sattui melko iso hyttynen. :D

Munnar

Halusin jotain ohjelmaa, joten aamupalan jälkeen tsekkailin, olisiko jotain kiertoajeluita. Löytyihän niitä, mutta minkään ryhmäkyytiin en pääsisi, vaan vuokraan joko taksin tai riksan. Olisi ollut kiva päästä jonkun ryhmän mukaan, mutta päätin ottaa sitten riksan yksin, kun kerta näin kauaksi olin tullut. Tinkasin itselleni kyydin ja lähdimme ajamaan kohti Top Stationia, joka on ollut köysiradan päätepiste, millä teetä on kuljetettu alas. Matkaa oli 34 km ja koska en ollut ainoa lomalainen, oli tiellä kovat ruuhkat. Se ei minua haitannut, sillä nautin istuskelusta, kun tuuli heittelee hiuksia ja näkyy kivoja maisemia.

Kevyttä sumua oli yläasemalla...

...mutta alempana sentään näkyi jotain.

Suurimmat rokkitähteyden hetket on tullut koettua Intiassa. Aina on pojat haluamassa yhteiskuvia. Kyselevät vain, missä mun punaiset nahkabögät.

Olin syksyn mittaan kadottanut yhteyden itseeni. Nyt se taas aukesi ja ideat alkoivat sinkoilla. Koko päivän ajan mielessäni pyöri luento luovuudesta. Se on aiemminkin käynyt mielessä, mutta nyt tuli paljon konkreettista sisältöä. Minulle on kertynyt varsin kattavasti kokemusta luovuudesta, olen sen taustaa jo monia vuosia pohtinut ja lukenutkin aiheesta melko paljon. Luento olisi mahdollista kaupallistaa, sillä aiheelle on kysyntää, varsinkin jos sen tekee hiukan eri tavalla, kuin perinteisenä luovuus workshoppina. Samalla voisin tuoda esiin teesejä, jotka koen tärkeäksi yleisesti, sillä luovuuteen liittyy vahvasti uskallus kohdata häpeää, pelkoja ja haavoittuvaisuutta.

Järvi ja kukkula, kylläpä piristä nämä maisemat.

Siellä sitä kokkelia kasvaa vekkuleille. Tehdaskierrokselle en kuitenkaan päätynyt.

Munnarin kirkko oli melko jouluisasti valaista. Kävin istahtamassa takarivissä, ottaen hiukan lepoa kylän äänimaisemaan. Naureskelin itsekseni, että nyt ne luulee, että Herra on tullut tarkastukselle, kun parta ja hiukset ovat tällä hetkellä mallia vapahtaja. Kun menin kirkosta ulos, jäin katselemaan kylää kuunnellen musiikkia. Viereen tuli isä vaimon ja lapsensa kanssa. Hän tuli sanomaan, että näytän nasaretilaiselta. Mitäpä siihen sanoa. En sitäkään ajatusta viitsinyt jakaa, että eiköhän se kaveri ollut ihonväriltään lähempänä teitä, kuin tällaista pohjolan kalpeanaamaa, vaikka virallinen kuvasto kauppaakin varsin arjalaista ulkomuotoa.

Arkiston kätköistä: Tokiossa otin tuntumaa patsasposeen.

Täällä ollessani on ollut erilaisia juhlapyhiä todella monta. Alkuun oli heti itsenäisyyspäivä. Intia on melko nuori valtio, se on itsenäistynyt vuonna 1947. Yliopiston opiskelijat olivat tehneet hienon esityksen ashramiin, jossa käytiin Intian historiaa läpi. Oli mielenkiintoista todistaa oudon maan tapa nähdä itseään, kun on tottunut suomalaiseen paatokseen. Yllätyin, kuinka kovaa kansallistuntoa täällä lietsottiin, varsinkin Amman ashramiin esitys ja tunnelma oli yllättävän sotaisa. Retoriikka on ihan erilaista, kun kansalla on paremmat rahkeet puhua maailmaan vaikuttamisesta.

Aamulla menin koululle osallistumaan lähikylän siivouskamppanjaan ja päivä alkoikin lipunnostolla ja juhlapuheilla.

Sitten päästiin siivoamaan.

