Tarinat jatkuu, tällä kertaa Yhdysvalloista. Saavuin tänne 11.1. ja 30.3. lähtee lento takaisin Suomeen. Facebookista löytyy ajankohtaisempia videopäivityksiä seikkailuista ja parempia kuvia. Instagramissa voi myös seurailla menoa ja maisemia. Kirjoitin Syvänmielensukeltaja-blogiin siitä, kuinka tänne päädyin ja millaisia ajatuksia matkaan lähtöön jälleen liittyi. Täällä muistelen joitain kokemuksia reissun varrelta.
Lähtö oli melko nopeasti valmisteltu. Kokemusta reissuelämästä on jo kertynyt, joten varusteet ovat suunilleen valmiina ja tiedossa. Hiukan täydennystä lääkepussiin ja tarkistus, että tärkeimmät asiat ovat varmasti matkassa. Parina viimeisenä päivänä vasta pakkasin ja selkeästi nautin siitäkin, että on sellaista pientä kiireen tuntua ennen lähtöä. Huomaan myös, että rinkkaan valikoituu samat vaatteet kerta toisensa jälkeen. Sitä on tykästynyt tiettyihin retkuihin reissussa ja niillä sitä näköjään haluaa tallustaa, kunnes ne hajoavat täysin. Nämä luottobokserit pääsivät repeämään yläpunkkaan kavutessa. Ei se yöllä mitään haitannut, mutta aamulla piti taktikoida siirtyminen farkkujen luo, kun olin sekahuoneessa ja reikä oli kohtuulisen suuri.
Rajamuodollisuudet kestivät lähes 2,5 tuntia. Tällainen lähes kolmen kuukauden matkalainen sai osakseen kysymyksiä niin suunnitelmista kuin rahavaroista. Huomasin, että muut selvittivät pari pakollista virkailijan haastettelua hiukan nopeammin kuin minä, ja minut ohjattiinkin vielä kolmanteen lisäpuhutteluun. Luulin, että siellä käydään oikein rinkkaa myöden kaikki läpi, mutta se olikin lopulta nopea jutustelu. Lento Suomesta lähti aamukasilta, välilasku oli Tukholmassa ja puoliltapäivin olin laskeutunut Los Angelesiin. Otin kentältä bussin hostellille, joka osoittautui mukavaksi. Oli kiva päästä kävelemään merenrannalle ja se olikin ollut syy tämän hostellin valintaan.
Eka päivän jaksoin valvoa ysiin saakka, pituutta päivälle kertyi lähes 30 tuntia, joten pääsin melko hyvin heti rytmiin kiinni. Ekana aamuna kuulin erään tytön kertovan, että hän on menossa Getty Centeriin. Ymmärsin, että se on jonkinlainen museo ja kun kuulin, että hän saa sinne autokyydin, kysyin pääsenkö mukaan. Kuskille sopi ja niin lähdin naisten kanssa kurvailemaan kohti Gettyä. Matkaa ei kilometreissä ole paljon, mutta Losissa on aina vähän ruuhkaa, joten reilu tunti meni matkaan. Autossa ei varsinaisesti ollut kunnolla tilaa, kun kuskilla oli muuttokuorma mukana. Pääsin ahtautumaan taakse, en penkille, mutta kyyristelin siellä varsin tyytyväisenä saadessani heti kokea uuden seikkailun.
Getty Center oli arkkitehtuuristi hieno ilmainen museo. Emme olleet siellä kuin vajaat pari tuntia ja helposti olisi useamman tunnin voinut siellä viettää. Lähdimme keskustaan kurkkaamaan UCLA yliopiston kampusta. Nuorempi tyttö Margot opiskelee itärannikolla sosiaalibiologiaa ja oli juuri road tripillään Bostonista Losiin päättänyt vaihtaa toiseen kouluun tekemään graduaan. Kävimme myös syömässä falafelit pitaleivillä. Kurvailimme vielä ruokakaupoille ja hostellilla kruunasimme retkemme Whole Foodsilta ostetuilla leivoksilla.
