Sattuman sanelema road trip

Sää ei siis suosinut suunnitelmaani lähteä retkeilemään Joshua Treen kansallispuistoon. Päivä oli niin sateinen, että päätin lykätä lähtöä. Los Angelesin lentokentällä mitattiin sade-ennätys ja siltä se tuntuikin. Kävin katsomassa jenkkifutista läheisessä ravintolassa ja muuten hengailin kämpillä. Koska sateiden lupailtiin jatkuvan, päätin jättää retkeilyn väliin. Auto oli kuitenkin vuokralla, joten jonnekin piti lähteä. Tutkailin karttaa ja Las Vegas oli muutaman tunnin matkan päässä. Se ei varsinaisesti kuulunut paikkoihin missä ajattelin vierailevani, mutta tuntui parhaalta vaihtoehdolta siihen hetkeen, varsinkin kun niitä suunniteltuja vierailukohteita ei varsinaisesti ollut.

Maanantaina lähdin matkaan. Olin ehtinyt ehkä vajaat pari tuntia kurvailla paanalla, kun huomaan poliisin vilkuttavan valoja takanani. Pulssi nousee välittömästi ja harmittelen, että bongasivat kun tarkistin puhelimesta, onko Googlen kartta samaa mieltä navigaattorin kanssa. Ikkuna auki ja tervehdys poliisille. Pysäytyksen syy onkin se, etteivät valot ole päällä, vaikka keli on sateinen. Pahoittelen virhettäni, luulin niiden olevan automaattisesti päällä, mutta ei ollut tarpeeksi hämärää. Ajokortti ja auton paperit näytille, matka saa jatkua.

Aikaa oli hyvin, joten päätin ajaa Mojaven autiomaan läpi. Ei mikään mullistava paikka, mutta ihan hauska nähdä sellaistakin maastoa.

Kävin myös tankilla ensimmäisen kerran ja siinä olikin säätämistä, kun kortti ei kelpaa automaattiin ja pitää asioida tiskillä. En alkuun tajunnut katevarausta ja sitten en ymmärtänut nostaa pumpulla kahvan pidikettä, jotta tankkaus onnistuisi. Taas oppi muutaman jutun lisää, mutta erilaisia systeemejä löytyi vielä myöhemminkin.

Hostelli löytyi Las Vegasissa hyvin. Huonekaveri oli poika, kenen kanssa päätimme lähteä yhdessä tutustumaan kasinoihin. Matkaa tuli lopulta aika reilusti. 18 kilometriä kertoi puhelimen askelmittari illan päätteeksi. Oli hauska höpötellä ja vaihtaa reissutarinoita. Hän oli kuukauden maailman ympärimatkalla tällä kertaa. Yllätyin kuinka paljon kasinoita Las Vegasista löytyy. Melkoisen outo oli palloilla erilaisille teemoilla sisustettujen peliluokien läpi. Ihan hauska nähdä paikka livenä, mutta en kovasti jäänyt kaipaamaan. Kävelyn lomassa iski nälkä ja päädyimme lopulta syömään ravintolaan, jossa naiset tarjoilivat pikku topeissa ja mikroshortseissa. Vaikka paljaan pinnan ystävä muuten olenkin, niin jotenkin se tuntui hassulta ja enemmän häiritsevältä, kuin ravintolaelämystä kohottavalta. Tulipahan tuollainenkin koettua.

Las Vegasin Hostel Cat on yksi kulttisuosiota nauttivan The Hangover -polttarikomedian kuvauslokaatioista. Minut sinne vei yksinkertaisesti halpa hinta.

Taco Bell oli suosikkikohteitani taukopaikkana. 5 dollarilla sai setin, millä jaksoi ajella.

Olin varannut hostellista kaksi yötä, joten vietin seuraavan päivän Vegasissa kokonaan. Kasinot eivät kiinnostaneet, joten lähdin kävelemään keskustaan, missä oli myös paljon ravintoloita ja muutama huvihelvetti. Se oli nopeasti nähty. Päädyin syömään kasvisravintolaan ja lukemaan kirjaa. Illalla otin vielä uuden kävelyretken samoille mestoille ja kävin iltapalaksi kokeilemassa toisen terveysputiikin murkinat.

