Singaporen kentällä, väsyneenä muutaman tunnin huonojen lentokoneunien jäljiltä. Pahoittelut mahdollisista epäjohdonmukaisuuksista :) Nyt muistelen suunnilleen kolmen viikon päähän.

Tarina jatkuu matkalla kohti Isha Yoga Centeriä. En paikasta tarkemmin tiennyt, mutta nimestä ja nettisivuista sen verran sain selvää, että ainakin joogaa pitäisi olla tarjolla. Myös sen tiesin, että jotkut isot bileet ovat tulossa ja majapaikkaa ei ole tarjolla. Lattiamajoitus saattaa juhlan aikaan löytyä.

Ensiksi piti siirtyä Ootysta Coimbatoreen ja sieltä arpoa itsensä Ishaan vievään bussiin. Vaikka vuoristomaisemat olivatkin piristäneet. Laitoin kotijoukoille mailia, missä kerroin, että liikenne, melu ja säätäminen kulkemisten kanssa aiheuttaa vähän stressiä. Lopulta kaikki meni hyvin, vaikka Coimbatoren neljästä bussiasemasta oikean arpominen ja sinne siirtyminen olisivat voineet olla pahojakin rasteja. Toki olisi helppo mennä riksalla, mutta en niitä halua käyttää, kun hinnat ovat suhteellisesti riistoa ja länkkärin neuvotteluasema on usein heikohko. Ja minä kun kuitenkin sitten alkaisin vääntämään kiukulla, niin mielummin vältän tilanteet. Julkinen liikenne toimii loistavasti, kun vain tietää mihin on menossa ja löytää oikean bussin. Esim. Mumbain kentältä porukka otti riksan 800 rupialla...meikän bussi /juna reissu maksoi 20 rupiaa. Toki siinä oli enemmän vaivaa ja kesti, mutta heti oli kosketuksissa paikallisten kanssa ja jonkinlainen seikkailuvietti saa siinä myös tyydytyksen.

Nyt koitan laittaa suodattimen päälle ja fiilistellä vain olennaisimmat jutut, sillä kun Ishan pihaan bussi pysähtyi, alkoi hyvät setit :)

Bussissa huomasin jo yhden herran käyttäytyvän oudosti. No hän otti minut ulkona suojelukseensa ja lähti viemään ympäri keskuksen rakennuksia. Vartijat katsoivat kummissaan, mutta selkeästi herralla oli jokin status, koska kukaan ei puuttunut kulkuun. Englantia herra ei oiken osannut, vaikka puhui taukoamatta. Lopulta sain hänet viemään itseni kansainväliseen toimistoon, jossa tapasin länkkärin, joka ilmeisesti asuu keskuksessa.  Hän kertoi, että tälle yölle ei löydy yösijaa, mutta huomenna voisin tulla ja osallistua pyhiinvaellukselle läheiselle vuorelle. Saisin luultavasti yöpyä muiden vaeltajien seurassa. Sitä seuraavana päivänä olisi Mahashivaratri juhla, joka kestää ilta kuudesta aamu kuuteen, joten voisin myös silloin yöpyä jossain lattialla. Tuona iltana oli keskuksessa konsertti ja jäin kuuntelemaan sen. Kaksi viulistia ja kaksi perkussionistia. Todella taitavaa musisointia ja hieno tunnelma kauniissa ympäristössä. Illlalla palasin bussilla kaupunkiin ja jouduin etsimään majan. Onneksi en aivan ryöstöhintaiseen joutunut.

Konserttilava

Shiva

42-päiväisen ohjelman viimesiä tuntaja viedään. Tyypit mantrasivat jotain ja tekivät vähän jumppaliikeitä.

Tempplissä otetaan tuhkaa otsaan...en muista mikä merkitys oli. Jotain hyvää feng shuita siitä kai tulee.

Seuraavana päivänä painelin takaisin keskukseen bussilla. Matka kestää reilun tunnin. Säätöä oli ilmassa, kun minä en tiennyt mistä on kyse ja ei tiennyt kyllä virkailijatkaan. Lopulta sain ilmoittauduttua vaellukselle ja hyvällä säkällä löytyä pari tyyppiä, ketkä olivat tekemäsäs sen yötä vasten. Kuulin, että reitti on rankka ja arviot pituudesta ja ajasta vaihtelivat paljon. Haitari oli muutamasta kilometristä ja tunnista vajaaseen 20 km. Valmistauduin henkisesti illan yön koitoksen ja koitin tankata energiaa.

