Amerikan retken muistelu on vielä kesken, mutta tuuppaan tähän väliin tuoreempaa tarinaa Uudesta-Seelannista. Tämäkin reissu tuli vähän yllättäen, vaikka Uuden-Seelannin valloitus on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Luvassa siis tarinaa, kuvia ja videoita hienolta matkalta. :)
Jälleen veljeni ilmoitti, että nyt löytyy halvat lennot. Kuukausi oli pisin aika jonka tarjouksella sai, mutta hinta oli kohdillaan ja totesin, että lähden tarkastamaan maan. Jos innostun niin voin vuoden working holiday -matkan toteuttaa myöhemmin. Ajattelin myös, että parempi mennä edes lyhyeksi aikaa, kuin olla käymättä koskaan. Eihän sitä tiedä, kuinka paljon omalle kohdalle elon päiviä suodaan.
Lensin Tukholman kautta Qatariin ja sieltä lähes kuusitoista tuntia Aucklandiin. Lähdin Tampereelta maanantaina kello 10 ja olin Aucklandin keskustassa keskiviikkona aamukuudelta. En osaa koneessa kunnolla nukkua, joten olin väsynyt itse matkustamisesta ja yhdeksän tunnin aikaero vaatii toki oman veronsa.
Punkkasin Aucklandissa pari yötä hostellissa. Eka päivä meni lähinnä nukkuessa ja toisena päivänä järjestin lauttaliput Great Barrier Island -saarelle. Sain siitä vinkin työkaverilta ja se oli helppo tapa päästä vaeltamaan. Hankin retkimuonaa, kaasupullon retkikeittimeeni ja olin valmis ensimmäiselle vaellukselleni Uudessa-Seelannissa. Tämä oli yksi isoista unelmistani ja oli erittäin kutkuttavaa, kun sellainen oli kohta toteutumassa.
Ajan kuluksi kävin myös katsomassa toiseen maailmansotaan sijoittuvan Dunkirk elokuvan hostellin vieressä sijainneessa Imax-teatterissa. Elokuvaa on kehuttu paljon, mutta horteisessa tilassani meinasin välillä nukahtaa, joten kovin suuresti se ei minua säväytttänyt.
Great Barrier Island on noin neljän tunnin matkan päässä Aucklandista. Lautta kulkee saarelle kolmena päivänä viikossa ja se ei ole mikään kovin suosittu turisti kohde. Saarella asuu vajaat 800 asukasta. Satamassa oli niin sumuista, että kapteeni ilmoitti heti alkuunsa, että matka kestää hiukan pidempään. Hiljalleen sää selkeni ja keli oli tyynen aurinkoinen. Näimme kymmenien delfiinien parven ja myös valaan pärskeitä eteeltä. Lautta hidasti valaan luona ja tutkailimme hetken aikaa, tuleeko parempia bongauksia. Lautalla tutustuin saksalaiseen pariskuntaan, jotka ovat asuneet Uudessa-Seelannissa jo 15 vuotta. Lokakuussa he muuttavat saarelta ostamaansa mökkiin. Reppureissaajina itsekin, he tarjosivat kyydin vaelluspolun alkuun. Kyydin olinkin toivonut löytäväni lauttamatkan aikana, joten tämä sopi erittäin hyvin.
Saarella on kaksi maksullista varaustupaa, joihon pitää varata majoitus. Tämä onnistui kätevästi netissä. Päätin kiertää saarelle tehdyn reitin, jonka varteen mökit oli sijoitettu. Tosin paluukyyti pitäisi myös löytää ja saaren päätien varteen olisi hyvä päätyä, joten saksalaiset suosittelivat eri reittiä. Jätin asian hautumaan.
Heti muutaman kilometrin jälkeen tulin kuumalle lähteelle, jossa otin pienen kylvyn. Tämän jälkeen jatkoin matkaa ja matka mökille olikin melkoista taaperrusta raskaan rinkan kanssa. Nuosua päivän aikana tuli reilut 500 metriä ja välillä polku sahasi ylös ja alas. Ensimmäisen yön mökki oli siis korkealla ja aurinko alkoi jo laskea mereen, kun vielä odottelin, koska portaat loppuvat ja löydän mökin. Vihdoin viimein mökki löytyi ja siellä oli mies, joka oli tullut samalla lautalla. Mökki oli kylmä eikä siellä ollut kaminaa, mutta varsin uudehko ja siisti se oli muuten. Näkymät ovat hyvällä säällä mahtavat, mutta nyt oli melko pilvistä. Pimeä tuli jo kuudelta, joten sinnittelin heräillä ysin nurkille, jotta saisin rytmin kohdilleen.