Piti katsella taas karttaa ja päättää mihin seuraavaksi. Grand Canyonista näkyi retkimainoksia ja katselin, että sinnehän voisi ajella. Matkalla kävin kurkkaamassa Hooverin patoa. Hiljalleen alkoi ympärillä näkyä lunta ja lämpötila laskea. Aloin miettiä, että kuinkas selviän, jos tulee oikein kunnolla lunta vastaan, kun alla taitaa olla kesäkumit. Tie pysyi kuitenkin täysin puhtaana, vaikka kinokset ympärillä kasvoivat. Tiet suolataan todella hyvin, joten jäätä ei näkynyt missään.

Kun Gran Canyon lopulta aukesi silmien eteen, alkoi silmäkulma kostua ja tunne oli mahtava. En ollut osannut odottaa mitään sellaista, mutta näky oli todella massiivinen. Tällaisten hetkien takia reissuja tekee. Ei voi kuin ällistellä millaisia taideteoksia luonto on muovannut ja olla kiitollinen, kun saa niitä paikan päällä ihastella.

Seuraavaksi yöksi menin ekan kerran motelliin. Kylpyammeeseen lämmin vesi ja fiilistelemään päivän kohokohtia. Netti oli aika huono, joten oli hiukan ongelmia löytää seuraava kohde. Aamulla  sain sen jotenkin arvottua ja suuntasin Zionin kansallispuistoa kohti. Matkalla epäröin vielä vaihtaisinko kohdetta, sillä muitakin luontokohteita olisi ollut niillä nurkin tarjolla. Onneksi pidättäydyin suunnitelmassa, sillä Zion oli todellinen unelmien täyttymys. Koko päivä oli ollut hienoja vuoria näköpiirissä, mutta kun Zionin tie alkoi, olin pakahtua. Sellaista kauneutta en ollut aiemmin nähnyt, vaikka aika paljon on jo luontoakin ehtinyt eri puolilla palloa pällistellä. Matalat lumiset vuoret olivat niin jylhiä. Mutkitteleva tie kanjonin pohjalla vei toinen toistaan lumoavimpiin kohtiin. Maasto oli juuri sellaista mistä nautin, aurinko paistoi, eikä enää harmittanut yhtään, että olin liikenteessä talvella. Tein pienen patikan rangerin suosittelemalla reitillä ja ihailin lähtiessä laskevan auringon valaisemaa vuorijonoa.

Seuraavana päivänä kävin laskettelemassa Brian Headin hiihtokeskuksessa. Se oli kohtuullisen pieni ja hintakin oli suunnilleen Suomen tasoa. Päivä oli kaunis ja tuulinen. Koska varustukseni on rajattu, oli mäenlasku varsin kylmää puuhaa pakkasen ja kovan tuulen takia. Rinteet olivat hyvässä kunnossa, mutta en pystynyt ihan siihen tahtiin laskemaan, mitä olisin toivonut, kun piti käydä lämmittelemässä aina välillä. Motellini oli Cedar Cityssä, jonne olin aamulla varannut toisenkin yön.

Zionin lumo oli niin vahva, että päätin mennä sinne uudestaan. Lähdin ajoissa liikkeelle hostellista, jotta ehdin kunnolla patikoimaan. 25 kilometriä tulikin yhteensä taivallettua. Pitkä reitti oli niin lumessa, etten sitä voinut kahta kilometriä pidemmälle jatkaa. Suuntasin seuraavalle Angels Landing -nimiselle reitille. Opastaulussa oli juttua, että vuoden 2004 jälkeen kuusi patikoijaa on sieltä tippunut kuolemaansa, mutta ajattelin, että tämä on jotain jenkkien hapatuksia. Alkuun siltä näyttikin. Jos olisin tarkemmin tutustunut opastauluun, olisin tiennyt mitä on tulossa. Puolen välin jälkeen reitti muuttui todella kapeaksi poluksi. Molemmille puolin polkua oli äkkijyrkkä tiputus, joka parhaimmillaan oli yli 400 metriä. Reitti on kesälläkin haastava, joten lumi ja jää tekevät siitä vielä vaarallisemman. Välillä pelotti melkoisesti, mutta maisemat olivat upeita ja adrealiinihan vain vahvistaa kokemuksen voimaa. Olin askelien kanssa tarkka ja en enää yhtään ihmetellyt, että sieltä on väkeä tullut alas. Pieni inhimillinen virhe voi olla viimeinen erhe tuolla pätkällä. Näky huipulla oli uskomaton. Vaikea sitä on kuvailla. Oli kiva jakaa fiiliksiä muiden uskalikkojen kanssa tuoreeltaan ja pohtia, että kuinka vaikea onkaan kulkea alaspäin. Video kertonee fiilikset paremmin kuin sanat.