Iltajuhlan huipennus: riehakkaat oppilaat vievät lipun Ammalle.

Jätkät reenasivat yliopistolla tanssiesitykstään Onam juhliin.

Henkilökohtainen suosikkini Tanssivat Joulukuuset. Tätä pitää kokeilla veljen lasten kanssa.

Grillipirskeet koulun aulassa?

Vetikö hän pisimmän tikun?

Norsupäinen Ganesha patsas menee uimaan...

...ja seurakunta seuraa.

Paikallinen version pinjata leikistä.

Suomalainen kaverini oli antanut vinkkiä, että jos haluan ottaa oman huoneen, niin erään suomalaisen kämppä olisi hyvä. Löytyy pöytä, kirjahyllyllinen kirjoja ja muutenkin pieni huone on viihtyisesti sisustettu. Puutarhamaisemakaan ei menoa pahenna. Kun palasin Munnarin retkeltä, päätin muuttaa suositeltuun kämppään. Hieno on ja kyllä se tuon vankikopin voittaa, missä olen tähän saakka punkannut vaihtelevien kämppisten kanssa. Talot ovat pieniä pyöreitä kaksikerroksisia. Niitä kutsutaan muotonsa takia Muumitaloiksi. Vuokra on tuplasti kalliimpi, mutta kun opintotukeakin saan, niin ei se sitten kirpaise niin pahasti. Varsinkin kun saattaa olla, että vietän viimeisen kuukauteni tässä sisäoppilaitoksessa.

Kyllä tässäkin nukkui,

mutta on se kiva, kun löytyy pöytä ja tuoli...kirjastosta bongasin myös tuollaisen vaelluskirjan. Nepalin kutsu alkaa olemaan aika vahva. Saattaapi olla, että ensi vuonna käyn siellä taas jolkottelemassa.

Tähän blogiin on kuulunut myös romanttinen puoli tai siis sen olemattomuus. Kevään seikkailultahan raportoin, että ei ollut mitään vipinää eikä oikein sitä oikein huomannut mitä ympärillä liikkui. Suomeen kun pääsi, niin iski sitten aivan järkyttävä meininki, yhtäkkiä joka nurkan takaa tuli kauniimpaa daamia. Nyt on varmaan sellainen kohtuu hyvä balanssi, huomaan, että täällä on ihan kivannäköisiä tyttöjä, mutta eipä ne sen enemmin hetkauta. Kyllähän se päivää piristää, kun kaunis nainen kulkee ylväästi lumivalkoisessa sarissa kuin kreikkalainen jumalatar. Myös Arwen tuli yhdestä neidosta mieleen, kun Sormusten ritarit tänne tullessa luin. Vaikka täällä kuuluu pukeutua väljästi ja peittävästi, niin jotkut vetävät sarinsa mukavan tiukasti ylleen. Pari nuorta pariakin olen huomannut syntyneen. Hauskaa, kun täällä et voi normaaliin tapaan lempeä osoittaa, niin ilmeet ja eleet sitten kertovat sitäkin enemmän.

Tämä pari ei ujostellut.

Eilen lähtivät viimeisetkin suomalaiset kaverit kotiin, joten enää ei ole iltaisin ruokaseuraa, kenen kanssa höpötellä mistä vain. Luokkakaverien kanssa ei tule niin paljon hengailtua. Porukka duunailee paljon omiaan ja sitten myös stressin huomaa kiristävän ihmisiä, joten kukaan ei ole rennoimmillaan. Lisäksi pieni välimatka tulee siitä, kun itse en niin syvällä tasolla liiku henkisesti. Suomalaisten kanssa voi jakaa ajatuksensa ihan rauhassa, eikä tarvi pelätä mitä voi kysyä. Saan ihmetellä kaikkea sitä, mitä en ymmärrä ja sitähän riittää. Tästä tulikin mieleen hauska jekku, minkä kaveri teki. Käski juomaan pullostaan ja selitti, että siinä on jotain terveellisyyksiä. No minä otin huikan ja sen jälkeen hän kertoi, että seassa oli Amman jalkavettä, mikä on täällä kovinkin arviostettu ja pyhä asia. Sanoi, etten olisi kuitenkaan juonut, jos olisi etukäteen kertonut. Oikeassa oli. Loistava luova lähestymistapa asiaan. :D