Oli hauska kuulla naisten elämistä. Päädyimme vielä Margotin kanssa iltakävelylle ja jutut menivät varsin diipeiksi suhteisiin ja ihmisen käytökseen liittyen. Välillä oli varsin vaikea keskustella, kun termit olivat hakusessa. Ymmärsin kyllä mistä hän puhui, mutta oma aktiivinen sanavarasto oli kovilla, kun yritin puhua psykologiasta, biologiasta ja sosiaalitieteistä. Hän lähti sitä seuraavana päivänä kotiin.
Toisena päivänä vuokrasin hostellilta pyörän ja ajelin rantaa pitkin Santa Monicaan. Sieltä tein pienen retken kohti kaupunkia, mutta liikenteen seassa ei ollut niin mukava ajella, eikä siellä ollut oikeastaan mitään nähtävää. Kävin kuitenkin syömässä meksikolaista ruokaa tarjoavassa pikku ravintolassa. Päivä oli kiva ja kilometrejäkin tuli päällä 50.
Kolmantena päivänä olin jälleen aamupalalla kärkkymässä, mitä muut tekevät. Tykkään kuulostella toisten suunnitelmia ja tarttua heiltä kuulemiini juttuihin. Eräs poika oli lähdössä päiväksi San Diegoon ja rohkaisin itseni kysymään pääsenkö kyytiin. Tämä sopi hänelle. Hain takin ja repun. 10 minuutin päästä olimme jo matkalla. Poika oli intialainen, joten meillä riitti juttua, kun kerroin omista seikkailuistani Intiassa. Lopulta emme päätyneet tapaamaan hänen kaveriaan San Diegoon. Kävimme ensiksi katsomassa onnistuuko riippuliito, joka hänellä oli suunnitelmissa. Tuuli ei ollut suotuisa, joten jatkoimme hiukan eteenpäin, missä oli kajakointia tarjolla. Lähdin hänen mukaansa ohjatulle ryhmäretkelle ja onneksi sain häneltä shortsit lainaan, sillä en ollut varustautunut kastumaan. Kajakointi oli mukavaa. Emme päässeet luoliin, mutta lähes kaksi tuntia oppaat meitä viihdyttivät jutuillaan ja näimme tosi läheltä delfiinejä ja hylkeitä. Kauempana näkyi valaiden vesisuihkuja.
Melomisen jälkeen ajoimme San Diegon keskustaan ja olin innoissani, kun sain nähdä läheltä USS Midway -lentotukialuksen. Top Gun on tehnyt vaikutuksen ja paatin kannella ollut F-14-hävittäjä kruunasi auringonlaskun valaiseman näyn. Tämän jälkeen lähdimme paluumatkalle kohti Losia, mutta matkalla oli vielä yksi pysähdys. Tapasimme hänen intialaisen ystävänsä ja menimme syömään intialaiseen ravintolaan. Oli kiva syödä pitkästä aikaa sellaista intialaista, mitä ei Suomessa ole tarjolla. Myöhään illalla olimme takaisin hostellilla. Päivä oli todella mukava. Oli hienoa jutella Darshanin kanssa niin työskentelystä Jenkeissä kuin muistakin elämän osa-alueista. Häntä tuntui kovasti viihdyttävän minun tarinat vuosien varrelta. Onkin jännä huomata, mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä, kun pitkällä automatkalla on aikaa tarinoida. Siinä tuli sitten fiilisteltyä laivojen kipparointia, rockmusiikkia ja esiintymisiä, tv-ohjelmien musiikkia ja äänisuunnittelua, mainosten tuottamista, opiskelua Intiassa, vaelluksia ja reissuja ympäri maailman sekä kokemusten jakamista puhetilaisuuksissa.