Pian olikin viimeisen motelliyön vuoro. Palasin Losiin ajallaan ja auton luovutus sujui hyvin. Ilma oli todella lämmin, aurinko paistoi ja heti kun olin saanut auton palautettua, tuli tunne, että kaipaan uutta seikkailua. Seuraavalle aamulle olikin bussilippu San Franciscoon, joten ei sitä kauaa tarvinnut odotella. Kävin pesemässä pyykit, bongasin sattumalta Hans Zimmerin tähden ja suuntasin downtowniin, minne buukannut ensimmäisen majoitukseni Airbnb:n kautta. Tämä tosin oli reilun 30 hengen asuntola, joten täysin hostelliin verrattava juttu. Herätys olisi aikaisin, sillä bussi lähtisi 6:15 parin kilometrin päästä.

Road trip oli ollut uskomaton seikkailu, joka rakentui päivä kerrallaan ja lähti käyntiin aivan sattumalta huonon sään takia. Monia jännityksen aiheita olin keksinyt, mutta lopulta kaikki sujui hienosti ja pääsin maisemiin, jollaisia olen Instagramista ihastellut. Yhteensä ajoin noin 2800 kilometriä, joten paljon ehti elämää pohdiskella ja musiikkia kuunnella.

Los Angeles

Tarinat jatkuu, tällä kertaa Yhdysvalloista. Saavuin tänne 11.1. ja 30.3. lähtee lento takaisin Suomeen. Facebookista löytyy ajankohtaisempia videopäivityksiä seikkailuista ja parempia kuvia. Instagramissa voi myös seurailla menoa ja maisemia. Kirjoitin Syvänmielensukeltaja-blogiin siitä, kuinka tänne päädyin ja millaisia ajatuksia matkaan lähtöön jälleen liittyi. Täällä muistelen joitain kokemuksia reissun varrelta.

Lähtö oli melko nopeasti valmisteltu. Kokemusta reissuelämästä on jo kertynyt, joten varusteet ovat suunilleen valmiina ja tiedossa. Hiukan täydennystä lääkepussiin ja tarkistus, että tärkeimmät asiat ovat varmasti matkassa. Parina viimeisenä päivänä vasta pakkasin ja selkeästi nautin siitäkin, että on sellaista pientä kiireen tuntua ennen lähtöä. Huomaan myös, että rinkkaan valikoituu samat vaatteet kerta toisensa jälkeen. Sitä on tykästynyt tiettyihin retkuihin reissussa ja niillä sitä näköjään haluaa tallustaa, kunnes ne hajoavat täysin. Nämä luottobokserit pääsivät repeämään yläpunkkaan kavutessa. Ei se yöllä mitään haitannut, mutta aamulla piti taktikoida siirtyminen farkkujen luo, kun olin sekahuoneessa ja reikä oli kohtuulisen suuri.

Rajamuodollisuudet kestivät lähes 2,5 tuntia. Tällainen lähes kolmen kuukauden matkalainen sai osakseen kysymyksiä niin suunnitelmista kuin rahavaroista. Huomasin, että muut selvittivät pari pakollista virkailijan haastettelua hiukan nopeammin kuin minä, ja minut ohjattiinkin vielä kolmanteen lisäpuhutteluun. Luulin, että siellä käydään oikein rinkkaa myöden kaikki läpi, mutta se olikin lopulta nopea jutustelu. Lento Suomesta lähti aamukasilta, välilasku oli Tukholmassa ja puoliltapäivin olin laskeutunut Los Angelesiin. Otin kentältä bussin hostellille, joka osoittautui mukavaksi. Oli kiva päästä kävelemään merenrannalle ja se olikin ollut syy tämän hostellin valintaan.

Eka päivän jaksoin valvoa ysiin saakka, pituutta päivälle kertyi lähes 30 tuntia, joten pääsin melko hyvin heti rytmiin kiinni. Ekana aamuna kuulin erään tytön kertovan, että hän on menossa Getty Centeriin. Ymmärsin, että se on jonkinlainen museo ja kun kuulin, että hän saa sinne autokyydin, kysyin pääsenkö mukaan. Kuskille sopi ja niin lähdin naisten kanssa kurvailemaan kohti Gettyä. Matkaa ei kilometreissä ole paljon, mutta Losissa on aina vähän ruuhkaa, joten reilu tunti meni matkaan. Autossa ei varsinaisesti ollut kunnolla tilaa, kun kuskilla oli muuttokuorma mukana. Pääsin ahtautumaan taakse, en penkille, mutta kyyristelin siellä varsin tyytyväisenä saadessani heti kokea uuden seikkailun.

