Koulusta oli viiden päivän loma, joten ei tarvinnut pitkään miettiä, lähdenkö tuulettumaan muualle. Asiat eivät suju ainakaan omaan makuun kovin mallikkaasti, joten vahvassa harkinnassa on se, jatkanko enää keväällä. Syvänmielensukeltajassa tilitän enemmän näitä jatkan/en jatka pohdintoja, ja nyt ajattelin keskittyä enemmän fiilistelemään muita juttuja. Facessa avauduin parilla videolla, mutta niistä ei tainnut ihmisille paljoa tietoa välittyä.

Sen verran koulusta, että 4/6 lappua olemme saaneet takaisin ensimmäisestä koekierroksesta. Tavoite on ollut päästä läpi ja ainakin se on onnistunut. Häntäpäässä kuitenkin keikun pisteiden osalta. Tässä sanskritin kirjallisuushistorian koe. Yllättävän hyvin tuli pojoja, sillä tämän opettajan tyylin kanssa mulla on suuria ongelmia. Pikkutarkat listaukset erilaisista aiheista tökkii meikällä jo lähtökohtaisesti hankalaa, kun koitan hahmottaa kokonaisuudet ensin. Sen lisäksi vielä joudut opettelemaan termejä täysin oudolla kiellellä. Usein tunnilla kuuluukin "Turkka...Turkka, do you understand?". Kokeiden palautuksen  yhteydessä hän antoi runtua intialaiselle pojalla tyyliin "Turkkakin osaa näitä, sinun pitää opiskella paremmin". Vähän kuin paluu ruotsintunneille. :D

Päätin lähteä vuorille, koska ne tuntuvat inspiroivan minua. Kohteeksi valikoitui Munnar, joka on kuuluisa teeviljelmistään. Kevään reissulla kävin jo Ootyssa, missä on Etelä-Intian korkein huippu ja myös paljon teeviljelyksiä. Ooty ei mikään ihanteellisin paikka ollut, mutta nyt kun tiesin mitä intilaisten rentoutumispaikka ja hill station merkitsevät, niin ajattelin, että ainakin maisemat ovat komeat.

Eka seikkailin parilla bussilla Alleppeyn kaupunkiin, missä yövyin jo kolmatta kertaa. Eka nousin väärään bussiin, mutta lopulta löysin itseni parin tunnin jälkeen Alleppeystä. Menin tuttuun majataloon ja respan poitsu muistikin minut parin kuukauden takaa ja sain saman huoneen. Katselin kanaalissa lipuvia paatteja, fiilistelin seikkailun tunnetta ja vapautta, mikä tuntui todella hyvältä lähes kolmen kuukauden ashramissa elon jälkeen. Yllätyin siitä, että liikenne ja ihmisvilinäkin olivat rentouttavia. Se mitä Intiassa todella inhoan, on erityisesti liikenne ja sen melu. Alleppey ei tosin ole pahin paikka, joten nyt tuo kaikki oli kaivattua vaihtelua.

Jotain taianomaista siinä on, kun hyppään bussiin ja lähden kohti tuntematonta. Sytyn sisäisesti, elämä tuntuu inspiroivalta ja jännittävältä tutkimusmatkalta.

Fiilistä nosti myös se, kun pääsin matkaan kevyellä varustuksella. Tämän repun kanssa onkin tullut aika paljon koettua. Se oli matkassa jo vuonna 2008 ensimmäisellä Skotlannin retkellä. Tosin sen verran alkaa olemaan kulumia, ettei enää suutarikaan taida pelastaa.

Jos sitä palaisikin ruorin ääreen ja risteilisi Keralan takavesillä.

Seuraavana päivänä otin linjurin Munnariin. Matka kestikin lähes seitsemän tuntia. Kämpän löytyminen ei ollutkaan niin helppoa. Ihmettelin, että miksei kukaan tarjoa huonetta, kun yleensä joka paikkaan kysellään. Pitkän matkaa käveltyäni, käännyin takaisin ja päätin kysyä huonetta. Selvisi, että koska on lomat, niin koko kaupunki on täynnä. Siinä sitten kävin paikkoja läpi ja muutama kallis olisi löytynyt, mutta en halunnut maksaa kymmenkertaista hintaa. Harkitsin jo yöpymistä ulkosalla, mutta muutaman tunnin ihmettelyn jälkeen viimein kävi säkä ja yhdessä paikassa, missä olin jo aikaisemmin käynyt kysymässä, oli varaus peruttu. Hintakin oli kohtuullinen, joten ei tarvinnutkaan käppäillä taivasalla yötä.