Ekan päivän kuskin Christinan kanssa jutustelimme merta katsellen ja mietimme mihin elämä seuraavaksi vie. Hän oli juuri tullut Losiin ja suunnitteli jäävänsä sinne. Hän on työskennellyt mm. Music Televisionilla tuottajana, joten oli jännä kuulla amerikkalaisen tuottajan tarinoita. Hauskasti sitä huomaa, että ajatutuu varsin syvällisiin keskusteluihin ja usein ihmiset ovat muutoksen ja murroksen keskellä. Ehkä jotenkin aistimme sen, että tuollakin on samanlainen vaihe elämässä meneillään, vaikka ikäeroa olisi suuntaan tai toiseen.
Oli aika vaihtaa maisemaa ja muutin uuteen hostelliin Hollywoodiin. Matka sinne kesti julkisilla 2,5 tuntia, mikä kuvaa hyvin kuinka hankalaa Losissa on liikkua. Hostelli oli jälleen mukava, ei ehkä niin tunnelmallinen, kun väkeä oli paljon ja tilat suuremmat. Ekana ilta päädyin Griffithin observatoriolle kämppiksen vinkin perusteella. Sieltä näki kaupungin katot auringonlaskussa ja itse observatoriolla oli hienot ilmaiset näyttelyt tähtitieteestä ja universumistamme. Seuraavana päivänä tein kävelyretken Runyon Canyonille, joka on suosittu ulkoilalue Hollywood Hillseillä. Mukana oli kirja, jonka löysin hostellilta. Olin ajatellut hankki jotain kivaa tarinaa luettavaksi ja Pieni elokuvateatteri Pariisissa löytyikin oikein suomenkielisenä. Hostellilla tutustuin myös itävaltalaiseen poikaan, joka työskentelee Saksassa äänittäjänä mainosmusiikkia tuottavassa yrityksessä. Meillä löytyikin paljon juteltavaa ja kävimme yhdessä pitkällä kävelyllä Hollywood Hillseillä.
Halusin myös käydä leffassa ja pitkän patikkapäivän jälkeen päädyin katsomaan La La Landin. Sittemmin 14 Oscar-ehdokkuutta saanut elokuva oli mahtava. En ollut tajunnut, että se on musikaali, vaikka olin nähnyt trailerinkin joskus. Elokuvasali oli hiukan erilainen kupolihalli, mikä sopi tähän leffaan hyvin. Taikamaailmaan sukelsi helposti ja niin moni asia kolahti itselle, että olen elokuvaan palannut mielessäni usein, lukenut siitä paljon ja road tripillä luukuttelin soundtrackin läpi lukemattomia kertoja. Kaikkea kun ei voi saada ja joku valinta sulkee toisen pois. Tätä tematiikkaa mietin paljon omassa elämässä. Matkailukin vaatii luopumista, mutta sen kautta tietysti myös saa paljon. Ihana, puhutteleva, iloinen, romanttinen ja surullinen leffa. :) Elokuvan tehoa nosti myös se, että ekan hostellini alakerran baari on elokuvassa, niin myös laituri ja tuo observatorio. Oli jännä huomata, että nämähän ovat tuttuja paikkoja.
