San Francisco, Lake Tahoe ja Reno

Uusi matka Uuteen-Seelantiin lähestyy ja sen innoittamana koitan saattaa matkablogin ajantasalle. Amerikan retki jatkuu San Franciscosta. Oli kiva palata tunnelmiin kuvien ja videoiden välityksellä. Uskomatonta, mitä kaikkea onkaan kokenut ja silti se jo kuudessa kuukaudessa niin helposti unohtuu.

Eka yö Airbnb:n kautta oli takana. Kovin montaa tuntia en nukkunut "asuntolassa" ja lähdin Losin pimeitä katuja tallustamaan kahden kilometrin matkaa kohti bussiasemaa. Jälleen joutui kohtaamaan mielen pelkoja, kun autioilla kaduilla tuli vastaan kodittomia, jotka kömpivät esiin teltoistaan ja sivukujien syvennyksistä. Eihän siinä mitään uhkaavia kohtaamisia tullut, mutta luonnostaan tällaiset tilanteet tuovat kaikenlaisia uhkakuvia, lähinnä varmaan elokuvien ja tv-sarjojen ansiosta.

Bussilippu San Franciscoon oli varsin edullinen. Kuuden tunnin kyyti Megabusilla taisi maksaa 11 dollaria. Hippikylässä odotti taas reilun parin kilometrin kävely, mikä olikin hyvä tapa nähdä paikkoja. Olin varannut pari yötä hostellista ja sainkin heti tuntumaa kaupungin kukkoloihin, kun hostelli oli keskellä mäkeä. Ekana iltana ei sen kummempaa tullut duunailtua. Kävelin pohjoisrannalle, josta löytyi mm. merileijonien makuusijat. Yllätyin, kuinka puoli tuntia kului hetkessä, kun seurasin näiden veikkosten eloa.

Seuraavana päivänä päätin lähteä katsastamaan The Golden Gate Bridge -sillan, joka on tietysti kaupungin tunnetuin maamerkki. Matkaa kertyi yhteen suuntaan kymmenisen kilometriä ja päivä menisi talsien kukkuloita ja rantoja. Keli oli hyvä, joten oli mukava ihastella siltaa ja kaupunkia sillalta. Kun googlailin tietoa sillasta, törmäsin dokkariin, jossa oli seurattu vuosi siltaa ja sen itsemurhahyppyjä. Aihe oli niin mielenkiintoinen, että illalla vuokrasin The Bridge -dokkarin netistä. Se oli hyvin tehty, antaen paljon ajattelemisen aihetta elämästä ja kuolemasta. Sillalla partio vartijoita, jotka pyrkivät ehkäisemään hyppyjä, mutta joka vuosi noin 30 henkilöä hyppää elämänsä viimeisen kerran.

 

Ennen siltaa oli pieni kansallispuiston warming hut -kahvilarakennus, josta löytyi niin kauniskantinen mukavan inspiroiva vihko, että paluumatkalla päätin sen poimia kyytiin. Muutamalla sivulla oli varsin oivaltavia ajatelmia matkustamisesta.

Hostellilla mainostettiin erilaisia illanviettoja reissajille ja päätin osallistua ensimmäiseen, joka tarjolle tuli. Siihen sisältyi ruokailu kiinalaisessa ravintolassa, stand upia ja sen jälkeen vielä baari/klubi. Hinta oli 15 dollarin luokkaa, joten lähes ilmaista, vaikka ruoka ei erikoisempaa ollutkaan. Tutustuin muutamaan uuteen ihmiseen ja oli hauska nähdä stand up -esitys. Kohtuullisen hyvin pysyin jutuissa mukana, vaikka joka sanaa ei ymmärrä ja osa vitseistä vaatii varsin hyvää tuntemusta paikallisista asioista. Esityksen jälkeen menimme klubille, mutta se ei oikein vaikuttanut omalta paikaltani ja parin jätkän kanssa menimme kurkkaamaan kulman takaisen pianobaarin. Siellä olikin kova meno, kun kaksi pianistia soittivat kimpassa yleisön toiveita. Ei sitäkään kauaa tullut kuunneltua ja hostellin punkka kutsui.