Iloista syksyä sinne! Nauttikaa, ei tämä ainainen kuumuus niin herkkua ole. :)

Rakkain terveisin,

Tuksu, joka muuttui Tuksukaksi, mutta tuorein on Jesse...ota tästä nyt sitten selvää :D

Ensi viikolla on edessä ensimmäinen koeviikko, joten luonnollisesti keksin kaikkea muuta tekemistä kuin lukemista. Oiva hetki päivittää siis blogia. :D

Ammalla oli synttärit sunnuntaina ja meillä oli viikko lomaa sen takia. Yliopistolla oli majoitusta yms. ja sen takia siellä ei ollut luokat käytössä. Opiskelijat osallituivat muutenkin isolla panoksella järjestelyihin. Meidän luokkaa ei tosin tiskitalkoisiin lopulta kutsuttu, mutta moni kyllä teki samoja hommia kuin ahsramissakin pidetyissä halausessioissa. Itsekin päädyin pyyhkimään intilaisten herrojen kasvoja halausjonoon. Facebookista löytyy fiilistelyvideo noista fiiliksistä. Oli kyllä kiva kokemus. Amma sanoo, että hänen uskontonsa on rakkaus ja vaikka muuten olenkin ollut varsin immuuni kaikille energioille, mitä ihmiset sanovat täällä liikkuvan, niin kun kohtasin intilaisia tuossa jonossa ja vain hymyilimme toisillemme, tuli itselleni todella lämmin ja rakkaudellinen olo. Olen huomannut, että tykkään suuresti tuollaisista tilanteista, jossa palvelet toista jollain tapaa ja voit vain hymyillä ja huokua aurinkoista oloa. Amma kellotti lähes vuorokauden mittaisen pääsession, pelkillä vessatauoilla. On se melkoinen täti 62-vuotiaaksi. :)

Ajattelin laittaa nyt enemmän kuvia ja kertoa niiden kautta erilaisia juttuja. Kärkeen vähän ruokatietoutta.

Majoituksen hintaan kuuluu aamupala, lounas, iltapäivä tee ja illalinen. Yhden yön hinta on noin 4,5 €, joten melko edullista. Ruoka ei tosin ole mitään kovin kummallista. Yllä pari esimerkkiä aamupalasta, eikä päivän muutkaan annokset yleensä hirveästi eroa. Riisiä riittää. Ruoka on kuitenkin hyvää ja yleensä syön aamupalan ashramilla. Lounas koululla on paranneltu versio ashramin "ilmaistarjoilusta".

Ashramista löytyy myös länkkäri kanttiini, jossa saa joka ilta maistuvan keiton ja vaihtelevia lisukkeita mm. paistettuja kasviksia & perunoita, ratatouillea, kasvisgratiinia, quesadilloja.

Noin 1,5 € saa maistuvan ja hyvän aterian. On oikeastaan ihan sama, mitä on tarjolla, kaikki on todella hyvää. Kaikki ruoka ashramissa on tietenkin kasvista, mutta ei lihaa oikeastaan kaipaa, kun on niin hyvää ilmankin. On tärkeä juttu, että ruokahuolto pelaa, sillä jos se tökkisi, niin olisin varmaan heikoimpana hetkenä pakannut rinkan. :D

Lisäksi on vielä länkkäri kahvila, josta saa mm. toasteja, pizzoja, pastaa, purilaisia, ranskiksia ja salaatteja. Ruoka tehtään vapaaehtoisvoimin, kuten lähes kaikki ashramissa, mutta maku on aina kohdillaan.