Yritän pitää menot hallussa, sillä helposti saisi kulumaan 150 dollaria päivässä, ilman sen ihmeempiä tekemisiä. Pyrkimys on tuollaiseen 80 dollarin keskiarvoon. Hostelliin menee jo se 30 melkein minimissään ja motellit ovat kalliimpia. Ruokakin on yllättävän hintavaa halvassakin kaupassa. Kokkailen pastaa, mietin, mihin haluan rahaa sijoittaa ja mitkä "pakolliset" nähtävyydet jäävät väliin. Hostelleista pyrin valitsemaan edullisimpia, mitkä kuitenkin palautteen perusteella ovat ok paikkoja. Mentaliteetti on aivan erilainen kuin esimerkiksi silloin, kun teimme exän kanssa 10 päivän reissun New Yorkiin tai kolmen viikon reppureissun Japaniin. Tuolloin sitä halusi nähdä ja kokea mahdollisimman paljon kaikkea ja koska aika oli lyhyempi, oli budjetti suhteessa paljon suurempi. Kuluja ei niin tullut mietittyä ja kaksin on toki myös edullisempaa matkustaa, kun monia kuluja saa jaettua. Oma viehätyksensä on siinäkin, että miettii mihin rahaa käyttää. Minimalistinen ja askteetinen elämäntapa kiehtoo minua, joten reissussa sitä on aina hyvä toteuttaa. Jenkeissä suurin ongelma on liikkuminen. Kulttuuri täällä rakentuu paljolti sen varaan, että sinulla on auto käytössäsi. Tästä kyllä varoiteltiin, mutta silti se vähän yllätti. Välillä kaipaan matkaseuraa ja muistelen niitä hetkiä, kun menimme johonkin kivaan ravintolaan syömään ja jakamaan päivän kokemuksia. Nautin myös yksinolosta ja vapaudesta mennä miten huvittaa, kun ihmisiin kuitenkin törmää eri tilanteissa ja pääsee fiilistelemään reissua ja elämää.
Olin ollut yhteydessä Facebookin kautta suomalaiseen meikkitaiteilija Pinksuun, kenet tapasin Thaimaassa Martina ja hengenpelastajat sarjan kuvauksissa. Emme siellä oikeastaan paljoakaan olleet tekemisissä, mutta Pinksu laittoi viestiä, että nähdäänkö, kun olen maisemissa. Facebookin kautta olemme toistemme touhuja huomioineet ja molemmilla oli tunne, että voisi olla hauska hengailla yhdessä. Hän on muuttanut asumaan Losiin ja pyrkii työllistymään täällä. Ei se helppoa ole, mutta on hienoa päästä seuraamaan, kun ihminen elää unelmaansa todeksi. Sovimme, että autan häntä myös muutossa samalla, kun vuoraan auton. Pääsin myös punkkaamaan hänen sijaiskämppäänsä.
Meillä oli hauskat pari päivää ja kävimme Abraham-Hicks workshopissa. En tiennyt mikä se tarkemmin ottaen on, mutta ajattelin lähteä mielenkiinnosta mukaan, kun hintakaan ei ollu paha...tosin tein pilkkuvirheen ja oli se sitten aavistuksen enemmän, kuin olin netistä katsonut. Virhe oli täysin omaa huolimattomuutta ja ei se päivää pilannut, mutta kyllähän se kolhati, kun parin päivän budjetti hujahti yhtäkkiä. Hassua kitkutella talouden kanssa ja sitten heität vahingossa pari satkua kerralla juttuun, johon et olisi muuten mennyt. Noh, mielenkiintoinen kokemus, aina näistä jotain ajateltavaa irtoaa ja hyviä kaskuja muisteltavaksi. Kyseessä oli siis nainen, joka kanavoi henkimaailman Abrahamia ja puhuu paljon vetovoiman laista...teatteria vai ei? Ainakin satapäinen yleisö eli täysillä mukana ja kulttuuriero on selkeä, sillä Euroopassa vastaava kaupallisuus henkisten asioiden yhteydessä ei ole ihan näin voimakasta. Paljon pohdiskeltavaa analyyttiselle mielelle, mutta tulipahan vierailtua Hiltonissa.
Meillä synkkasi Pinksun kanssa hyvin ja juttelimme paljon elämän ihmeellisyyksistä ja haasteista. Pinksu on erityisen iloinen nainen. Ihmeteltävää ja ihasteltavaa hän löytää vaikka mistä elämän pikku yksityiskohdasta, joten siinä seurassa hymyilee ja nauraa väistämättä itsekin. Hänen sijaiskämpän katolta löytyi myös kutsuva lämpöallas, mikä oli pakko käydä testaamassa tähtitaivaan alla. Oli myös mukava nukahtaa maakupussin lämpöön oman huoneen lattiamatoille. Paljon rauhallisempaa, kuin hostellien kerrossänkyviidakoissa. Käyn kenties vielä kyläilemässä hänen uudessa Hollywood Hillseillä sijaitsevan kodissa, kun Losiin kuitenkin vielä palaan.