Perjantai-iltana oli tarjolla Beer Olympics, eli erilaisia kaljapelejä joukkuekisoina, eli halpa humala reissaajille. En ole oluen ystävä ollenkaan (korvasin oluen viinillä), mutta halusin nähdä millainen meininki tällaisessa kokoontumisessa oikeasti on, kun elokuvissa ja tv-sarjoissa tällaiset kuuluvat bilekohtausten huveihin. Kolmen hengen joukkueeni koostui nuoresta parista, jonka herra otti kisat hauskan tosissaan.

Yllätyin, kuinka hauska illasta muodostui. Ihmisiin oli helppo tutustua ja kämppikseni hostellilta tuli myös myöhemmin mukaan. Hän oli ollut päivällä työhaastattelussa ja oli hieno nähdä, kuinka innoissaan tämä nuorukainen oli siitä, että saattaa päästä töihin sähkömoottoripyöriä kehittävään yritykseen. Bondasimme myös sen johdosta, että hän oli välilaskulla Helsinki-Vantaan kentällä ihastunut suomalaiseen tyttöön. Hän haastoi eräässä baarissa pari jätkää biljardimatsiin ja kävin itsekin pari palloa pussittamassa. Lopulta kuitenkin hävisimme. Kaverini alkoi olla hiukan väsynyt ja saatoin hänet hostellille, mutta kävin vielä itse fiilistelemässä pianobaarin tunnelmaa.

Sunnuntaina pelattiin amerikkalaisen jalkapallon finaali Super Bowl. Olen välillä seurannut jenkkifutista varsin innokkaasti ja katsellut jo monena vuotena finaalin, valvoen koko yön ansianmukaisten eväiden kera. Nyt pääsin katsomaan matsin päivällä. Ajatukseni oli mennä seuraamaan ottelua johonkin baariin, kenties sellaiseen missä on bbq-buffetti. Sopivaa en kuitenkaan löytänyt ja kun olin baareja kolunnut, päädyin hakemaan eväät Mäkkäristä ja katsomaan matsin hostellin tv-huoneeseen kämppikseni kanssa. Ottelusta tuli lopulta yksi kaikkien aikojen jännittävimmistä ja oli hienoa todistaa se lajin kotimaassa.

Pörräilin paljon kirjakaupoissa, joissa vietän helposti tunnin parikin. Pyrkimykseni on olla ostamatta tavaraa kannettavaksi, mutta pari tarjouskirjaa olivat niin mielenkiintoiset, että ne päätin ottaa. Toinen kertoi ihmisten erilaisista ns. järjettömistä projekteista, kuten kävellä Amerikan halki, pyöräillä Englannista Tyynelle valtamerelle, valmistaa ateria jokaisesta maasta ja matkustaa maailman jokaiseen valtioon. Toinen taas kertoi ameikkalaisen miehen tarinan, joka lopetti rahan käyttämisen 2000-luvun alussa. Inspiroivia ja ajatuksia herättäviä kirjoja molemmat. Halusin myös päästä kylpemään ja löysinkin kivan japanilaisen kylpylän. Tunnelmallinen paikka, kylmä- ja kuuma-allas, sauna ja höyrysauna, lepotilaa ja rauhaa. Sielläkin hujahti neljä tuntia tuosta vain kehon ja mielen levätessä.

  Olin vaihtanut hostellia ihan vain vaihtelun vuoksi ja viettäntyt reilun viikon San Franciscossa. Oli aika jatkaa matkaa ja päädyin ottamaan Airbnb:n Lake Tahoelta. En tutkinut tarkkaan miten sinne pääsee ja muutenkin luin ilmoituksen varsin ylimalkaisesti, yllättyen jutusta jos toisesta. Bussilla ei päässyt suoraan Lake Tahoelle, mutta toinen isännistäni lupasi hakea minut läheisestä Truckeen pikkukaupungista. Minulla oli Megabus-lippu Renoon, mutta jouduin ostamaan Greyhound-lipun, jotta voin palata Renosta takaisin päin Truckeen kylään.

