*Tapahtumat sijoittuvat kolme neljä viikkoa taaksepäin*

Kylläpä huomasi kuinka hyvää jooga ja varmasti mikä tahansa liikunta tekee. Olo oli aamuisen joogan jälkeen niin pirteä ja energinen. Vaikutus oli sekä kroppaan, että mieleen. Olen huomannut kuinka säännöllinen jooga tekee itselleni hyvää, mutta matkalla ei ole rutiinia päässyt syntymään. Pitää yrittää paikasta huolimatta tehdä edes joku pieni harjoitus, jotta saisi tuota energiaa hankittua. Kyllä sen on matkalla huomannut, että makoilu väsyttää ja nähtävästi tekeminen piristää. Viereailu Mysoressa oli mukava. Oli hauska nähdä millainen joogayhteisö täällä vaikuttaa ja nyt muuttui taas mielikuvat lähemmäksi todellisuutta. Esimerkiksi se, että Gokulumin kaupuninosa, jossa koulut sijaitsevat, ei ole mikään erityisen rauhallinen ja idyllinen.

Joogien hengailut paikkoja löytää kartasta, jota ei saa mistään :) Onneksi suomalaiset naiset, ketkä tapasin ekana iltana, vilauttivat karttaa minulle, niin osasin bongailla ”salaiset” piilopaikat.

Hyvältä maistuu, kun kaverin kanssa nautiskelee!

Kolmena iltana sattui sopivasti olemaan tarjolla ilmainen meditaatio. Hyvä vetäjä ja mukavan erilaiset meditaatiot joka ilta. Hän oli muuten nimeltään Kumar.

Ei arvaisi ulkoapäin, että tässä on yksi joogeille suunnatuista ravintoloista. Kuvan hetkellä sisällä hengailee kolmisenkymmentä joogia nauttimassa maukasta aamupalaa.

Joogapaikoissa oli tarjolla paljon terveellistä ravintoa. Tässä smoothie, mikä sisälsi vaikka mitä…ainakin vihreää teetä ja cahwee pähkinöitä :) Seurana jotain hippikakkua…osaavat kyllä  tehdä hyvää sapuskaa.

Mysoren jälkeen ajattelin mennä vaeltamaan, mutta en saanut vaellusfirmaan yhteyttä, enkä sitten viitsinyt kyseiseen kylään lähteä katsomaan mikä meininki. Museon vaellustaulu sai kaipaamaan kunnon retkelle. Seuraava ajatus oli suunnata Isha Yoga Centteriin. Sinne sain yhteyden, mutta vastaukset olivat vähän ympäripyöreitä, joten päätin sitten ottaa bussin Ootyn vuoristomaisemiin.

Bussimatka Ootyyn oli yllättävän viihtyisä. Viisi tuntia (160 km) meni melko nopeasti maisemia ihmetellessä.

Majoitus löytyi NNKY:n tiloista, joka oli tehty vanhan panimon rakennuksiin.

Tein retken paikallisbussilla ja kävellen Etelä-Intian korkeimmalle huipulle Doddabettalle (2633 m). Kun kipitin normaalia vauhdikasta tahtiani kohti huippua, tuli mieleeni, että kannattaa ehkä ottaa rauhallisesti, kun ilma taita olla jo vähän ohuempaa näin korkealla.

Ootyssa on myös sen verran vilpoista, että piti oikein kaivaa pitkähihainen ja tykit jalkaan. Jännä miten tällainen 10-24 astetta on yhtäkkiä tosi kylmän tuntuista. Yöllä saa kaivautua kunnolla makuupussiin ja illalla vetää kunnolla vaatetta päälle.

Välillä pitää käydä nauttumassa ihan jotain muuta kuin paikallista evästä. Tässä paikkallisen Starbucksin tarjontaa.

Päätin lähteä päivän bussiretkelle mukaan, kun se helposti majapiakan respasta järjestyi. Oletetusti anti oli aika vähäinen, mutta oli hauska matkustaa intialaisten kanssa, jotka olivat viettämässä vapaata kaveriporukoissa. Safarilla ei paljon elukoita näkynyt, tosin pimeän tullen meidän jeeppi näki tien yli vilahtavan leopardin. Ihastelimme myös muutamaa paikkaa, mitkä ovat ilmeisesti kuuluisia paikallisten elokuvista.

Hymyilin kainosti ohi kiitäneeseen jeeppiin ja taukopaikalla tytöt halusivat kuvia. Jätkien kanssa on saanut poseerata ahkeraan, mutta nyt piti ottaa sitten ihan itsellekin kuva :)

Kaverin kanssa odoteltiin take away -annoksia.

Ooty ei oikein ollut meikän makuun. Liikaa häslinkiä jälleen kerran, vaikka ns. vuoristokylässä ollaankin. Saa nähdä millainen kuulovaurio tästä tööttäilystä lopulta tulee. Korvat huutaa hoosiannaa, kun rekkaa painaa kohdalla viritettyä super torveaan.

Aamulla suuntasin bussiasemalle ja mikään ravintola ei ollut matkanvarrella auki, joten söin aamiaisen aseman vieressä. Bussimatka oli laskettelua vuorelta alas ja kauniit vuoristomaisemat inspiroivat jälleen suuresti. Aloin saamaan visioita uudesta erämaavaelluksesta ja retriitistä harjoituksineen. Muutenkin kaikki tuntui hetken aikaa olevan todella selkeää. Asiat jäsentyivät. Ajatus siitä, että pitää aina yrittää laajentaa hiukan omia rajojaan, vertaamatta siihen mitä muut tekevät, tuntui konkretisoituvan tajuntaan. Flow tila vaatii sen, että on sopivan haastavaa, ei liian helppoa, mutta ei masentavan vaikeaa. Oma kehitys pitää huomata. Muita tuijottamalla törmää usein siihen, että vertaa ihan eri sarjan tekijöihin ja näin sitten jää flow saavuttamatta, kun yrittää liian vaikeaa. Eihän tässä mitään uutta ole, mutta jotenkin tuo vanha tieto tuntui yhtäkkiä kirkastuvan ymmärryksen tasolle. Omien rajojen laajentamisesta tulikin sitten retriitin teema. Ensimmäisen kerran kuukausiin ajattelin tulevaisuuteen suuntautuneita toimintaa sisältäviä ajatuksia. 

Tämän jälkeen alkoikin sitten tapahtua kaikkea mielenkiintoista, kun olin päättänyt suunnata seuraavaksi Isha Yoga Centeriin. Siitä kirjoitan kuitenkin oman juttunsa.

- Turkka