Kansallispuistojen kutsu kuului ja jotain piti tehdä, ennen jämähdä kaupunkeja kiertelemään. Vuokrasin auton kymmeneksi päiväksi, kun oli hyvä tarjous ja päivähinta vain noin 27 dollaria. Yllätyin millaisen menopelin sain, sillä odotin jotain pikku mopoa, kun halvimman valitsin. Suunnitelmani oli lähteä Margotin hehkuttamaan Joshua Treen kansallispuistoon, joka on aika lähellä. No, erityisen huono sää muutti suunnitelmia ja road tripistä tulikin onneksi aivan toisenlainen seikkailu, kuin osasin mitenkään odottaa. Siitä sitten lisää myöhemmin.
- Turkka
Lähtö oli melko nopeasti valmisteltu. Kokemusta reissuelämästä on jo kertynyt, joten varusteet ovat suunilleen valmiina ja tiedossa. Hiukan täydennystä lääkepussiin ja tarkistus, että tärkeimmät asiat ovat varmasti matkassa. Parina viimeisenä päivänä vasta pakkasin ja selkeästi nautin siitäkin, että on sellaista pientä kiireen tuntua ennen lähtöä. Huomaan myös, että rinkkaan valikoituu samat vaatteet kerta toisensa jälkeen. Sitä on tykästynyt tiettyihin retkuihin reissussa ja niillä sitä näköjään haluaa tallustaa, kunnes ne hajoavat täysin. Nämä luottobokserit pääsivät repeämään yläpunkkaan kavutessa. Ei se yöllä mitään haitannut, mutta aamulla piti taktikoida siirtyminen farkkujen luo, kun olin sekahuoneessa ja reikä oli kohtuulisen suuri.
Rajamuodollisuudet kestivät lähes 2,5 tuntia. Tällainen lähes kolmen kuukauden matkalainen sai osakseen kysymyksiä niin suunnitelmista kuin rahavaroista. Huomasin, että muut selvittivät pari pakollista virkailijan haastettelua hiukan nopeammin kuin minä, ja minut ohjattiinkin vielä kolmanteen lisäpuhutteluun. Luulin, että siellä käydään oikein rinkkaa myöden kaikki läpi, mutta se olikin lopulta nopea jutustelu. Lento Suomesta lähti aamukasilta, välilasku oli Tukholmassa ja puoliltapäivin olin laskeutunut Los Angelesiin. Otin kentältä bussin hostellille, joka osoittautui mukavaksi. Oli kiva päästä kävelemään merenrannalle ja se olikin ollut syy tämän hostellin valintaan.
Eka päivän jaksoin valvoa ysiin saakka, pituutta päivälle kertyi lähes 30 tuntia, joten pääsin melko hyvin heti rytmiin kiinni. Ekana aamuna kuulin erään tytön kertovan, että hän on menossa Getty Centeriin. Ymmärsin, että se on jonkinlainen museo ja kun kuulin, että hän saa sinne autokyydin, kysyin pääsenkö mukaan. Kuskille sopi ja niin lähdin naisten kanssa kurvailemaan kohti Gettyä. Matkaa ei kilometreissä ole paljon, mutta Losissa on aina vähän ruuhkaa, joten reilu tunti meni matkaan. Autossa ei varsinaisesti ollut kunnolla tilaa, kun kuskilla oli muuttokuorma mukana. Pääsin ahtautumaan taakse, en penkille, mutta kyyristelin siellä varsin tyytyväisenä saadessani heti kokea uuden seikkailun.