Getty Center oli arkkitehtuuristi hieno ilmainen museo. Emme olleet siellä kuin vajaat pari tuntia ja helposti olisi useamman tunnin voinut siellä viettää. Lähdimme keskustaan kurkkaamaan UCLA yliopiston kampusta. Nuorempi tyttö Margot opiskelee itärannikolla sosiaalibiologiaa ja oli juuri road tripillään Bostonista Losiin päättänyt vaihtaa toiseen kouluun tekemään graduaan. Kävimme myös syömässä falafelit pitaleivillä. Kurvailimme vielä ruokakaupoille ja hostellilla kruunasimme retkemme Whole Foodsilta ostetuilla leivoksilla.

Oli hauska kuulla naisten elämistä. Päädyimme vielä Margotin kanssa iltakävelylle ja jutut menivät varsin diipeiksi suhteisiin ja ihmisen käytökseen liittyen. Välillä oli varsin vaikea keskustella, kun termit olivat hakusessa. Ymmärsin kyllä mistä hän puhui, mutta oma aktiivinen sanavarasto oli kovilla, kun yritin puhua psykologiasta, biologiasta ja sosiaalitieteistä. Hän lähti sitä seuraavana päivänä kotiin.

Toisena päivänä vuokrasin hostellilta pyörän ja ajelin rantaa pitkin Santa Monicaan. Sieltä tein pienen retken kohti kaupunkia, mutta liikenteen seassa ei ollut niin mukava ajella, eikä siellä ollut oikeastaan mitään nähtävää. Kävin kuitenkin syömässä meksikolaista ruokaa tarjoavassa pikku ravintolassa. Päivä oli kiva ja kilometrejäkin tuli päällä 50.

Kolmantena päivänä olin jälleen aamupalalla kärkkymässä, mitä muut tekevät. Tykkään kuulostella toisten suunnitelmia ja tarttua heiltä kuulemiini juttuihin. Eräs poika oli lähdössä päiväksi San Diegoon ja rohkaisin itseni kysymään pääsenkö kyytiin. Tämä sopi hänelle. Hain takin ja repun. 10 minuutin päästä olimme jo matkalla. Poika oli intialainen, joten meillä riitti juttua, kun kerroin omista seikkailuistani Intiassa. Lopulta emme päätyneet tapaamaan hänen kaveriaan San Diegoon. Kävimme ensiksi katsomassa onnistuuko riippuliito, joka hänellä oli suunnitelmissa. Tuuli ei ollut suotuisa, joten jatkoimme hiukan eteenpäin, missä oli kajakointia tarjolla. Lähdin hänen mukaansa ohjatulle ryhmäretkelle ja onneksi sain häneltä shortsit lainaan, sillä en ollut varustautunut kastumaan. Kajakointi oli mukavaa. Emme päässeet luoliin, mutta lähes kaksi tuntia oppaat meitä viihdyttivät jutuillaan ja näimme tosi läheltä delfiinejä ja hylkeitä. Kauempana näkyi valaiden vesisuihkuja.

Melomisen jälkeen ajoimme San Diegon keskustaan ja olin innoissani, kun sain nähdä läheltä USS Midway -lentotukialuksen. Top Gun on tehnyt vaikutuksen ja paatin kannella ollut F-14-hävittäjä kruunasi auringonlaskun valaiseman näyn. Tämän jälkeen lähdimme paluumatkalle kohti Losia, mutta matkalla oli vielä yksi pysähdys. Tapasimme hänen intialaisen ystävänsä ja menimme syömään intialaiseen ravintolaan. Oli kiva syödä pitkästä aikaa sellaista intialaista, mitä ei Suomessa ole tarjolla. Myöhään illalla olimme takaisin hostellilla. Päivä oli todella mukava. Oli hienoa jutella Darshanin kanssa niin työskentelystä Jenkeissä kuin muistakin elämän osa-alueista. Häntä tuntui kovasti viihdyttävän minun tarinat vuosien varrelta. Onkin jännä huomata, mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä, kun pitkällä automatkalla on aikaa tarinoida. Siinä tuli sitten fiilisteltyä laivojen kipparointia, rockmusiikkia ja esiintymisiä, tv-ohjelmien musiikkia ja äänisuunnittelua, mainosten tuottamista, opiskelua Intiassa, vaelluksia ja reissuja ympäri maailman sekä kokemusten jakamista puhetilaisuuksissa.