Seuraavalle päivälle luvattiin sateita ja otinkin aamun rauhassa, kun matkaa seuraavalle mökille ei ollut paljon. Heti alkuun oli nousu saaren huipulle 627 metriin. Hiki tuli ja perillä kohtasin sumuseinämän. Odottelin 20 minuuttia, mutta sää ei tuntunut selkiytyvän. Lähdin portaita alas, kunnes hetken kuluttua selkeni. En ollut varma johtuiko se siitä, että olin laskeutunut alemmas, mutta juoksin kuitenkin takaisin huipulle. Työ palkittiin ja näin maisemet koko komeudessaan. Jatkettuani matkaa alkoi jonkun ajan päästä sataa ja vaihdoin kuravaatteet päälle. Ukkosti ja rakeitakin satoi, mutta se ei menoa haitannut. Pian taivas taas aukeni ja keli oli hieno. Luonto oli todella kaunista ja viidakkoinen joenuoma oli kuin unelma. Kävin pulahtamassa joen raikkaassa vedessä. Tällä kertaa tuvassa oli myös kamina, joten fiiliksen vuoksi tein tulen ja kuivattelin vaatteet.
Tapaamani mies vaelsi saman reitin ja oli järjestänyt kyydin reitin loppuun, joten päätin tarttua tähän tilaisuuteen. Viimeinen päivä oli tiukka, kun en tiennyt tarkalleen kauan kävely kestää. Taas oli nousua ja laskua. Ehdin kuitenkin hyvin ja kerkesin vielä loikoilemaan kuumassa lähteessäkin. Lauttamatkalla oli tälle kertaa merenkäyntiä, mutta onneksi vatsaa ei pahemmin kouristellut.
Aucklandissa pohdiskelin mihin seuraavaksi suuntaan. Intiassa tapaamani suomalainen Henna oli kutsunut luokseen kyläilemään Mount Maunganuihin. Sinne löytyi hyvät bussiyhteydet, mutta Hennalla oli seuraavana päivänä menoa, joten piti keksiä ohjelmaa välipäivälle. Taru sormusten herran kuvauslokaatio Hobittila oli sopivasti huudeilla, joten päätin lähteä sinne, kun olin vahvan suosituksen saanut vierailla siellä.
Hobittila yllättikin täysin. Sen vaikutus minulle oli paljon enemmän kuin osiensa summa. Kirjoitin vierailusta jo Facebookiin, joten lainaan tuota päivitystä.
”Eka perus jutut. En yhtään ihmettele, että kyseinen paikka valittiin lokaatioksi. Todella kauniit kukkulat ja en ole ennen vastaavaa maastoa nähnyt. Palvelu oli hyvää, paikat kunnossa ja todellakin vierailun arvoinen paikka, jos ylipäätänsä leffalokaatiot kiinnostaa. Hommaan on panostettu, eikä tuntunut rahastukselta. Rihkamakaupassa voi kyllä halutessaan pulittaa varsin tökeröistä esineistä melkoisia summia. 👍
Kun bussi lähti Matamatan keskustasta kohti Hobbittonia, laitettiin pyörimään Peter Jacksonin tervehdykset ja kohtauksia tulevista maisemista. En varsinaisesti tuosta kulisseissa pyörimisestä vaikuttunut, mutta se symboliikka, mitä tuollainen paikka ilmentää mulle, laittoi silmät hikoilemaan kovasti. Onneksi oli hyvä keli ja arskat päässä pystyi hiukan peittelemään sitä jatkuvaa vetistelyä. 😂
Tolkien on luonut maailman ja tarinan, mikä on koskettanut miljoonia ihmisiä vuosikymmenten aikana. Se on sitten lukuisten tekijöiden panoksella siirtynyt elokuviksi ja tarjonnut jälleen suuria tunteita katsojille.
Tuo tunteiden herättäminen on se mikä liikuttaa meikää. Kun joku osaa luoda jotain, mikä uppoaa syvälle ja inspiroi. Tämäkin saaga käsittelee elämää varsin monipuolisesti ja pureutuu isoihin teemoihin. Tuolla purkautui varmaankin arvostus ja ihailu niitä kohtaan, ketkä toimillaan mahdollistavat toisille näitä elämyksiä ja tarjoavat lohtua vaikeisiin hetkiin.