Getty Center oli arkkitehtuuristi hieno ilmainen museo. Emme olleet siellä kuin vajaat pari tuntia ja helposti olisi useamman tunnin voinut siellä viettää. Lähdimme keskustaan kurkkaamaan UCLA yliopiston kampusta. Nuorempi tyttö Margot opiskelee itärannikolla sosiaalibiologiaa ja oli juuri road tripillään Bostonista Losiin päättänyt vaihtaa toiseen kouluun tekemään graduaan. Kävimme myös syömässä falafelit pitaleivillä. Kurvailimme vielä ruokakaupoille ja hostellilla kruunasimme retkemme Whole Foodsilta ostetuilla leivoksilla.
Oli hauska kuulla naisten elämistä. Päädyimme vielä Margotin kanssa iltakävelylle ja jutut menivät varsin diipeiksi suhteisiin ja ihmisen käytökseen liittyen. Välillä oli varsin vaikea keskustella, kun termit olivat hakusessa. Ymmärsin kyllä mistä hän puhui, mutta oma aktiivinen sanavarasto oli kovilla, kun yritin puhua psykologiasta, biologiasta ja sosiaalitieteistä. Hän lähti sitä seuraavana päivänä kotiin.
Toisena päivänä vuokrasin hostellilta pyörän ja ajelin rantaa pitkin Santa Monicaan. Sieltä tein pienen retken kohti kaupunkia, mutta liikenteen seassa ei ollut niin mukava ajella, eikä siellä ollut oikeastaan mitään nähtävää. Kävin kuitenkin syömässä meksikolaista ruokaa tarjoavassa pikku ravintolassa. Päivä oli kiva ja kilometrejäkin tuli päällä 50.
Kolmantena päivänä olin jälleen aamupalalla kärkkymässä, mitä muut tekevät. Tykkään kuulostella toisten suunnitelmia ja tarttua heiltä kuulemiini juttuihin. Eräs poika oli lähdössä päiväksi San Diegoon ja rohkaisin itseni kysymään pääsenkö kyytiin. Tämä sopi hänelle. Hain takin ja repun. 10 minuutin päästä olimme jo matkalla. Poika oli intialainen, joten meillä riitti juttua, kun kerroin omista seikkailuistani Intiassa. Lopulta emme päätyneet tapaamaan hänen kaveriaan San Diegoon. Kävimme ensiksi katsomassa onnistuuko riippuliito, joka hänellä oli suunnitelmissa. Tuuli ei ollut suotuisa, joten jatkoimme hiukan eteenpäin, missä oli kajakointia tarjolla. Lähdin hänen mukaansa ohjatulle ryhmäretkelle ja onneksi sain häneltä shortsit lainaan, sillä en ollut varustautunut kastumaan. Kajakointi oli mukavaa. Emme päässeet luoliin, mutta lähes kaksi tuntia oppaat meitä viihdyttivät jutuillaan ja näimme tosi läheltä delfiinejä ja hylkeitä. Kauempana näkyi valaiden vesisuihkuja.
Melomisen jälkeen ajoimme San Diegon keskustaan ja olin innoissani, kun sain nähdä läheltä USS Midway -lentotukialuksen. Top Gun on tehnyt vaikutuksen ja paatin kannella ollut F-14-hävittäjä kruunasi auringonlaskun valaiseman näyn. Tämän jälkeen lähdimme paluumatkalle kohti Losia, mutta matkalla oli vielä yksi pysähdys. Tapasimme hänen intialaisen ystävänsä ja menimme syömään intialaiseen ravintolaan. Oli kiva syödä pitkästä aikaa sellaista intialaista, mitä ei Suomessa ole tarjolla. Myöhään illalla olimme takaisin hostellilla. Päivä oli todella mukava. Oli hienoa jutella Darshanin kanssa niin työskentelystä Jenkeissä kuin muistakin elämän osa-alueista. Häntä tuntui kovasti viihdyttävän minun tarinat vuosien varrelta. Onkin jännä huomata, mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä, kun pitkällä automatkalla on aikaa tarinoida. Siinä tuli sitten fiilisteltyä laivojen kipparointia, rockmusiikkia ja esiintymisiä, tv-ohjelmien musiikkia ja äänisuunnittelua, mainosten tuottamista, opiskelua Intiassa, vaelluksia ja reissuja ympäri maailman sekä kokemusten jakamista puhetilaisuuksissa.