Ennen lähtöä jänskättää. Keppi on kaverin sauva.

Pääsimme joskus ysin jälkeen matkaan. Matka alkoi jonkun temppelin luota ja heti alussa vedettiin luulot pois. Järkyttävää nousu kivisiä "portaita" pitkin. Meidän opas paineli kamalaa kyytiä ja toinen jamppa taas ei paljon liikuntaa harrastanut, joten olin huolissani tahdista, koska itsekin olin kovilla, eikä oma kunto ole kuitenkaan huonoimmasta päästä.

Shivangaksi kutsuivat sekä vaellusta että 42-päiväistä henkistä ohjelmaa.

Rappuset vain jatkuivat ja jatkuivat. Välillä joutui menemään nelivedolla. Meikä oli tietysti viimeisen päälle varusteissa, kuin suoraan partiokaupan mainoksesta. Intialaisilla ei kenkä puristanut, kun painelivat paljain jaloin pelkässä lannevaatteessa. Rappusten jälkeen tuli edes vähäksi aika normaalia kohtuu tasaista polkua. Sitten mentiin alamäkeen ja lopulta alkoi taas kunnon nousu, tällä kertaa ilman portaita. Tähtitaivas oli kaunis ja kun nousimme puurajan yläpuolelle, oli todella mahtava fiilis. Otsalamppu oli todella loistava valonlähde, sillä niin paljon matkalla joutui käyttämään käsiä. Intialaisilla ei tietenkään paljon moisia näkynyt.

Lopulta noin neljän tunnin kipuamisen jälkeen olimme perille. Näillä seuduuin joku guru oli jättänyt fyysisen olomuotonsa ja Shiva jumala oli retkillään myös vuorella hengaillut. Kallion kolussa oli pieni pyhäkkö, jossa joku herra suoritti tulirituaalia ja ihmiset saiavt uhrata eväitään. Tuuli ylhäällä oli kova, joten emme kovin kauaa viipyneet.

Vuoren "temppeli"

Pyhiinvaeltajat

Paluumatka olikin sitten aivan järkyttävä. Jos ylöspäin oli raskasta, niin alaspäin tuplasti. Koska reitti oli jyrkkä ja liukas, joutui skrappaamaan paljon ja kuitenkin oli jo ihan puhki noususta, sekä väsytti muutenkin paluumatkan alkaessa kello kahden nurkilla. Lopussa portaat tuntuivat kestävän ikuisuuden. Sitä ei pysty ymmärtämään, jollei ole kokenut. Ne eivät loppuneet sitten millään. Lopulta kuuden nurkilla olimme takaisin temppelillä. Takaisin keskukselle riksalla ja sitten menin betonillen rappusten alle nukkumaan, kun kaikki lattiat tuntuivat olevan tukossa intialaisia. Ajattelin, että tässä väsymykseesä uni tulee missä vain ja niin se tulikin.

Maalissa irtosi väsynyt, mutta onnellinen hymy. Mahtava setti, ehkä rankin vaellukseni ja on sitä melko pahoja reittejä ennenkin eteeni osunut. Vuoren korkeus on ilmeisesti 2400 metriä ja matkaa oli ehkä kokonaisuudessan noin 15 kilometriä...

Tuolla sitä uinuttiin ämpärien takana.Seuraavaksi yöksi ymmärsin, että harjoitushalliin kyllä mahtuu unille. On edes huopa alla.

Seuraavana päivä oli sitten juhlat, Maha shivaratri. En ollut tajunnut, että keskuksen ulkopuolelle oli rakennettu iso teltta. Siis todella iso. Onneksi juttelimme erään paikallisen kanssa ja tajusin, mistä tuo tv-lähetys tulee. Keskus oli rauhallisessa laaksossa vuorten keskellä. Loistava ympäristö rauhoittumiseen. Muutenkin keskus oli hieno. Mieleen tuli tv-ohjelmien maalamat mielikuvat gurusta, joka vetää kovat rahat tililleen. Kun pääsimme teltalle, oli väkeä todella paljon. Koko yön show lähetettiin livenä nettiin ja teltan ulkopuolella oli screenit, jotta runsas joukko näki tapahtumat. Oli bändejä, gurun puheita, tuotejulkistuksia, meditaatiota jne. Touhu oli kuin sekoitus rockkonserttia, gaalaa ja linnanjuhlia. Gurulle oli vedetty koko teltan mittainen catwalk, missä hän tepasteli ja otti rauhallisesti yleisön haltuun. Koko yötä en jaksanut valvoa, mutta vaellus ja juhla olivat loistava kokemus. Seuraavana päivänä kuulin, että keskuksella oli käynty arviota miljoona ihmistä. En tiedä oliko miljoona totta, mutta Suomen festarit ovat kyllä pieniä näihin kekkereihin verrattuna.