Tällä pienellä visiitillä sain siis kokea sen tärkeän fiiliksen, kun maailma on hyvää ja kaunista. ❤️”
Samana iltana matkustin Henna luo ja sain oman huoneen, autotallin. :) Hennalla oli vapaa seuraavana päivänä, joten päätimme lähteä kipuamaan läheisellä vuorelle. Naapuriin oli muuttanut suomalainen Elisa, joten kävimme kurkkaamassa, mitä hänellä oli ohjelmassa. Elisa lähtikin mukaamme ja päivästä tuli varsin hauska. Illalla menin Elisan ja hänen kavereidensa kanssa kiipeilemään, jonka jälkeen kävimme syömässä intilaisessa ravintolassa. Oli hauska tutustua reissaajiin, jotka ovat asettuneet työskentelemään Mountiin.
Vierailu venähti lopulta neljään päivään, kun oli niin mukavaa. Rentoa hengailua kauniissa maisemissa ja jutustelua ihmisten kanssa. Tällaiseen tunnelmaan jää helposti kiinni, enkä yhtään ihmettele, kuinka niin moni on päätynyt jäämään Mountiin. Minun oli kuitenkin aika jatkaa matkaa ja jättää Mountin leppoisa kupla taakseni.
On kiva huomata, kuinka joidenkin kanssa synkkaa hyvin ja kanssakäyminen on niin välitöntä, vaikka toisaalta toista ei oikeastaan tunne ollenkaan. Tapasin Hennan ensimmäisenä iltana Goalla Aasian reppureissullani. Hengailimme pari päivää, kunnes Henna jatkoi matkaansa ja minä jäin vielä Goan rauhaan. Emme ole sen jälkeen muutamaa viestiä enempää olleet yhteydessä, mutta kun Henna huomasi, että tulen Uuteen-Seelantiin, toivotti hän minut tervetulleeksi kyläilemään. Tällaiset jutut ovat ehkä hienoimpia reissatessa. Saa nauttia jonkinlaisesta kotoisesta turvasta kaiken säätämisen keskellä. Lämmin tunnelma ja aito kohtaaminen tarjoavat paljon iloa ja rauhaa.
Jälleen veljeni ilmoitti, että nyt löytyy halvat lennot. Kuukausi oli pisin aika jonka tarjouksella sai, mutta hinta oli kohdillaan ja totesin, että lähden tarkastamaan maan. Jos innostun niin voin vuoden working holiday -matkan toteuttaa myöhemmin. Ajattelin myös, että parempi mennä edes lyhyeksi aikaa, kuin olla käymättä koskaan. Eihän sitä tiedä, kuinka paljon omalle kohdalle elon päiviä suodaan.
Lensin Tukholman kautta Qatariin ja sieltä lähes kuusitoista tuntia Aucklandiin. Lähdin Tampereelta maanantaina kello 10 ja olin Aucklandin keskustassa keskiviikkona aamukuudelta. En osaa koneessa kunnolla nukkua, joten olin väsynyt itse matkustamisesta ja yhdeksän tunnin aikaero vaatii toki oman veronsa.
Punkkasin Aucklandissa pari yötä hostellissa. Eka päivä meni lähinnä nukkuessa ja toisena päivänä järjestin lauttaliput Great Barrier Island -saarelle. Sain siitä vinkin työkaverilta ja se oli helppo tapa päästä vaeltamaan. Hankin retkimuonaa, kaasupullon retkikeittimeeni ja olin valmis ensimmäiselle vaellukselleni Uudessa-Seelannissa. Tämä oli yksi isoista unelmistani ja oli erittäin kutkuttavaa, kun sellainen oli kohta toteutumassa.
Ajan kuluksi kävin myös katsomassa toiseen maailmansotaan sijoittuvan Dunkirk elokuvan hostellin vieressä sijainneessa Imax-teatterissa. Elokuvaa on kehuttu paljon, mutta horteisessa tilassani meinasin välillä nukahtaa, joten kovin suuresti se ei minua säväytttänyt.