Kämppikseksi sattui melko iso hyttynen. :D

Munnar

Halusin jotain ohjelmaa, joten aamupalan jälkeen tsekkailin, olisiko jotain kiertoajeluita. Löytyihän niitä, mutta minkään ryhmäkyytiin en pääsisi, vaan vuokraan joko taksin tai riksan. Olisi ollut kiva päästä jonkun ryhmän mukaan, mutta päätin ottaa sitten riksan yksin, kun kerta näin kauaksi olin tullut. Tinkasin itselleni kyydin ja lähdimme ajamaan kohti Top Stationia, joka on ollut köysiradan päätepiste, millä teetä on kuljetettu alas. Matkaa oli 34 km ja koska en ollut ainoa lomalainen, oli tiellä kovat ruuhkat. Se ei minua haitannut, sillä nautin istuskelusta, kun tuuli heittelee hiuksia ja näkyy kivoja maisemia.

Kevyttä sumua oli yläasemalla...

...mutta alempana sentään näkyi jotain.

Suurimmat rokkitähteyden hetket on tullut koettua Intiassa. Aina on pojat haluamassa yhteiskuvia. Kyselevät vain, missä mun punaiset nahkabögät.

Olin syksyn mittaan kadottanut yhteyden itseeni. Nyt se taas aukesi ja ideat alkoivat sinkoilla. Koko päivän ajan mielessäni pyöri luento luovuudesta. Se on aiemminkin käynyt mielessä, mutta nyt tuli paljon konkreettista sisältöä. Minulle on kertynyt varsin kattavasti kokemusta luovuudesta, olen sen taustaa jo monia vuosia pohtinut ja lukenutkin aiheesta melko paljon. Luento olisi mahdollista kaupallistaa, sillä aiheelle on kysyntää, varsinkin jos sen tekee hiukan eri tavalla, kuin perinteisenä luovuus workshoppina. Samalla voisin tuoda esiin teesejä, jotka koen tärkeäksi yleisesti, sillä luovuuteen liittyy vahvasti uskallus kohdata häpeää, pelkoja ja haavoittuvaisuutta.

Järvi ja kukkula, kylläpä piristä nämä maisemat.

Siellä sitä kokkelia kasvaa vekkuleille. Tehdaskierrokselle en kuitenkaan päätynyt.

Munnarin kirkko oli melko jouluisasti valaista. Kävin istahtamassa takarivissä, ottaen hiukan lepoa kylän äänimaisemaan. Naureskelin itsekseni, että nyt ne luulee, että Herra on tullut tarkastukselle, kun parta ja hiukset ovat tällä hetkellä mallia vapahtaja. Kun menin kirkosta ulos, jäin katselemaan kylää kuunnellen musiikkia. Viereen tuli isä vaimon ja lapsensa kanssa. Hän tuli sanomaan, että näytän nasaretilaiselta. Mitäpä siihen sanoa. En sitäkään ajatusta viitsinyt jakaa, että eiköhän se kaveri ollut ihonväriltään lähempänä teitä, kuin tällaista pohjolan kalpeanaamaa, vaikka virallinen kuvasto kauppaakin varsin arjalaista ulkomuotoa.

Arkiston kätköistä: Tokiossa otin tuntumaa patsasposeen.

Täällä ollessani on ollut erilaisia juhlapyhiä todella monta. Alkuun oli heti itsenäisyyspäivä. Intia on melko nuori valtio, se on itsenäistynyt vuonna 1947. Yliopiston opiskelijat olivat tehneet hienon esityksen ashramiin, jossa käytiin Intian historiaa läpi. Oli mielenkiintoista todistaa oudon maan tapa nähdä itseään, kun on tottunut suomalaiseen paatokseen. Yllätyin, kuinka kovaa kansallistuntoa täällä lietsottiin, varsinkin Amman ashramiin esitys ja tunnelma oli yllättävän sotaisa. Retoriikka on ihan erilaista, kun kansalla on paremmat rahkeet puhua maailmaan vaikuttamisesta.

Aamulla menin koululle osallistumaan lähikylän siivouskamppanjaan ja päivä alkoikin lipunnostolla ja juhlapuheilla.

Sitten päästiin siivoamaan.

Iltajuhlan huipennus: riehakkaat oppilaat vievät lipun Ammalle.