Ekan päivän kuskin Christinan kanssa jutustelimme merta katsellen ja mietimme mihin elämä seuraavaksi vie. Hän oli juuri tullut Losiin ja suunnitteli jäävänsä sinne. Hän on työskennellyt mm. Music Televisionilla tuottajana, joten oli jännä kuulla amerikkalaisen tuottajan tarinoita. Hauskasti sitä huomaa, että ajatutuu varsin syvällisiin keskusteluihin ja usein ihmiset ovat muutoksen ja murroksen keskellä. Ehkä jotenkin aistimme sen, että tuollakin on samanlainen vaihe elämässä meneillään, vaikka ikäeroa olisi suuntaan tai toiseen.

Oli aika vaihtaa maisemaa ja muutin uuteen hostelliin Hollywoodiin. Matka sinne kesti julkisilla 2,5 tuntia, mikä kuvaa hyvin kuinka hankalaa Losissa on liikkua. Hostelli oli jälleen mukava, ei ehkä niin tunnelmallinen, kun väkeä oli paljon ja tilat suuremmat. Ekana ilta päädyin Griffithin observatoriolle kämppiksen vinkin perusteella. Sieltä näki kaupungin katot auringonlaskussa ja itse observatoriolla oli hienot ilmaiset näyttelyt tähtitieteestä ja universumistamme. Seuraavana päivänä tein kävelyretken Runyon Canyonille, joka on suosittu ulkoilalue Hollywood Hillseillä. Mukana oli kirja, jonka löysin hostellilta. Olin ajatellut hankki jotain kivaa tarinaa luettavaksi ja Pieni elokuvateatteri Pariisissa löytyikin oikein suomenkielisenä. Hostellilla tutustuin myös itävaltalaiseen poikaan, joka työskentelee Saksassa äänittäjänä mainosmusiikkia tuottavassa yrityksessä. Meillä löytyikin paljon juteltavaa ja kävimme yhdessä pitkällä kävelyllä Hollywood Hillseillä.

Halusin myös käydä leffassa ja pitkän patikkapäivän jälkeen päädyin katsomaan La La Landin. Sittemmin 14 Oscar-ehdokkuutta saanut elokuva oli mahtava. En ollut tajunnut, että se on musikaali, vaikka olin nähnyt trailerinkin joskus. Elokuvasali oli hiukan erilainen kupolihalli, mikä sopi tähän leffaan hyvin. Taikamaailmaan sukelsi helposti ja niin moni asia kolahti itselle, että olen elokuvaan palannut mielessäni usein, lukenut siitä paljon ja road tripillä luukuttelin soundtrackin läpi lukemattomia kertoja. Kaikkea kun ei voi saada ja joku valinta sulkee toisen pois. Tätä tematiikkaa mietin paljon omassa elämässä. Matkailukin vaatii luopumista, mutta sen kautta tietysti myös saa paljon. Ihana, puhutteleva, iloinen, romanttinen ja surullinen leffa. :) Elokuvan tehoa nosti myös se, että ekan hostellini alakerran baari on elokuvassa, niin myös laituri ja tuo observatorio. Oli jännä huomata, että nämähän ovat tuttuja paikkoja.

Yritän pitää menot hallussa, sillä helposti saisi kulumaan 150 dollaria päivässä, ilman sen ihmeempiä tekemisiä. Pyrkimys on tuollaiseen 80 dollarin keskiarvoon. Hostelliin menee jo se 30 melkein minimissään ja motellit ovat kalliimpia. Ruokakin on yllättävän hintavaa halvassakin kaupassa. Kokkailen pastaa, mietin, mihin haluan rahaa sijoittaa ja mitkä "pakolliset" nähtävyydet jäävät väliin. Hostelleista pyrin valitsemaan edullisimpia, mitkä kuitenkin palautteen perusteella ovat ok paikkoja. Mentaliteetti on aivan erilainen kuin esimerkiksi silloin, kun teimme exän kanssa 10 päivän reissun New Yorkiin tai kolmen viikon reppureissun Japaniin. Tuolloin sitä halusi nähdä ja kokea mahdollisimman paljon kaikkea ja koska aika oli lyhyempi, oli budjetti suhteessa paljon suurempi.  Kuluja ei niin tullut mietittyä ja kaksin on toki myös edullisempaa matkustaa, kun monia kuluja saa jaettua. Oma viehätyksensä on siinäkin, että miettii mihin rahaa käyttää. Minimalistinen ja askteetinen elämäntapa kiehtoo minua, joten reissussa sitä on aina hyvä toteuttaa. Jenkeissä suurin ongelma on liikkuminen. Kulttuuri täällä rakentuu paljolti sen varaan, että sinulla on auto käytössäsi. Tästä kyllä varoiteltiin, mutta silti se vähän yllätti. Välillä kaipaan matkaseuraa ja muistelen niitä hetkiä, kun menimme johonkin kivaan ravintolaan syömään ja jakamaan päivän kokemuksia. Nautin myös yksinolosta ja vapaudesta mennä miten huvittaa, kun ihmisiin kuitenkin törmää eri tilanteissa ja pääsee fiilistelemään reissua ja elämää.