Great Barrier Island on noin neljän tunnin matkan päässä Aucklandista. Lautta kulkee saarelle kolmena päivänä viikossa ja se ei ole mikään kovin suosittu turisti kohde. Saarella asuu vajaat 800 asukasta. Satamassa oli niin sumuista, että kapteeni ilmoitti heti alkuunsa, että matka kestää hiukan pidempään. Hiljalleen sää selkeni ja keli oli tyynen aurinkoinen. Näimme kymmenien delfiinien parven ja myös valaan pärskeitä eteeltä. Lautta hidasti valaan luona ja tutkailimme hetken aikaa, tuleeko parempia bongauksia. Lautalla tutustuin saksalaiseen pariskuntaan, jotka ovat asuneet Uudessa-Seelannissa jo 15 vuotta. Lokakuussa he muuttavat saarelta ostamaansa mökkiin. Reppureissaajina itsekin, he tarjosivat kyydin vaelluspolun alkuun. Kyydin olinkin toivonut löytäväni lauttamatkan aikana, joten tämä sopi erittäin hyvin.
Saarella on kaksi maksullista varaustupaa, joihon pitää varata majoitus. Tämä onnistui kätevästi netissä. Päätin kiertää saarelle tehdyn reitin, jonka varteen mökit oli sijoitettu. Tosin paluukyyti pitäisi myös löytää ja saaren päätien varteen olisi hyvä päätyä, joten saksalaiset suosittelivat eri reittiä. Jätin asian hautumaan.
Heti muutaman kilometrin jälkeen tulin kuumalle lähteelle, jossa otin pienen kylvyn. Tämän jälkeen jatkoin matkaa ja matka mökille olikin melkoista taaperrusta raskaan rinkan kanssa. Nuosua päivän aikana tuli reilut 500 metriä ja välillä polku sahasi ylös ja alas. Ensimmäisen yön mökki oli siis korkealla ja aurinko alkoi jo laskea mereen, kun vielä odottelin, koska portaat loppuvat ja löydän mökin. Vihdoin viimein mökki löytyi ja siellä oli mies, joka oli tullut samalla lautalla. Mökki oli kylmä eikä siellä ollut kaminaa, mutta varsin uudehko ja siisti se oli muuten. Näkymät ovat hyvällä säällä mahtavat, mutta nyt oli melko pilvistä. Pimeä tuli jo kuudelta, joten sinnittelin heräillä ysin nurkille, jotta saisin rytmin kohdilleen.
Seuraavalle päivälle luvattiin sateita ja otinkin aamun rauhassa, kun matkaa seuraavalle mökille ei ollut paljon. Heti alkuun oli nousu saaren huipulle 627 metriin. Hiki tuli ja perillä kohtasin sumuseinämän. Odottelin 20 minuuttia, mutta sää ei tuntunut selkiytyvän. Lähdin portaita alas, kunnes hetken kuluttua selkeni. En ollut varma johtuiko se siitä, että olin laskeutunut alemmas, mutta juoksin kuitenkin takaisin huipulle. Työ palkittiin ja näin maisemet koko komeudessaan. Jatkettuani matkaa alkoi jonkun ajan päästä sataa ja vaihdoin kuravaatteet päälle. Ukkosti ja rakeitakin satoi, mutta se ei menoa haitannut. Pian taivas taas aukeni ja keli oli hieno. Luonto oli todella kaunista ja viidakkoinen joenuoma oli kuin unelma. Kävin pulahtamassa joen raikkaassa vedessä. Tällä kertaa tuvassa oli myös kamina, joten fiiliksen vuoksi tein tulen ja kuivattelin vaatteet.
Tapaamani mies vaelsi saman reitin ja oli järjestänyt kyydin reitin loppuun, joten päätin tarttua tähän tilaisuuteen. Viimeinen päivä oli tiukka, kun en tiennyt tarkalleen kauan kävely kestää. Taas oli nousua ja laskua. Ehdin kuitenkin hyvin ja kerkesin vielä loikoilemaan kuumassa lähteessäkin. Lauttamatkalla oli tälle kertaa merenkäyntiä, mutta onneksi vatsaa ei pahemmin kouristellut.
Aucklandissa pohdiskelin mihin seuraavaksi suuntaan. Intiassa tapaamani suomalainen Henna oli kutsunut luokseen kyläilemään Mount Maunganuihin. Sinne löytyi hyvät bussiyhteydet, mutta Hennalla oli seuraavana päivänä menoa, joten piti keksiä ohjelmaa välipäivälle. Taru sormusten herran kuvauslokaatio Hobittila oli sopivasti huudeilla, joten päätin lähteä sinne, kun olin vahvan suosituksen saanut vierailla siellä.