Ei voi kuin ihailla catwalkin pituutta :D

Itse guru, Sadhguru, on jännä tapaus. Tutkin hänen "profiiliaan" vasta vierailuni jälkeen. Hän on tehnyt rahaa rakennusbisneksillä nuorena, mutta saatuan henkisen herätyksen. Alkoi kiertämään Intiaa moottoripyörällä ja opettamaan joogaa ilmaiseksi. Keskus on järjestön nimissä, joten periaatteessa guru ei siitä rahoja itselleen kääri. Miestä voi seurata niin facessa kuin twitterissä ja pitää sanoa, että mukavan oloinen herra. Fanit kertoivat hänestä vaikka millaisia ylistystarinoita. Tykkään siitä, että vaikka Sadhgurulla on pitkä parta ja klassista guruvaatetusta, painelee hän vaelluskuvissaan kunnon lenkkarit jalassa, ajelee pyöräänsä aurinkolasit päässä ja näköjään hallitsee rallinkin...vähän sellaista putinmaista machoilua, mutta jotenkin todella sympaattista. Sadhgurun jutut olivat myös humoristisia, joten mikään tosikko hän ei ainakaan ole.

Keskuksessa pitää käydä kursseja, jotta toimintaan voi kunnolla osallistua. Hiukan sellainen sisäpiirivaikutelma tuli, mutta ei kuitenkaan liian. Keskus on avoinna vierailijoille ja se on todella hieno. Todella miellyttävä ensikosketus tällaiseen maailmaan, joka on meille länkkäreillä aika vierasta.

Vuorilta virtaa pyhää vettä ja siellä herrain kesken käydään dippaamassa oranssin lannevaatteen kera. Altaassa on myös jotain reliikkejä, mihin tungetaan pää kiinni ja sitten tulee ilmeisesti hyviä viboja. Kävin pari kertaa pulahtamassa, mutta viboja ei tullut.

Uimalaitos. Naisille löytyi omansa, mutta se oli toki piilotettu katseilta, kun tuo miesten oli todella tehdä nähtäväksi.

Seuraavaksi suuntasin katsastamaan toisen gurun, Suomessa äiti Ammana tunnetun halailijan...

- Turkka

*Tapahtumat sijoittuvat kolme neljä viikkoa taaksepäin*

Kylläpä huomasi kuinka hyvää jooga ja varmasti mikä tahansa liikunta tekee. Olo oli aamuisen joogan jälkeen niin pirteä ja energinen. Vaikutus oli sekä kroppaan, että mieleen. Olen huomannut kuinka säännöllinen jooga tekee itselleni hyvää, mutta matkalla ei ole rutiinia päässyt syntymään. Pitää yrittää paikasta huolimatta tehdä edes joku pieni harjoitus, jotta saisi tuota energiaa hankittua. Kyllä sen on matkalla huomannut, että makoilu väsyttää ja nähtävästi tekeminen piristää. Viereailu Mysoressa oli mukava. Oli hauska nähdä millainen joogayhteisö täällä vaikuttaa ja nyt muuttui taas mielikuvat lähemmäksi todellisuutta. Esimerkiksi se, että Gokulumin kaupuninosa, jossa koulut sijaitsevat, ei ole mikään erityisen rauhallinen ja idyllinen.

Joogien hengailut paikkoja löytää kartasta, jota ei saa mistään :) Onneksi suomalaiset naiset, ketkä tapasin ekana iltana, vilauttivat karttaa minulle, niin osasin bongailla ”salaiset” piilopaikat.

Hyvältä maistuu, kun kaverin kanssa nautiskelee!

Kolmena iltana sattui sopivasti olemaan tarjolla ilmainen meditaatio. Hyvä vetäjä ja mukavan erilaiset meditaatiot joka ilta. Hän oli muuten nimeltään Kumar.

Ei arvaisi ulkoapäin, että tässä on yksi joogeille suunnatuista ravintoloista. Kuvan hetkellä sisällä hengailee kolmisenkymmentä joogia nauttimassa maukasta aamupalaa.

Joogapaikoissa oli tarjolla paljon terveellistä ravintoa. Tässä smoothie, mikä sisälsi vaikka mitä…ainakin vihreää teetä ja cahwee pähkinöitä :) Seurana jotain hippikakkua…osaavat kyllä  tehdä hyvää sapuskaa.

