Sää ei siis suosinut suunnitelmaani lähteä retkeilemään Joshua Treen kansallispuistoon. Päivä oli niin sateinen, että päätin lykätä lähtöä. Los Angelesin lentokentällä mitattiin sade-ennätys ja siltä se tuntuikin. Kävin katsomassa jenkkifutista läheisessä ravintolassa ja muuten hengailin kämpillä. Koska sateiden lupailtiin jatkuvan, päätin jättää retkeilyn väliin. Auto oli kuitenkin vuokralla, joten jonnekin piti lähteä. Tutkailin karttaa ja Las Vegas oli muutaman tunnin matkan päässä. Se ei varsinaisesti kuulunut paikkoihin missä ajattelin vierailevani, mutta tuntui parhaalta vaihtoehdolta siihen hetkeen, varsinkin kun niitä suunniteltuja vierailukohteita ei varsinaisesti ollut.
Maanantaina lähdin matkaan. Olin ehtinyt ehkä vajaat pari tuntia kurvailla paanalla, kun huomaan poliisin vilkuttavan valoja takanani. Pulssi nousee välittömästi ja harmittelen, että bongasivat kun tarkistin puhelimesta, onko Googlen kartta samaa mieltä navigaattorin kanssa. Ikkuna auki ja tervehdys poliisille. Pysäytyksen syy onkin se, etteivät valot ole päällä, vaikka keli on sateinen. Pahoittelen virhettäni, luulin niiden olevan automaattisesti päällä, mutta ei ollut tarpeeksi hämärää. Ajokortti ja auton paperit näytille, matka saa jatkua.
Aikaa oli hyvin, joten päätin ajaa Mojaven autiomaan läpi. Ei mikään mullistava paikka, mutta ihan hauska nähdä sellaistakin maastoa.
Kävin myös tankilla ensimmäisen kerran ja siinä olikin säätämistä, kun kortti ei kelpaa automaattiin ja pitää asioida tiskillä. En alkuun tajunnut katevarausta ja sitten en ymmärtänut nostaa pumpulla kahvan pidikettä, jotta tankkaus onnistuisi. Taas oppi muutaman jutun lisää, mutta erilaisia systeemejä löytyi vielä myöhemminkin.
Hostelli löytyi Las Vegasissa hyvin. Huonekaveri oli poika, kenen kanssa päätimme lähteä yhdessä tutustumaan kasinoihin. Matkaa tuli lopulta aika reilusti. 18 kilometriä kertoi puhelimen askelmittari illan päätteeksi. Oli hauska höpötellä ja vaihtaa reissutarinoita. Hän oli kuukauden maailman ympärimatkalla tällä kertaa. Yllätyin kuinka paljon kasinoita Las Vegasista löytyy. Melkoisen outo oli palloilla erilaisille teemoilla sisustettujen peliluokien läpi. Ihan hauska nähdä paikka livenä, mutta en kovasti jäänyt kaipaamaan. Kävelyn lomassa iski nälkä ja päädyimme lopulta syömään ravintolaan, jossa naiset tarjoilivat pikku topeissa ja mikroshortseissa. Vaikka paljaan pinnan ystävä muuten olenkin, niin jotenkin se tuntui hassulta ja enemmän häiritsevältä, kuin ravintolaelämystä kohottavalta. Tulipahan tuollainenkin koettua.
Las Vegasin Hostel Cat on yksi kulttisuosiota nauttivan The Hangover -polttarikomedian kuvauslokaatioista. Minut sinne vei yksinkertaisesti halpa hinta.
Taco Bell oli suosikkikohteitani taukopaikkana. 5 dollarilla sai setin, millä jaksoi ajella.