Ekan päivän kuskin Christinan kanssa jutustelimme merta katsellen ja mietimme mihin elämä seuraavaksi vie. Hän oli juuri tullut Losiin ja suunnitteli jäävänsä sinne. Hän on työskennellyt mm. Music Televisionilla tuottajana, joten oli jännä kuulla amerikkalaisen tuottajan tarinoita. Hauskasti sitä huomaa, että ajatutuu varsin syvällisiin keskusteluihin ja usein ihmiset ovat muutoksen ja murroksen keskellä. Ehkä jotenkin aistimme sen, että tuollakin on samanlainen vaihe elämässä meneillään, vaikka ikäeroa olisi suuntaan tai toiseen.
Oli aika vaihtaa maisemaa ja muutin uuteen hostelliin Hollywoodiin. Matka sinne kesti julkisilla 2,5 tuntia, mikä kuvaa hyvin kuinka hankalaa Losissa on liikkua. Hostelli oli jälleen mukava, ei ehkä niin tunnelmallinen, kun väkeä oli paljon ja tilat suuremmat. Ekana ilta päädyin Griffithin observatoriolle kämppiksen vinkin perusteella. Sieltä näki kaupungin katot auringonlaskussa ja itse observatoriolla oli hienot ilmaiset näyttelyt tähtitieteestä ja universumistamme. Seuraavana päivänä tein kävelyretken Runyon Canyonille, joka on suosittu ulkoilalue Hollywood Hillseillä. Mukana oli kirja, jonka löysin hostellilta. Olin ajatellut hankki jotain kivaa tarinaa luettavaksi ja Pieni elokuvateatteri Pariisissa löytyikin oikein suomenkielisenä. Hostellilla tutustuin myös itävaltalaiseen poikaan, joka työskentelee Saksassa äänittäjänä mainosmusiikkia tuottavassa yrityksessä. Meillä löytyikin paljon juteltavaa ja kävimme yhdessä pitkällä kävelyllä Hollywood Hillseillä.
Halusin myös käydä leffassa ja pitkän patikkapäivän jälkeen päädyin katsomaan La La Landin. Sittemmin 14 Oscar-ehdokkuutta saanut elokuva oli mahtava. En ollut tajunnut, että se on musikaali, vaikka olin nähnyt trailerinkin joskus. Elokuvasali oli hiukan erilainen kupolihalli, mikä sopi tähän leffaan hyvin. Taikamaailmaan sukelsi helposti ja niin moni asia kolahti itselle, että olen elokuvaan palannut mielessäni usein, lukenut siitä paljon ja road tripillä luukuttelin soundtrackin läpi lukemattomia kertoja. Kaikkea kun ei voi saada ja joku valinta sulkee toisen pois. Tätä tematiikkaa mietin paljon omassa elämässä. Matkailukin vaatii luopumista, mutta sen kautta tietysti myös saa paljon. Ihana, puhutteleva, iloinen, romanttinen ja surullinen leffa. :) Elokuvan tehoa nosti myös se, että ekan hostellini alakerran baari on elokuvassa, niin myös laituri ja tuo observatorio. Oli jännä huomata, että nämähän ovat tuttuja paikkoja.