Jätkät reenasivat yliopistolla tanssiesitykstään Onam juhliin.

Henkilökohtainen suosikkini Tanssivat Joulukuuset. Tätä pitää kokeilla veljen lasten kanssa.

Grillipirskeet koulun aulassa?

Vetikö hän pisimmän tikun?

Norsupäinen Ganesha patsas menee uimaan...

...ja seurakunta seuraa.

Paikallinen version pinjata leikistä.

Suomalainen kaverini oli antanut vinkkiä, että jos haluan ottaa oman huoneen, niin erään suomalaisen kämppä olisi hyvä. Löytyy pöytä, kirjahyllyllinen kirjoja ja muutenkin pieni huone on viihtyisesti sisustettu. Puutarhamaisemakaan ei menoa pahenna. Kun palasin Munnarin retkeltä, päätin muuttaa suositeltuun kämppään. Hieno on ja kyllä se tuon vankikopin voittaa, missä olen tähän saakka punkannut vaihtelevien kämppisten kanssa. Talot ovat pieniä pyöreitä kaksikerroksisia. Niitä kutsutaan muotonsa takia Muumitaloiksi. Vuokra on tuplasti kalliimpi, mutta kun opintotukeakin saan, niin ei se sitten kirpaise niin pahasti. Varsinkin kun saattaa olla, että vietän viimeisen kuukauteni tässä sisäoppilaitoksessa.

Kyllä tässäkin nukkui,

mutta on se kiva, kun löytyy pöytä ja tuoli...kirjastosta bongasin myös tuollaisen vaelluskirjan. Nepalin kutsu alkaa olemaan aika vahva. Saattaapi olla, että ensi vuonna käyn siellä taas jolkottelemassa.

Tähän blogiin on kuulunut myös romanttinen puoli tai siis sen olemattomuus. Kevään seikkailultahan raportoin, että ei ollut mitään vipinää eikä oikein sitä oikein huomannut mitä ympärillä liikkui. Suomeen kun pääsi, niin iski sitten aivan järkyttävä meininki, yhtäkkiä joka nurkan takaa tuli kauniimpaa daamia. Nyt on varmaan sellainen kohtuu hyvä balanssi, huomaan, että täällä on ihan kivannäköisiä tyttöjä, mutta eipä ne sen enemmin hetkauta. Kyllähän se päivää piristää, kun kaunis nainen kulkee ylväästi lumivalkoisessa sarissa kuin kreikkalainen jumalatar. Myös Arwen tuli yhdestä neidosta mieleen, kun Sormusten ritarit tänne tullessa luin. Vaikka täällä kuuluu pukeutua väljästi ja peittävästi, niin jotkut vetävät sarinsa mukavan tiukasti ylleen. Pari nuorta pariakin olen huomannut syntyneen. Hauskaa, kun täällä et voi normaaliin tapaan lempeä osoittaa, niin ilmeet ja eleet sitten kertovat sitäkin enemmän.

Tämä pari ei ujostellut.

Eilen lähtivät viimeisetkin suomalaiset kaverit kotiin, joten enää ei ole iltaisin ruokaseuraa, kenen kanssa höpötellä mistä vain. Luokkakaverien kanssa ei tule niin paljon hengailtua. Porukka duunailee paljon omiaan ja sitten myös stressin huomaa kiristävän ihmisiä, joten kukaan ei ole rennoimmillaan. Lisäksi pieni välimatka tulee siitä, kun itse en niin syvällä tasolla liiku henkisesti. Suomalaisten kanssa voi jakaa ajatuksensa ihan rauhassa, eikä tarvi pelätä mitä voi kysyä. Saan ihmetellä kaikkea sitä, mitä en ymmärrä ja sitähän riittää. Tästä tulikin mieleen hauska jekku, minkä kaveri teki. Käski juomaan pullostaan ja selitti, että siinä on jotain terveellisyyksiä. No minä otin huikan ja sen jälkeen hän kertoi, että seassa oli Amman jalkavettä, mikä on täällä kovinkin arviostettu ja pyhä asia. Sanoi, etten olisi kuitenkaan juonut, jos olisi etukäteen kertonut. Oikeassa oli. Loistava luova lähestymistapa asiaan. :D

Iloista syksyä sinne! Nauttikaa, ei tämä ainainen kuumuus niin herkkua ole. :)

Rakkain terveisin,

Tuksu, joka muuttui Tuksukaksi, mutta tuorein on Jesse...ota tästä nyt sitten selvää :D