Olin varannut hostellista kaksi yötä, joten vietin seuraavan päivän Vegasissa kokonaan. Kasinot eivät kiinnostaneet, joten lähdin kävelemään keskustaan, missä oli myös paljon ravintoloita ja muutama huvihelvetti. Se oli nopeasti nähty. Päädyin syömään kasvisravintolaan ja lukemaan kirjaa. Illalla otin vielä uuden kävelyretken samoille mestoille ja kävin iltapalaksi kokeilemassa toisen terveysputiikin murkinat.
Piti katsella taas karttaa ja päättää mihin seuraavaksi. Grand Canyonista näkyi retkimainoksia ja katselin, että sinnehän voisi ajella. Matkalla kävin kurkkaamassa Hooverin patoa. Hiljalleen alkoi ympärillä näkyä lunta ja lämpötila laskea. Aloin miettiä, että kuinkas selviän, jos tulee oikein kunnolla lunta vastaan, kun alla taitaa olla kesäkumit. Tie pysyi kuitenkin täysin puhtaana, vaikka kinokset ympärillä kasvoivat. Tiet suolataan todella hyvin, joten jäätä ei näkynyt missään.
Kun Gran Canyon lopulta aukesi silmien eteen, alkoi silmäkulma kostua ja tunne oli mahtava. En ollut osannut odottaa mitään sellaista, mutta näky oli todella massiivinen. Tällaisten hetkien takia reissuja tekee. Ei voi kuin ällistellä millaisia taideteoksia luonto on muovannut ja olla kiitollinen, kun saa niitä paikan päällä ihastella.
Seuraavaksi yöksi menin ekan kerran motelliin. Kylpyammeeseen lämmin vesi ja fiilistelemään päivän kohokohtia. Netti oli aika huono, joten oli hiukan ongelmia löytää seuraava kohde. Aamulla sain sen jotenkin arvottua ja suuntasin Zionin kansallispuistoa kohti. Matkalla epäröin vielä vaihtaisinko kohdetta, sillä muitakin luontokohteita olisi ollut niillä nurkin tarjolla. Onneksi pidättäydyin suunnitelmassa, sillä Zion oli todellinen unelmien täyttymys. Koko päivä oli ollut hienoja vuoria näköpiirissä, mutta kun Zionin tie alkoi, olin pakahtua. Sellaista kauneutta en ollut aiemmin nähnyt, vaikka aika paljon on jo luontoakin ehtinyt eri puolilla palloa pällistellä. Matalat lumiset vuoret olivat niin jylhiä. Mutkitteleva tie kanjonin pohjalla vei toinen toistaan lumoavimpiin kohtiin. Maasto oli juuri sellaista mistä nautin, aurinko paistoi, eikä enää harmittanut yhtään, että olin liikenteessä talvella. Tein pienen patikan rangerin suosittelemalla reitillä ja ihailin lähtiessä laskevan auringon valaisemaa vuorijonoa.
Seuraavana päivänä kävin laskettelemassa Brian Headin hiihtokeskuksessa. Se oli kohtuullisen pieni ja hintakin oli suunnilleen Suomen tasoa. Päivä oli kaunis ja tuulinen. Koska varustukseni on rajattu, oli mäenlasku varsin kylmää puuhaa pakkasen ja kovan tuulen takia. Rinteet olivat hyvässä kunnossa, mutta en pystynyt ihan siihen tahtiin laskemaan, mitä olisin toivonut, kun piti käydä lämmittelemässä aina välillä. Motellini oli Cedar Cityssä, jonne olin aamulla varannut toisenkin yön.