Yritän pitää menot hallussa, sillä helposti saisi kulumaan 150 dollaria päivässä, ilman sen ihmeempiä tekemisiä. Pyrkimys on tuollaiseen 80 dollarin keskiarvoon. Hostelliin menee jo se 30 melkein minimissään ja motellit ovat kalliimpia. Ruokakin on yllättävän hintavaa halvassakin kaupassa. Kokkailen pastaa, mietin, mihin haluan rahaa sijoittaa ja mitkä "pakolliset" nähtävyydet jäävät väliin. Hostelleista pyrin valitsemaan edullisimpia, mitkä kuitenkin palautteen perusteella ovat ok paikkoja. Mentaliteetti on aivan erilainen kuin esimerkiksi silloin, kun teimme exän kanssa 10 päivän reissun New Yorkiin tai kolmen viikon reppureissun Japaniin. Tuolloin sitä halusi nähdä ja kokea mahdollisimman paljon kaikkea ja koska aika oli lyhyempi, oli budjetti suhteessa paljon suurempi. Kuluja ei niin tullut mietittyä ja kaksin on toki myös edullisempaa matkustaa, kun monia kuluja saa jaettua. Oma viehätyksensä on siinäkin, että miettii mihin rahaa käyttää. Minimalistinen ja askteetinen elämäntapa kiehtoo minua, joten reissussa sitä on aina hyvä toteuttaa. Jenkeissä suurin ongelma on liikkuminen. Kulttuuri täällä rakentuu paljolti sen varaan, että sinulla on auto käytössäsi. Tästä kyllä varoiteltiin, mutta silti se vähän yllätti. Välillä kaipaan matkaseuraa ja muistelen niitä hetkiä, kun menimme johonkin kivaan ravintolaan syömään ja jakamaan päivän kokemuksia. Nautin myös yksinolosta ja vapaudesta mennä miten huvittaa, kun ihmisiin kuitenkin törmää eri tilanteissa ja pääsee fiilistelemään reissua ja elämää.
Meillä oli hauskat pari päivää ja kävimme Abraham-Hicks workshopissa. En tiennyt mikä se tarkemmin ottaen on, mutta ajattelin lähteä mielenkiinnosta mukaan, kun hintakaan ei ollu paha...tosin tein pilkkuvirheen ja oli se sitten aavistuksen enemmän, kuin olin netistä katsonut. Virhe oli täysin omaa huolimattomuutta ja ei se päivää pilannut, mutta kyllähän se kolhati, kun parin päivän budjetti hujahti yhtäkkiä. Hassua kitkutella talouden kanssa ja sitten heität vahingossa pari satkua kerralla juttuun, johon et olisi muuten mennyt. Noh, mielenkiintoinen kokemus, aina näistä jotain ajateltavaa irtoaa ja hyviä kaskuja muisteltavaksi. Kyseessä oli siis nainen, joka kanavoi henkimaailman Abrahamia ja puhuu paljon vetovoiman laista...teatteria vai ei? Ainakin satapäinen yleisö eli täysillä mukana ja kulttuuriero on selkeä, sillä Euroopassa vastaava kaupallisuus henkisten asioiden yhteydessä ei ole ihan näin voimakasta. Paljon pohdiskeltavaa analyyttiselle mielelle, mutta tulipahan vierailtua Hiltonissa.
Meillä synkkasi Pinksun kanssa hyvin ja juttelimme paljon elämän ihmeellisyyksistä ja haasteista. Pinksu on erityisen iloinen nainen. Ihmeteltävää ja ihasteltavaa hän löytää vaikka mistä elämän pikku yksityiskohdasta, joten siinä seurassa hymyilee ja nauraa väistämättä itsekin. Hänen sijaiskämpän katolta löytyi myös kutsuva lämpöallas, mikä oli pakko käydä testaamassa tähtitaivaan alla. Oli myös mukava nukahtaa maakupussin lämpöön oman huoneen lattiamatoille. Paljon rauhallisempaa, kuin hostellien kerrossänkyviidakoissa. Käyn kenties vielä kyläilemässä hänen uudessa Hollywood Hillseillä sijaitsevan kodissa, kun Losiin kuitenkin vielä palaan.
- Turkka