Leivonnaiset ovat erityisen hyviä. Kyllä suklaakakkupalasta sen 0,60 € maksaa, vaikka on ehkä hiukan kallis. :)

Intialainenkin kanttiini löytyy ja sieltä oma suosikkini on friteerattu kukkakaali. Todella hyvää ja tulee hiukan hot wingsit mieleen, kun potkuakin löytyy aavistuksen verran. :)

Tiistaisin Amma jakaa ruokalautasen ja tämä on tärkeä juttu mm. luokkakavereilla ja tiistain ruokatunti onkin pidennetty, joten ehdimme käydä ashramilla syömässä. Ruoka on Amman kosketuksen myötä siunattua ja näin ollen siinä pitäisi olla sitten Tähtien sotaa lainatakseni voima vahvana. Mene ja tiedä...ainakaan ei ole pakki mennyt vielä sekaisin. :)

Löysin itseni myös hoitamasta lapsia eräs aamu. Pitkät hiukset toimivat hyvin viihdykkeenä, kun tytöt letittivät mut useampaan kertaan.

Tulkinnat letitetystä hoitosedästä.

En tiedä alkaako ikä tehdä kepposia, mutta ensimmäistä kertaa koin jonkinasteisia isukki fiiliksiä. Yleensä en mitenkään erityisemmin sula lapsille, silleen ihan vähän vaan, mutta kun seitsemänvuotias tyttö, jolla ei ole isäänsä yhteyttä, tulee syliin ja aistin, että kaipuu isään on kova, niin kyllähän se koskettaa. Pääosin saan tietysti osakseni vahvaa kuittailua ja kiusaamista neitien taholta.

Videotunnit pidetään vihdoin kunnon luokassa, mutta muutama vinkki pitää jossain kohtaa antaa, kuinka luennot kannattaa taltioida.

Tuleva koeviikko hiukan jännittää. En sinänsä ota paineita tuloksista. Itselleni riittää, kunhan pääsen kokeet läpi, mutta koska on niin paljon uutta asiaa ja paljon sanskritin kielisiä termejä, niin en ole ihan varma kuinka käy. Luen kyllä paljon, mutta en niinkään kouluun liittyvää, vaan paljon erilaisia kiinnostavia ja inspiroivia kirjoja kirjastosta. Tarkoitukseni on imeä paljon tietoa, mitä soveltaa käytäntöön ja sen takia jotkut asiat tuntuvat pelkältä ulkoluvulta. Huomaan silti, että koulu stimuloi ajatteluani ja varmaan yhdistelmä koulun opit + kiinnostavat kirjat + pohtiminen synnyttävät uusia ideoita ja visioita, kuinka viedä tietoa arkeen.

Vierailava swami (vapaasti tulkittuna oppinut munkki) piti kolmena päivänä hyvät luennot intilaisen filosofian vedanta suuntauksesta.

Kävin vierailemassa kompostilla. En olisi uskonut, kuinka kuumaksi multa tulee, kun prosessi on käynnissä. Se ei ollut lämmintä vaan lähes polttavaa.

Joskus pitää antaa isommalle tietä.

Yhtenä päivänä koulussa vieraili näyttelijä, joka pitää workshoppeja yrityksille. Hän tekee yliopistolle nämä sevana, eli korvauksetta. Tykkäsin todella paljon ja oli hauska porukalla heittäytyä teatteriharjoitusten keinoin hetkeen ja tunteisiin. Sisäinen Captain Sparrow heräsi, kun pääsin laittamaan huulipunaa ja vetämään roolivaatetta päälle. Luovaa touhua täällä kaipaankin ja toivottavasti jotain virityksiä syntyy tulevaisuudessa.

- Koodinimi Tuksu

Kuutisen viikkoa Intiassa takana. Paljon olisi ajatuksia ja tapahtumia jaettavana, mutta jälleen kerran joudun hyväksymään sen, että suurin osa jutuista jää kertomatta. Facebookissa olen päivitellyt kuulumisia videoilla ja kuvilla. Lisään videot tänne, kunhan saan koulun nettitunnukset. Toivon, että siellä lataaminen käy nopeammin (toiveeksi jäi). 

Syvänmielensukeltajassa pohdin jo taustaa sille, miten tänne opiskelemaan päädyin. Siellä käsittelen myös enemmän pohtimista herättävät aiheet, kuten epävarmuutta epämukavuusalueella.