Pientä säätöä siis, mutta ei hätää. Kun saavuin aamulla bussille, en alkuun ymmärrä, miksi rinkkani ei kelpaa tavaratilaan. Hetken kummasteltuani hahmotan kokonaisuuden. Renon nurkilla sataa lunta ja kuljettaja ei halua ajaa Sacramentoa pidemmälle. Pääsen siis halutessani puoleen matkaan, mutta en Renoon saakka. Mielessäni käyn toki läpi sen tuohtumuksen, että kyllähän ne bussit lumisateessa kulkee ihan hyvin. Googlaan mitä Greyhound tarjoaa ja tunnin päästä lähtee sopivasti bussi, mihin ehdin kävellä ja sillä pääsen suoraan Truckeen. Lippu tosin maksaa lähes 50 dollaria.

 

Lunta tosiaan sataa matkalla, mutta bussi saapuu Truckeen ajoissa. Laitan viestiä isännälleni ja hän ilmoittaa olevansa myöhässä, parin viestin jälkeen selviää, että paljon myöhässä. Lopulta hän 1,5 tuntia noutaa minut . Lumimyrskyn takia Lake Tahoelle johtavat pikkutiet ovat huonossa kunnossa, mutta onneksi on maasturi, kuten näillä huudeilla tuntuu olevan lähes kaikilla.

Nick on 26-vuotias ja juttelemme matkalla mm. Trumpin islamilaisia maita koskevasta maahantulorajoituksesta. Hän ei ole fanaattinen kannataja, mutta pitää Trumpin linjaa hyvänä. Keskustelu sivuaa myös aselakeja ja kohteliaasti kerron, että eurooppalaisesta näkökulmasta moni asia tuntuu oudolta. Toki myös myötäilen sopivasti, jotta keskustelu soljuu mukavasti. Tällaisissa kohtaamisissa oppii paljon uuttaa ja kuulee näkökantoja, joita ei osaa itse ajatella.

Majapaikkana yllättää mm. sillä, että löytyy kissa ja petini on olohuoneen sohva. Kaikki tämä kyllä käy ilmi Airbnb:n ilmoituksesta, mutta tutustuin siihen varsin ylimalkaisesti. Onneksi kissa ei aiheuta allergisia reaktioita ja tulevien neljän päivän aikana rapsuttelen kissaa paljon, mitä en ole allergiani vuoksi koskaan erityisemmin tehnyt. Paul on myös 26-vuotias. Kaverukset pitävät erityisen paljon pilvestä. Itse en siihen ole ihastunut, mutta eipä poikien harrastus minua haittaakaan.

Olin ajatellut lasketella Lake Tahoella. Luulin, että siellä on yksi laskettelukeskus, mutta niitä onkin kahdeksen. Lähellä on yksi, mutta kelit eivät ole parhaat, lisäksi hissiliput ja laudan vuokra ovat varsin kalliit. Pojat käyvät välillä töissä. Minä katselen kämpillä Netflixiä. Yhtenä iltana lähdetään kivaan pikku baariin/panimoon. Sieltä jatkamme heidän kämpilleen. Pelataan huojuvaa tornia, sätkä palaa ja on todella hauskaa. Italiailaisista sukujuuristaan erittäin ylpeä Paul kokkaa yöllä amerikkalaisen klassikkoaterian mac'n'cheesen omaan maistuvaan tyyliinsä. Pääsin myös Paulin vetämälle joogatunnille, mikä oli siisti juttu monessa mielessä. On aina mielenkiintoista nähdä erilaisia joogasaleja, opettajia, tyylejä, erityisesti nyt, kun olin sellaisen vieraana.