Zionin lumo oli niin vahva, että päätin mennä sinne uudestaan. Lähdin ajoissa liikkeelle hostellista, jotta ehdin kunnolla patikoimaan. 25 kilometriä tulikin yhteensä taivallettua. Pitkä reitti oli niin lumessa, etten sitä voinut kahta kilometriä pidemmälle jatkaa. Suuntasin seuraavalle Angels Landing -nimiselle reitille. Opastaulussa oli juttua, että vuoden 2004 jälkeen kuusi patikoijaa on sieltä tippunut kuolemaansa, mutta ajattelin, että tämä on jotain jenkkien hapatuksia. Alkuun siltä näyttikin. Jos olisin tarkemmin tutustunut opastauluun, olisin tiennyt mitä on tulossa. Puolen välin jälkeen reitti muuttui todella kapeaksi poluksi. Molemmille puolin polkua oli äkkijyrkkä tiputus, joka parhaimmillaan oli yli 400 metriä. Reitti on kesälläkin haastava, joten lumi ja jää tekevät siitä vielä vaarallisemman. Välillä pelotti melkoisesti, mutta maisemat olivat upeita ja adrealiinihan vain vahvistaa kokemuksen voimaa. Olin askelien kanssa tarkka ja en enää yhtään ihmetellyt, että sieltä on väkeä tullut alas. Pieni inhimillinen virhe voi olla viimeinen erhe tuolla pätkällä. Näky huipulla oli uskomaton. Vaikea sitä on kuvailla. Oli kiva jakaa fiiliksiä muiden uskalikkojen kanssa tuoreeltaan ja pohtia, että kuinka vaikea onkaan kulkea alaspäin. Video kertonee fiilikset paremmin kuin sanat.
Pian olikin viimeisen motelliyön vuoro. Palasin Losiin ajallaan ja auton luovutus sujui hyvin. Ilma oli todella lämmin, aurinko paistoi ja heti kun olin saanut auton palautettua, tuli tunne, että kaipaan uutta seikkailua. Seuraavalle aamulle olikin bussilippu San Franciscoon, joten ei sitä kauaa tarvinnut odotella. Kävin pesemässä pyykit, bongasin sattumalta Hans Zimmerin tähden ja suuntasin downtowniin, minne buukannut ensimmäisen majoitukseni Airbnb:n kautta. Tämä tosin oli reilun 30 hengen asuntola, joten täysin hostelliin verrattava juttu. Herätys olisi aikaisin, sillä bussi lähtisi 6:15 parin kilometrin päästä.
Road trip oli ollut uskomaton seikkailu, joka rakentui päivä kerrallaan ja lähti käyntiin aivan sattumalta huonon sään takia. Monia jännityksen aiheita olin keksinyt, mutta lopulta kaikki sujui hienosti ja pääsin maisemiin, jollaisia olen Instagramista ihastellut. Yhteensä ajoin noin 2800 kilometriä, joten paljon ehti elämää pohdiskella ja musiikkia kuunnella.
Maanantaina lähdin matkaan. Olin ehtinyt ehkä vajaat pari tuntia kurvailla paanalla, kun huomaan poliisin vilkuttavan valoja takanani. Pulssi nousee välittömästi ja harmittelen, että bongasivat kun tarkistin puhelimesta, onko Googlen kartta samaa mieltä navigaattorin kanssa. Ikkuna auki ja tervehdys poliisille. Pysäytyksen syy onkin se, etteivät valot ole päällä, vaikka keli on sateinen. Pahoittelen virhettäni, luulin niiden olevan automaattisesti päällä, mutta ei ollut tarpeeksi hämärää. Ajokortti ja auton paperit näytille, matka saa jatkua.
Aikaa oli hyvin, joten päätin ajaa Mojaven autiomaan läpi. Ei mikään mullistava paikka, mutta ihan hauska nähdä sellaistakin maastoa.
Kävin myös tankilla ensimmäisen kerran ja siinä olikin säätämistä, kun kortti ei kelpaa automaattiin ja pitää asioida tiskillä. En alkuun tajunnut katevarausta ja sitten en ymmärtänut nostaa pumpulla kahvan pidikettä, jotta tankkaus onnistuisi. Taas oppi muutaman jutun lisää, mutta erilaisia systeemejä löytyi vielä myöhemminkin.