3.8. lähdin matkaan ja saavuin Kochiin seuraavana päivänä. En halunnut mennä suoraan ashramiin, kun koulu alkaisi vasta 17.8. Päätin viettää yhden yön Fort Kochissa, mennä sieltä bussilla Alleppeyn pikku kaupunkiin ja ottaa laivakyydin ashramiin. Lentokentältä otin bussin Firt Kochiin. Reitti oli tuttu, sillä olin lähtenyt ahsramista käänteisellä tavalla, tosin en ollut silloin Kochissa yötä. Bussi oli Fort Kochin saarella puoli kuuden aikoihin. Koitin etsiä pikaiseen edullisen majoituksen, sillä halusin ehtiä katsomaan merenrantaan auringonlaskun. Löysinkin erään perheen talosta majoituksen noin viidellä eurolla.

Fort Kochi

Kävelin rantaan ja katselin auringonlaskua. Kaivoin esiin matkapäiväkirjani, johon olin kirjoittanut tunnelmia ja ajatuksiani kevään reppureissulla. Istuin tällä samalla rannalla viimeisenä iltana Intiassa, ennen kuin suuntasin lennolle kohti Thaimaata. Tuona samaisena päivänä olin saanut yliopiston koordinaattorilta mailin, jossa oli tarkemmin kuvattu tulevan koulutuksen sisältöä. Se vaikuttii todella mielenkiintoiselta. Silloin olinkin alkanut tosissani pohtimaan, mitä jos todella lähtisin Intiaan opiskelemaan. Symboliikka viehättää minua suuresti, joten se että palasin samalle rannalle, mihin ensimmäisen retkeni päätin, oli erittäin mukava tapa aloittaa tämä uusi seikkailu.

Halusin kokea hiukan seikkailun tuntua, ennen kuin asetun opiskelemaan. Seikkailua tulikin, kun laiva ei kulkenutkaan ”soutukisojen” takia ja jouduin sitten liikkumaan bussilla. Huomasin hyvin, kuinka erilaista oli matkustaa nyt, kun takana oli jo paljon kokemusta. Samat asiat mitkä olivat viimeksi varsin jännittäviä, eivät enää pulssia nostattaneet.

Koululaisia marssimassa Alleppeyssa naisten oikeuksien puolesta, jos oikein ymmärsin.

Saavuin ashramiin ja heti ensiksi kävin syömässä, kun ruokatarjoilu oli meneillään. Tapasin samalla myös pari tulevaa koulukaveria ja he alkoivat välittömästi neuvoa mitä minun tulee tehdä. Majoituskuviot eivät olleet vielä tiedossa, mutta olin saanut ohjeet punkata ashramissa, kunnes koulu alkaa. Ensimmäiset kämppikseni olivat pari pari harmaahiuksista ranskalaista herramiestä.

Näkymä ashramin tornitalosta. Kuvaaminen on virallisesti kielletty, mutta kyllä siellä kamerat surraavat, varsinkin paikallisilla, joten muutaman kuvan olen itsekin napsinut.

Kali-temppeli mun huvilalta katsottuna.

Koulun alkuun oli reilu viikko. Otin alkuun todella rennosti, mitä nyt hiukan toimitin papereita koululle. Kävimme luokkakaverien kanssa läheisessä Kollamin kaupungissa rekisteröitymässä opiskelijaviisumiemme kanssa. Kun pääsimme poliisiasemalle ja näin toimiston, jossa ulkomaalaisten passiasiat hoidetaan, oli ensimmäinen ajatukseni: pysyykö täällä muka paperit jätjestyksessä? Toimisto oli kuin 50-luvun dekkarista. Tietokone löytyi, mutta virkailijalla oli suuret pinot papereita ja mappeja pitkin huonetta. Kohta selvisikin, että turkkilaisen tytön paperit olivat kadoksissa. Hänen opiskelijaviisumiinsa oli Turkissa laitettu väärä kampus toisesta osavaltiosta, joten hän oli jo joutunut säätämään ja käymään monessa paikkaa. Saapi nähdä löytyykö kaikkien paperit, kun käymme niitä noutamassa :)

Salakuvaa poliisiasemalta :)