Ensimmäinen kunnollinen Airbnb-kotimajoitus oli nyt koettu. Tykkäsin poikien vieraanvaraisuudesta ja siitä, että pääsin mukaan heidän arkeensa. Opin myös sen, että pitää tutkia ilmoitukset huolellisemmin, jottei tule turhia yllätyksiä. Toisaalta tämä vierailun kautta ymmärsin todella, kuinka kivoja seuralaisia kissat ovat, etten välttämättä saa mitään allergisia oireita ja voin nauttia eläimen hellimisestä. Yllätyin jälleen myös siitä, kuinka hyvin eri tilanteisiin sopeudun. Vaikka introvertti olenkin, niin nautin uusista kohtaamisista ja pystyn hyvin asumaan myös toisten nurkissa hetken aikaa. Toki tämän olen huomannut matkoillani ennekin, mutta vieraiden ihmisten olohuoneen sohvalla punkkaamine oli minulle uusi juttu. Suomessa sitä tuntee itsensä joskus varsin jöröksi, mutta Amerikan retki kokonaisuudessa osoitti, kuinka sosiaalinen puoli on minussa vahvana. Isännät pitkin matkaa nauttivat keskusteluista kanssani ja kuuntelivat mielenkiinnolla tarinoita elämästäni ja matkoistani.

Olin tutkinut vuokra-autojen hintoja ja Renosta (Nevada) saa autoja noin 20% edullisemmin kuin Kalifornian kaupungeista. Pohdin jopa kolmen tai neljän viikon vuokraa ja pitkää road trippiä kohti pohjoista. Paul oli sopivasti lähdössä hakemaan tyttöystäväänsä Renon lentokentältä, mikä sopi minun suunnitelmiin loistavasti. Reno on melko pieni kaupunki ja lentokentältä on hotelleihin ilmaiset kyyditykset. Renossa kasinohotellit ovat yhtä edullisia kuin Airbnb:t, joten päätän ottaa pari yötä hotelliin, levätä hiukan, pestä pyykit ja pohtia auton vuokraamista tarkemmin. Edessä oli asioiden selvittelyä ja budjettilaskelmia, mutta myös kutkuttavaa jännitystä siitä, miten seikkailuni jatkuu.

Videosta saikin jo hiukan esimakua tulevasta. Seuraavassa postauksessa siis road tripin fiiliksiä tarkemmin.

Sattuman sanelema road trip

Sää ei siis suosinut suunnitelmaani lähteä retkeilemään Joshua Treen kansallispuistoon. Päivä oli niin sateinen, että päätin lykätä lähtöä. Los Angelesin lentokentällä mitattiin sade-ennätys ja siltä se tuntuikin. Kävin katsomassa jenkkifutista läheisessä ravintolassa ja muuten hengailin kämpillä. Koska sateiden lupailtiin jatkuvan, päätin jättää retkeilyn väliin. Auto oli kuitenkin vuokralla, joten jonnekin piti lähteä. Tutkailin karttaa ja Las Vegas oli muutaman tunnin matkan päässä. Se ei varsinaisesti kuulunut paikkoihin missä ajattelin vierailevani, mutta tuntui parhaalta vaihtoehdolta siihen hetkeen, varsinkin kun niitä suunniteltuja vierailukohteita ei varsinaisesti ollut.

Maanantaina lähdin matkaan. Olin ehtinyt ehkä vajaat pari tuntia kurvailla paanalla, kun huomaan poliisin vilkuttavan valoja takanani. Pulssi nousee välittömästi ja harmittelen, että bongasivat kun tarkistin puhelimesta, onko Googlen kartta samaa mieltä navigaattorin kanssa. Ikkuna auki ja tervehdys poliisille. Pysäytyksen syy onkin se, etteivät valot ole päällä, vaikka keli on sateinen. Pahoittelen virhettäni, luulin niiden olevan automaattisesti päällä, mutta ei ollut tarpeeksi hämärää. Ajokortti ja auton paperit näytille, matka saa jatkua.

Aikaa oli hyvin, joten päätin ajaa Mojaven autiomaan läpi. Ei mikään mullistava paikka, mutta ihan hauska nähdä sellaistakin maastoa.

Kävin myös tankilla ensimmäisen kerran ja siinä olikin säätämistä, kun kortti ei kelpaa automaattiin ja pitää asioida tiskillä. En alkuun tajunnut katevarausta ja sitten en ymmärtänut nostaa pumpulla kahvan pidikettä, jotta tankkaus onnistuisi. Taas oppi muutaman jutun lisää, mutta erilaisia systeemejä löytyi vielä myöhemminkin.