Hostelli löytyi Las Vegasissa hyvin. Huonekaveri oli poika, kenen kanssa päätimme lähteä yhdessä tutustumaan kasinoihin. Matkaa tuli lopulta aika reilusti. 18 kilometriä kertoi puhelimen askelmittari illan päätteeksi. Oli hauska höpötellä ja vaihtaa reissutarinoita. Hän oli kuukauden maailman ympärimatkalla tällä kertaa. Yllätyin kuinka paljon kasinoita Las Vegasista löytyy. Melkoisen outo oli palloilla erilaisille teemoilla sisustettujen peliluokien läpi. Ihan hauska nähdä paikka livenä, mutta en kovasti jäänyt kaipaamaan. Kävelyn lomassa iski nälkä ja päädyimme lopulta syömään ravintolaan, jossa naiset tarjoilivat pikku topeissa ja mikroshortseissa. Vaikka paljaan pinnan ystävä muuten olenkin, niin jotenkin se tuntui hassulta ja enemmän häiritsevältä, kuin ravintolaelämystä kohottavalta. Tulipahan tuollainenkin koettua.
Las Vegasin Hostel Cat on yksi kulttisuosiota nauttivan The Hangover -polttarikomedian kuvauslokaatioista. Minut sinne vei yksinkertaisesti halpa hinta.
Olin varannut hostellista kaksi yötä, joten vietin seuraavan päivän Vegasissa kokonaan. Kasinot eivät kiinnostaneet, joten lähdin kävelemään keskustaan, missä oli myös paljon ravintoloita ja muutama huvihelvetti. Se oli nopeasti nähty. Päädyin syömään kasvisravintolaan ja lukemaan kirjaa. Illalla otin vielä uuden kävelyretken samoille mestoille ja kävin iltapalaksi kokeilemassa toisen terveysputiikin murkinat.
Piti katsella taas karttaa ja päättää mihin seuraavaksi. Grand Canyonista näkyi retkimainoksia ja katselin, että sinnehän voisi ajella. Matkalla kävin kurkkaamassa Hooverin patoa. Hiljalleen alkoi ympärillä näkyä lunta ja lämpötila laskea. Aloin miettiä, että kuinkas selviän, jos tulee oikein kunnolla lunta vastaan, kun alla taitaa olla kesäkumit. Tie pysyi kuitenkin täysin puhtaana, vaikka kinokset ympärillä kasvoivat. Tiet suolataan todella hyvin, joten jäätä ei näkynyt missään.
Kun Gran Canyon lopulta aukesi silmien eteen, alkoi silmäkulma kostua ja tunne oli mahtava. En ollut osannut odottaa mitään sellaista, mutta näky oli todella massiivinen. Tällaisten hetkien takia reissuja tekee. Ei voi kuin ällistellä millaisia taideteoksia luonto on muovannut ja olla kiitollinen, kun saa niitä paikan päällä ihastella.
Seuraavaksi yöksi menin ekan kerran motelliin. Kylpyammeeseen lämmin vesi ja fiilistelemään päivän kohokohtia. Netti oli aika huono, joten oli hiukan ongelmia löytää seuraava kohde. Aamulla sain sen jotenkin arvottua ja suuntasin Zionin kansallispuistoa kohti. Matkalla epäröin vielä vaihtaisinko kohdetta, sillä muitakin luontokohteita olisi ollut niillä nurkin tarjolla. Onneksi pidättäydyin suunnitelmassa, sillä Zion oli todellinen unelmien täyttymys. Koko päivä oli ollut hienoja vuoria näköpiirissä, mutta kun Zionin tie alkoi, olin pakahtua. Sellaista kauneutta en ollut aiemmin nähnyt, vaikka aika paljon on jo luontoakin ehtinyt eri puolilla palloa pällistellä. Matalat lumiset vuoret olivat niin jylhiä. Mutkitteleva tie kanjonin pohjalla vei toinen toistaan lumoavimpiin kohtiin. Maasto oli juuri sellaista mistä nautin, aurinko paistoi, eikä enää harmittanut yhtään, että olin liikenteessä talvella. Tein pienen patikan rangerin suosittelemalla reitillä ja ihailin lähtiessä laskevan auringon valaisemaa vuorijonoa.