Paperisotaa on todella paljon. Olemme ensimmäinen kurssi tällä kampuksella, jolle tulee ulkomaisia opiskelijoita, joten yliopistonväkikin vasta opettelee kuvioita. Papereita pitää täytellä moneen kertaan ja maksujen maksaminen on todella hankalaa erilaisten nosto/maksurajoitusten takia. Myös asumisen suhteen on tilanne vielä hiukan auki, kun yliopistolla on kyllä asuntolat, mutta Amma on toivonut, että meidät majoitetaan ashramiin. Asuntolat ovat muutenkin ilmeisen meluisia teiniopiskelijoineen, joten me länkkärit olemme mielellämme ashramissa. Toivoisin vain, että saisin jakaa huoneen yhden kämppiksen kanssa. Tällä hetkellä kämppikseni vaihtuvat ja paikkoja on kaksi. Olisi mukavampi, kun seura ei vaihtuisi muutaman päivän tai viikon välein.

Punkkaan etuoikealla olevan rakannuksen 4. kerroksessa.

Jo pelkkä ashramissa asuminen on erikoinen kokemus, mutta kun siihen yhdistää täysin erilaisen kulttuurin ja opiskelun aloittamisen uudessa ohjelmassa, on ilmassa melkoisen paljon ihmettelyn aiheita. Ashramamia on melko hankala kuvailla, mutta se on pieni kaupunki, jossa on temppeleitä, munkkeja ja nunnia, vieralijoita sekä opiskelijoita. Alueelta löytyy niin pesula, ravintoloita, sairaala, taksipalvelut, pieniä kauppoja, erilaisia toimistoja yms. Tämä on siis jonkinlainen sekoitus luostaria ja turistirysää. Joku kuvaili ashramia maailman avomielisimmäksi, sillä vaikka toki jotain sääntöjä löytyy, on meno täällä varsin rentoa ja vapaata. Neljänä päivänä viikossa Amma ottaa klo 11 alkaen ihmisiä vastaan julkisessa darsanissa, eli halailee lähes tauotta myöhään iltaan tai niin kauan kuin ihmisiä riittää. Muina päivinä on sitten Amman vetämiä mediaatioita ja kyselytunteja, sekä iltaisin Amma laulaa bhajaneita, eli ylistyksiä hindu jumalille, bändinsä kera.

Eka päivä aloitettiin komeassa konferenssihuoneessa. Monta ylevää puhetta kuulimme.

Kampuksen päärakennus

Yksi päärakennuksen sisäpihoista

Vihreääkin löytyy

Eka kouluaamu

Amma onkin sitten oma arvoituksensa. Jokainen tuntuu kokevan hänet omalla tavallaan. Toiselle hän on guru/opettaja/pyhimys/jumalan inkarnaatio, joka säteilee puhdasta rakkautta, toiselle jotain tämän ja hyväntekijän väliltä. Sitten löytyy tietenkin vielä skeptikot, jotka epäilevät Ammaa ja hänen organisaatiotaan vähemmän puhtaaksi. Itse arvostan hänen työtään ihmisten hyväksi, tulokset ovat kiistatta vaikuttavat, mutta ainakaan vielä, en ole erityisesti tuntenut hänen rakkauttaan, kuten suurin osa ashramin väestä vaikuttaa tuntevan. Häntä voisi tavallaan verrata Jeesukseen, jos hän kerran on jumalan maallinen ilmentymä. Hänellä on joukko opetuslapsia, jotka ovat julkaisseet lukuisia kirjoja hänen opetuksistaan .Myös ydinsanoma on yhteinen (näin maallikon tulkitsemana), vaikka Amma edustaa hindulaisuutta, rakkaus tasapuolisesti kaikkia kohtaan.

Lähtökohtia intialaiseen filosofiaan

Täällä vallitsee vahva usko siihen, että Amma vaikuttaa kaikkiin tapahtumiin ja opettaa ihmisiä erilaisten sattumusten kautta. Samalla kun Amma lavalla halaa ihmisiä, hän myös hoitaa hallinnointia. Konsultoinnissa käy niin ylilääkäri kuin yliopiston rehtorikin. Kun itse kerron, miten olen tänne sattumalta päätynyt, on tulkinta yleensä se, että Amma on minut johdattanut/kutsunut ja tänne tulollani on tarkoituksensa. En osaa sanoa suuntaan tai toiseen…mutta ainakin tuo tarkoitus on itselleni hämärän peitossa. :D

Liitutaulu sai lentävän lähdön...