Hostelli löytyi Las Vegasissa hyvin. Huonekaveri oli poika, kenen kanssa päätimme lähteä yhdessä tutustumaan kasinoihin. Matkaa tuli lopulta aika reilusti. 18 kilometriä kertoi puhelimen askelmittari illan päätteeksi. Oli hauska höpötellä ja vaihtaa reissutarinoita. Hän oli kuukauden maailman ympärimatkalla tällä kertaa. Yllätyin kuinka paljon kasinoita Las Vegasista löytyy. Melkoisen outo oli palloilla erilaisille teemoilla sisustettujen peliluokien läpi. Ihan hauska nähdä paikka livenä, mutta en kovasti jäänyt kaipaamaan. Kävelyn lomassa iski nälkä ja päädyimme lopulta syömään ravintolaan, jossa naiset tarjoilivat pikku topeissa ja mikroshortseissa. Vaikka paljaan pinnan ystävä muuten olenkin, niin jotenkin se tuntui hassulta ja enemmän häiritsevältä, kuin ravintolaelämystä kohottavalta. Tulipahan tuollainenkin koettua.

Las Vegasin Hostel Cat on yksi kulttisuosiota nauttivan The Hangover -polttarikomedian kuvauslokaatioista. Minut sinne vei yksinkertaisesti halpa hinta.

Taco Bell oli suosikkikohteitani taukopaikkana. 5 dollarilla sai setin, millä jaksoi ajella.

Olin varannut hostellista kaksi yötä, joten vietin seuraavan päivän Vegasissa kokonaan. Kasinot eivät kiinnostaneet, joten lähdin kävelemään keskustaan, missä oli myös paljon ravintoloita ja muutama huvihelvetti. Se oli nopeasti nähty. Päädyin syömään kasvisravintolaan ja lukemaan kirjaa. Illalla otin vielä uuden kävelyretken samoille mestoille ja kävin iltapalaksi kokeilemassa toisen terveysputiikin murkinat.

Piti katsella taas karttaa ja päättää mihin seuraavaksi. Grand Canyonista näkyi retkimainoksia ja katselin, että sinnehän voisi ajella. Matkalla kävin kurkkaamassa Hooverin patoa. Hiljalleen alkoi ympärillä näkyä lunta ja lämpötila laskea. Aloin miettiä, että kuinkas selviän, jos tulee oikein kunnolla lunta vastaan, kun alla taitaa olla kesäkumit. Tie pysyi kuitenkin täysin puhtaana, vaikka kinokset ympärillä kasvoivat. Tiet suolataan todella hyvin, joten jäätä ei näkynyt missään.

Kun Gran Canyon lopulta aukesi silmien eteen, alkoi silmäkulma kostua ja tunne oli mahtava. En ollut osannut odottaa mitään sellaista, mutta näky oli todella massiivinen. Tällaisten hetkien takia reissuja tekee. Ei voi kuin ällistellä millaisia taideteoksia luonto on muovannut ja olla kiitollinen, kun saa niitä paikan päällä ihastella.

Seuraavaksi yöksi menin ekan kerran motelliin. Kylpyammeeseen lämmin vesi ja fiilistelemään päivän kohokohtia. Netti oli aika huono, joten oli hiukan ongelmia löytää seuraava kohde. Aamulla  sain sen jotenkin arvottua ja suuntasin Zionin kansallispuistoa kohti. Matkalla epäröin vielä vaihtaisinko kohdetta, sillä muitakin luontokohteita olisi ollut niillä nurkin tarjolla. Onneksi pidättäydyin suunnitelmassa, sillä Zion oli todellinen unelmien täyttymys. Koko päivä oli ollut hienoja vuoria näköpiirissä, mutta kun Zionin tie alkoi, olin pakahtua. Sellaista kauneutta en ollut aiemmin nähnyt, vaikka aika paljon on jo luontoakin ehtinyt eri puolilla palloa pällistellä. Matalat lumiset vuoret olivat niin jylhiä. Mutkitteleva tie kanjonin pohjalla vei toinen toistaan lumoavimpiin kohtiin. Maasto oli juuri sellaista mistä nautin, aurinko paistoi, eikä enää harmittanut yhtään, että olin liikenteessä talvella. Tein pienen patikan rangerin suosittelemalla reitillä ja ihailin lähtiessä laskevan auringon valaisemaa vuorijonoa.