Hobittila yllättikin täysin. Sen vaikutus minulle oli paljon enemmän kuin osiensa summa. Kirjoitin vierailusta jo Facebookiin, joten lainaan tuota päivitystä.
”Eka perus jutut. En yhtään ihmettele, että kyseinen paikka valittiin lokaatioksi. Todella kauniit kukkulat ja en ole ennen vastaavaa maastoa nähnyt. Palvelu oli hyvää, paikat kunnossa ja todellakin vierailun arvoinen paikka, jos ylipäätänsä leffalokaatiot kiinnostaa. Hommaan on panostettu, eikä tuntunut rahastukselta. Rihkamakaupassa voi kyllä halutessaan pulittaa varsin tökeröistä esineistä melkoisia summia. 👍
Kun bussi lähti Matamatan keskustasta kohti Hobbittonia, laitettiin pyörimään Peter Jacksonin tervehdykset ja kohtauksia tulevista maisemista. En varsinaisesti tuosta kulisseissa pyörimisestä vaikuttunut, mutta se symboliikka, mitä tuollainen paikka ilmentää mulle, laittoi silmät hikoilemaan kovasti. Onneksi oli hyvä keli ja arskat päässä pystyi hiukan peittelemään sitä jatkuvaa vetistelyä. 😂
Tolkien on luonut maailman ja tarinan, mikä on koskettanut miljoonia ihmisiä vuosikymmenten aikana. Se on sitten lukuisten tekijöiden panoksella siirtynyt elokuviksi ja tarjonnut jälleen suuria tunteita katsojille.
Tuo tunteiden herättäminen on se mikä liikuttaa meikää. Kun joku osaa luoda jotain, mikä uppoaa syvälle ja inspiroi. Tämäkin saaga käsittelee elämää varsin monipuolisesti ja pureutuu isoihin teemoihin. Tuolla purkautui varmaankin arvostus ja ihailu niitä kohtaan, ketkä toimillaan mahdollistavat toisille näitä elämyksiä ja tarjoavat lohtua vaikeisiin hetkiin.
Tällä pienellä visiitillä sain siis kokea sen tärkeän fiiliksen, kun maailma on hyvää ja kaunista. ❤️”
Samana iltana matkustin Henna luo ja sain oman huoneen, autotallin. :) Hennalla oli vapaa seuraavana päivänä, joten päätimme lähteä kipuamaan läheisellä vuorelle. Naapuriin oli muuttanut suomalainen Elisa, joten kävimme kurkkaamassa, mitä hänellä oli ohjelmassa. Elisa lähtikin mukaamme ja päivästä tuli varsin hauska. Illalla menin Elisan ja hänen kavereidensa kanssa kiipeilemään, jonka jälkeen kävimme syömässä intilaisessa ravintolassa. Oli hauska tutustua reissaajiin, jotka ovat asettuneet työskentelemään Mountiin.
Vierailu venähti lopulta neljään päivään, kun oli niin mukavaa. Rentoa hengailua kauniissa maisemissa ja jutustelua ihmisten kanssa. Tällaiseen tunnelmaan jää helposti kiinni, enkä yhtään ihmettele, kuinka niin moni on päätynyt jäämään Mountiin. Minun oli kuitenkin aika jatkaa matkaa ja jättää Mountin leppoisa kupla taakseni.
On kiva huomata, kuinka joidenkin kanssa synkkaa hyvin ja kanssakäyminen on niin välitöntä, vaikka toisaalta toista ei oikeastaan tunne ollenkaan. Tapasin Hennan ensimmäisenä iltana Goalla Aasian reppureissullani. Hengailimme pari päivää, kunnes Henna jatkoi matkaansa ja minä jäin vielä Goan rauhaan. Emme ole sen jälkeen muutamaa viestiä enempää olleet yhteydessä, mutta kun Henna huomasi, että tulen Uuteen-Seelantiin, toivotti hän minut tervetulleeksi kyläilemään. Tällaiset jutut ovat ehkä hienoimpia reissatessa. Saa nauttia jonkinlaisesta kotoisesta turvasta kaiken säätämisen keskellä. Lämmin tunnelma ja aito kohtaaminen tarjoavat paljon iloa ja rauhaa.