 

 

Olin ollut yhteydessä Facebookin kautta suomalaiseen meikkitaiteilija Pinksuun, kenet tapasin Thaimaassa Martina ja hengenpelastajat sarjan kuvauksissa. Emme siellä oikeastaan paljoakaan olleet tekemisissä, mutta Pinksu laittoi viestiä, että nähdäänkö, kun olen maisemissa. Facebookin kautta olemme toistemme touhuja huomioineet ja molemmilla oli tunne, että voisi olla hauska hengailla yhdessä. Hän on muuttanut asumaan Losiin ja pyrkii työllistymään täällä. Ei se helppoa ole, mutta on hienoa päästä seuraamaan, kun ihminen elää unelmaansa todeksi. Sovimme, että autan häntä myös muutossa samalla, kun vuoraan auton. Pääsin myös punkkaamaan hänen sijaiskämppäänsä.

Meillä oli hauskat pari päivää ja kävimme Abraham-Hicks workshopissa. En tiennyt mikä se tarkemmin ottaen on, mutta ajattelin lähteä mielenkiinnosta mukaan, kun hintakaan ei ollu paha...tosin tein pilkkuvirheen ja oli se sitten aavistuksen enemmän, kuin olin netistä katsonut. Virhe oli täysin omaa huolimattomuutta ja ei se päivää pilannut, mutta kyllähän se kolhati, kun parin päivän budjetti hujahti yhtäkkiä. Hassua kitkutella talouden kanssa ja sitten heität vahingossa pari satkua kerralla juttuun, johon et olisi muuten mennyt. Noh, mielenkiintoinen kokemus, aina näistä jotain ajateltavaa irtoaa ja hyviä kaskuja muisteltavaksi. Kyseessä oli siis nainen, joka kanavoi henkimaailman Abrahamia ja puhuu paljon vetovoiman laista...teatteria vai ei? Ainakin satapäinen yleisö eli täysillä mukana ja kulttuuriero on selkeä, sillä Euroopassa vastaava kaupallisuus henkisten asioiden yhteydessä ei ole ihan näin voimakasta. Paljon pohdiskeltavaa analyyttiselle mielelle, mutta tulipahan vierailtua Hiltonissa.

Meillä synkkasi Pinksun kanssa hyvin ja juttelimme paljon elämän ihmeellisyyksistä ja haasteista. Pinksu on erityisen iloinen nainen. Ihmeteltävää ja ihasteltavaa hän löytää vaikka mistä elämän pikku yksityiskohdasta, joten siinä seurassa hymyilee ja nauraa väistämättä itsekin. Hänen sijaiskämpän katolta löytyi myös kutsuva lämpöallas, mikä oli pakko käydä testaamassa tähtitaivaan alla. Oli myös mukava nukahtaa maakupussin lämpöön oman huoneen lattiamatoille. Paljon rauhallisempaa, kuin hostellien kerrossänkyviidakoissa. Käyn kenties vielä kyläilemässä hänen uudessa Hollywood Hillseillä sijaitsevan kodissa, kun Losiin kuitenkin vielä palaan.

 

Kansallispuistojen kutsu kuului ja jotain piti tehdä, ennen jämähdä kaupunkeja kiertelemään. Vuokrasin auton kymmeneksi päiväksi, kun oli hyvä tarjous ja päivähinta vain noin 27 dollaria. Yllätyin millaisen menopelin sain, sillä odotin jotain pikku mopoa, kun halvimman valitsin. Suunnitelmani oli lähteä Margotin hehkuttamaan Joshua Treen kansallispuistoon, joka on aika lähellä. No, erityisen huono sää muutti suunnitelmia ja road tripistä tulikin onneksi aivan toisenlainen seikkailu, kuin osasin mitenkään odottaa. Siitä sitten lisää myöhemmin.

- Turkka