Seuraavana päivänä kävin laskettelemassa Brian Headin hiihtokeskuksessa. Se oli kohtuullisen pieni ja hintakin oli suunnilleen Suomen tasoa. Päivä oli kaunis ja tuulinen. Koska varustukseni on rajattu, oli mäenlasku varsin kylmää puuhaa pakkasen ja kovan tuulen takia. Rinteet olivat hyvässä kunnossa, mutta en pystynyt ihan siihen tahtiin laskemaan, mitä olisin toivonut, kun piti käydä lämmittelemässä aina välillä. Motellini oli Cedar Cityssä, jonne olin aamulla varannut toisenkin yön.

Zionin lumo oli niin vahva, että päätin mennä sinne uudestaan. Lähdin ajoissa liikkeelle hostellista, jotta ehdin kunnolla patikoimaan. 25 kilometriä tulikin yhteensä taivallettua. Pitkä reitti oli niin lumessa, etten sitä voinut kahta kilometriä pidemmälle jatkaa. Suuntasin seuraavalle Angels Landing -nimiselle reitille. Opastaulussa oli juttua, että vuoden 2004 jälkeen kuusi patikoijaa on sieltä tippunut kuolemaansa, mutta ajattelin, että tämä on jotain jenkkien hapatuksia. Alkuun siltä näyttikin. Jos olisin tarkemmin tutustunut opastauluun, olisin tiennyt mitä on tulossa. Puolen välin jälkeen reitti muuttui todella kapeaksi poluksi. Molemmille puolin polkua oli äkkijyrkkä tiputus, joka parhaimmillaan oli yli 400 metriä. Reitti on kesälläkin haastava, joten lumi ja jää tekevät siitä vielä vaarallisemman. Välillä pelotti melkoisesti, mutta maisemat olivat upeita ja adrealiinihan vain vahvistaa kokemuksen voimaa. Olin askelien kanssa tarkka ja en enää yhtään ihmetellyt, että sieltä on väkeä tullut alas. Pieni inhimillinen virhe voi olla viimeinen erhe tuolla pätkällä. Näky huipulla oli uskomaton. Vaikea sitä on kuvailla. Oli kiva jakaa fiiliksiä muiden uskalikkojen kanssa tuoreeltaan ja pohtia, että kuinka vaikea onkaan kulkea alaspäin. Video kertonee fiilikset paremmin kuin sanat.

Pian olikin viimeisen motelliyön vuoro. Palasin Losiin ajallaan ja auton luovutus sujui hyvin. Ilma oli todella lämmin, aurinko paistoi ja heti kun olin saanut auton palautettua, tuli tunne, että kaipaan uutta seikkailua. Seuraavalle aamulle olikin bussilippu San Franciscoon, joten ei sitä kauaa tarvinnut odotella. Kävin pesemässä pyykit, bongasin sattumalta Hans Zimmerin tähden ja suuntasin downtowniin, minne buukannut ensimmäisen majoitukseni Airbnb:n kautta. Tämä tosin oli reilun 30 hengen asuntola, joten täysin hostelliin verrattava juttu. Herätys olisi aikaisin, sillä bussi lähtisi 6:15 parin kilometrin päästä.

Road trip oli ollut uskomaton seikkailu, joka rakentui päivä kerrallaan ja lähti käyntiin aivan sattumalta huonon sään takia. Monia jännityksen aiheita olin keksinyt, mutta lopulta kaikki sujui hienosti ja pääsin maisemiin, jollaisia olen Instagramista ihastellut. Yhteensä ajoin noin 2800 kilometriä, joten paljon ehti elämää pohdiskella ja musiikkia kuunnella.