Mysoren jälkeen ajattelin mennä vaeltamaan, mutta en saanut vaellusfirmaan yhteyttä, enkä sitten viitsinyt kyseiseen kylään lähteä katsomaan mikä meininki. Museon vaellustaulu sai kaipaamaan kunnon retkelle. Seuraava ajatus oli suunnata Isha Yoga Centteriin. Sinne sain yhteyden, mutta vastaukset olivat vähän ympäripyöreitä, joten päätin sitten ottaa bussin Ootyn vuoristomaisemiin.

Bussimatka Ootyyn oli yllättävän viihtyisä. Viisi tuntia (160 km) meni melko nopeasti maisemia ihmetellessä.

Majoitus löytyi NNKY:n tiloista, joka oli tehty vanhan panimon rakennuksiin.

Tein retken paikallisbussilla ja kävellen Etelä-Intian korkeimmalle huipulle Doddabettalle (2633 m). Kun kipitin normaalia vauhdikasta tahtiani kohti huippua, tuli mieleeni, että kannattaa ehkä ottaa rauhallisesti, kun ilma taita olla jo vähän ohuempaa näin korkealla.

Ootyssa on myös sen verran vilpoista, että piti oikein kaivaa pitkähihainen ja tykit jalkaan. Jännä miten tällainen 10-24 astetta on yhtäkkiä tosi kylmän tuntuista. Yöllä saa kaivautua kunnolla makuupussiin ja illalla vetää kunnolla vaatetta päälle.

Välillä pitää käydä nauttumassa ihan jotain muuta kuin paikallista evästä. Tässä paikkallisen Starbucksin tarjontaa.

Päätin lähteä päivän bussiretkelle mukaan, kun se helposti majapiakan respasta järjestyi. Oletetusti anti oli aika vähäinen, mutta oli hauska matkustaa intialaisten kanssa, jotka olivat viettämässä vapaata kaveriporukoissa. Safarilla ei paljon elukoita näkynyt, tosin pimeän tullen meidän jeeppi näki tien yli vilahtavan leopardin. Ihastelimme myös muutamaa paikkaa, mitkä ovat ilmeisesti kuuluisia paikallisten elokuvista.

Hymyilin kainosti ohi kiitäneeseen jeeppiin ja taukopaikalla tytöt halusivat kuvia. Jätkien kanssa on saanut poseerata ahkeraan, mutta nyt piti ottaa sitten ihan itsellekin kuva :)

Kaverin kanssa odoteltiin take away -annoksia.

Ooty ei oikein ollut meikän makuun. Liikaa häslinkiä jälleen kerran, vaikka ns. vuoristokylässä ollaankin. Saa nähdä millainen kuulovaurio tästä tööttäilystä lopulta tulee. Korvat huutaa hoosiannaa, kun rekkaa painaa kohdalla viritettyä super torveaan.

Aamulla suuntasin bussiasemalle ja mikään ravintola ei ollut matkanvarrella auki, joten söin aamiaisen aseman vieressä. Bussimatka oli laskettelua vuorelta alas ja kauniit vuoristomaisemat inspiroivat jälleen suuresti. Aloin saamaan visioita uudesta erämaavaelluksesta ja retriitistä harjoituksineen. Muutenkin kaikki tuntui hetken aikaa olevan todella selkeää. Asiat jäsentyivät. Ajatus siitä, että pitää aina yrittää laajentaa hiukan omia rajojaan, vertaamatta siihen mitä muut tekevät, tuntui konkretisoituvan tajuntaan. Flow tila vaatii sen, että on sopivan haastavaa, ei liian helppoa, mutta ei masentavan vaikeaa. Oma kehitys pitää huomata. Muita tuijottamalla törmää usein siihen, että vertaa ihan eri sarjan tekijöihin ja näin sitten jää flow saavuttamatta, kun yrittää liian vaikeaa. Eihän tässä mitään uutta ole, mutta jotenkin tuo vanha tieto tuntui yhtäkkiä kirkastuvan ymmärryksen tasolle. Omien rajojen laajentamisesta tulikin sitten retriitin teema. Ensimmäisen kerran kuukausiin ajattelin tulevaisuuteen suuntautuneita toimintaa sisältäviä ajatuksia. 

Tämän jälkeen alkoikin sitten tapahtua kaikkea mielenkiintoista, kun olin päättänyt suunnata seuraavaksi Isha Yoga Centeriin. Siitä kirjoitan kuitenkin oman juttunsa.

- Turkka