Itse opiskelu on ollut mielenkiintoista, mitä nyt sitä olemme ehtineet tekemään. Syksylle osuu paljon juhlia, joten viikot ovat olleet todella hajanaisia. On ollut Krishnan synttärit, sadonkorjuuseen verrattavat Onam-juhlat, julkisen liikenteen lakko, koulemantapaus koulun hallinnossa jne. Opetus tulee myös tapahtumaan suurelta osin videoluentoina, sillä opettajat ovat asuvat muualla. Yllätyin yliopiston tasosta, kun hiukan sitä ennen lähtöä tutkin. Ensimmäisenä päivänä näytettiin Amman puhe YK:ssa ja Standfordin yliopistolla. Hän on luonut hyvät suhteet arvostettuihin yliopistoihin ja Amman puhe liittyi päivään, jona yliopisto esitteli YK:n jollekin ”kestävänkehityksen jaostolle” hankkeitaan ja tutkimuksiaan. En tutkinut yliopiston taustaa sen tarkemmin aiemmin, kun tein hakemuksen. Tiesin vain, että Intiassa se kuuluu A-luokkaan, joten ilmeisesti on ihan oikea yliopisto.

Alkuun meinasivat pitää videoluennot perusluokassa. Onneksi ottivat palautteen tosissaan ja pääsimme kunnolliseen e-learning studioon, missä on akustointi yms. kunnossa. Tosin tietotaito tökkii heillä kyllä melkoisen paljon video/äänitekniikan suhteen.

Syksyn ohjelmaan kuuluu intilaista ja länsimaista filosofiaa, psykologiaa, Amman filosofiaa sekä sanskritia, jolla Intian pyhät tekstit on kirjoitettu. Sanskrit on myös indoeurooppalaisen kieliperheen juuri. Emme varsinaisesti opiskele kieltä, mutta se ja intialianen filosofia linkittyvät toisiinsa niin vahvasti, että kummankin historia ja kehitys sivuavat toisiaan. Myös musiikkiin ja taidehistoriaan tutustumme jonkin verran. Lisäksi joogan pitäisi alkaa syksyn aikana. Opettajat vaikuttavat päteviltä ja mukavilta, mutta välillä on ongelmia ymmärtää aksenttia, outoja sanoja, eikä luokkakaan ole aina akustiikaltaan ihanteellisin vaivattomaan kuunteluun. Varsinkin kun viljellään sankskritinkielisiä termejä, olen välillä ihan kuutamolla. Millainen vaatimustaso kokeissa tulee olemaan, on vielä suuri arvoitus.

Ashramin ranta on tärkeä paikka. Se on ihan vieressä, mutta sinne ei kuuluu veisuu. Palmuihin on mukava ripustaa riippumatto ja uppoutua omaan rauhaan. Siellä tuleekin lähes joka ilta loikoiltua kirjan kera, musaa kuunnellen tai vain merestä nauttien. Jos oikein ahistaa, niin riippukeinussa on myös rauhaisaa tirauttaa vaikka itkut.

Kaikki on siis varsin hyvin, mutta sisäinen myllerrys on välillä suuri. Välillä hermoja testaa käytännön asiat, joskus vain eläminen keskellä jumalanpalvelusta ja toisinaan taas suuret kysymykset elämän sisällöstä ja suhtautumisesta asioihin. Lentolippu Suomeen on hankittu marraskuun 27. päivälle, joten siihen saakka pyrin jaksamaan haasteiden kanssa, tulee mitä tulee. Suomessa vietän vain yön ja 29. marraskuuta lennän Karibialle, jossa purjehdimme kaveriporukalla pari viikkoa. Sen jälkeen joulu Suomessa ja uuden vuoden jälkeen takaisin Intiaan, jollen ole todennut, että tämä opiskelu ei ole minua varten.

Amma antaa seuraajilleen henkisen nimen. Itse en ole sellaista kysynyt, kun en klaaniin tunne kuuluvani, mutta eräs kaveri sanoo mua Tuksuksi. Ehkä se kuvaa mun henkistä tasoani parhaiten. :D Lisää kertomuksia taas jossain kohtaa.

- Intian Tuksu