Seuraavana päivänä kävin laskettelemassa Brian Headin hiihtokeskuksessa. Se oli kohtuullisen pieni ja hintakin oli suunnilleen Suomen tasoa. Päivä oli kaunis ja tuulinen. Koska varustukseni on rajattu, oli mäenlasku varsin kylmää puuhaa pakkasen ja kovan tuulen takia. Rinteet olivat hyvässä kunnossa, mutta en pystynyt ihan siihen tahtiin laskemaan, mitä olisin toivonut, kun piti käydä lämmittelemässä aina välillä. Motellini oli Cedar Cityssä, jonne olin aamulla varannut toisenkin yön.
Zionin lumo oli niin vahva, että päätin mennä sinne uudestaan. Lähdin ajoissa liikkeelle hostellista, jotta ehdin kunnolla patikoimaan. 25 kilometriä tulikin yhteensä taivallettua. Pitkä reitti oli niin lumessa, etten sitä voinut kahta kilometriä pidemmälle jatkaa. Suuntasin seuraavalle Angels Landing -nimiselle reitille. Opastaulussa oli juttua, että vuoden 2004 jälkeen kuusi patikoijaa on sieltä tippunut kuolemaansa, mutta ajattelin, että tämä on jotain jenkkien hapatuksia. Alkuun siltä näyttikin. Jos olisin tarkemmin tutustunut opastauluun, olisin tiennyt mitä on tulossa. Puolen välin jälkeen reitti muuttui todella kapeaksi poluksi. Molemmille puolin polkua oli äkkijyrkkä tiputus, joka parhaimmillaan oli yli 400 metriä. Reitti on kesälläkin haastava, joten lumi ja jää tekevät siitä vielä vaarallisemman. Välillä pelotti melkoisesti, mutta maisemat olivat upeita ja adrealiinihan vain vahvistaa kokemuksen voimaa. Olin askelien kanssa tarkka ja en enää yhtään ihmetellyt, että sieltä on väkeä tullut alas. Pieni inhimillinen virhe voi olla viimeinen erhe tuolla pätkällä. Näky huipulla oli uskomaton. Vaikea sitä on kuvailla. Oli kiva jakaa fiiliksiä muiden uskalikkojen kanssa tuoreeltaan ja pohtia, että kuinka vaikea onkaan kulkea alaspäin. Video kertonee fiilikset paremmin kuin sanat.
Pian olikin viimeisen motelliyön vuoro. Palasin Losiin ajallaan ja auton luovutus sujui hyvin. Ilma oli todella lämmin, aurinko paistoi ja heti kun olin saanut auton palautettua, tuli tunne, että kaipaan uutta seikkailua. Seuraavalle aamulle olikin bussilippu San Franciscoon, joten ei sitä kauaa tarvinnut odotella. Kävin pesemässä pyykit, bongasin sattumalta Hans Zimmerin tähden ja suuntasin downtowniin, minne buukannut ensimmäisen majoitukseni Airbnb:n kautta. Tämä tosin oli reilun 30 hengen asuntola, joten täysin hostelliin verrattava juttu. Herätys olisi aikaisin, sillä bussi lähtisi 6:15 parin kilometrin päästä.
Road trip oli ollut uskomaton seikkailu, joka rakentui päivä kerrallaan ja lähti käyntiin aivan sattumalta huonon sään takia. Monia jännityksen aiheita olin keksinyt, mutta lopulta kaikki sujui hienosti ja pääsin maisemiin, jollaisia olen Instagramista ihastellut. Yhteensä ajoin noin 2800 kilometriä, joten paljon ehti elämää pohdiskella ja musiikkia kuunnella.
