Kohta nelisen viikkoa reissua takana. Nyt voisin pohdiskella, miten ennakko-odotukset ovat vastanneet koettua. Perään sitten kohokohdat tapahtumista…ja löysällä suodatuksella tällä kertaa.
Ihmiset
Tuijotusta on välillä paljonkin, mutta eipä se häiritse, lähinnä huvittaa. My friend huutelua tulee toki kauppialta, mutta sekin on enemmän turistikohteissa. Kerjäläisiä olen tavannut aika vähän, usein ovat vain käsi ojossa tai saattavat höpöttää jotain hindiksi. Joku herra syljeskeli perään, kun en kuppiin heittänyt rahaa. Lähtökohtaisesti ihmiset ovat mukavia ja avuliaita. Usein myös kysytään mistä maasta olen…vastaus tosin ei ihan kaikkia tavoita, ”onko se siinä Filipiinien vieressä?”. Hankalaa on erottaa, uteleeko joku ihan aidosta mielenkiinnosta vai koittaako kaupata jotain palveluaan jne. Ilmeisesti pohjoisessa meininki on vähän erilaista ja Delhissä kerjäläisarmeija piirittää pitkään ja agressiiviesti.
Onhan tuossa myös pyörinyt mielessä se, että yhtälailla länsimaissakin yritetään saada ihmisiltä rahat pois. Tyyli on vain hiukan eri, mutta eiköhän markkinoinnissa aina olla vähän rajoilla faktojen kanssa. Kosmetiikkaa, elektroniikkaa ja jopa ruokaa kaupataan meille melkoisin mainoslausein. Näyttää siltä, että maailma vain tarvitsee kaupantekoa, ei sillä itse tuotteella ole niin väliä.
Ympäristö
Roskaa on joka puolella ja paikat ovat ränsistyneitä, mutta eipä se nyt sinänsä haittaa. Paskaa on siellä täällä ja vessat voivat olla aika karmeita, mutta eipä se ole juuri päivää pilannut. Kun on valmistautunut vetämään askettisella linjalla, niin silloin ei kovasti voi pettyä. Hajujakin tulee vastaan, mutta eipä niitä tarvitse haistella ja muutenkin häiritsevät hajut ovat aika harvinaisia. Liikenteen melu ja tauoton torven soittelu on itselleni suurin ärsytyksen aihe. Se on todella stressaavaa. Itse liikenteeseen on tottunut, sekaan vain, kyllä sieltä mahtuu, vaikka vähän hirvittääkin astua tielle. Käytettyjen vesipullojen määrä, jonka itse matkalla tuottaa vähän mietityttää. Mahdollisuuksien mukaan ostaa isoja pulloja ja Hampissa oli hienosti monta täyttöpistettä, joten vettä sai ympäritöystävällisemmin ja kaiken lisäksi paljon edullisemmin…toki mielessä kävi, mitäköhän vettä näihin 25 litran tonkkiin laitetaan.
Kulttuurishokki
Ensimmäisenä Mumbain päivänä olin jotenkin pihalla ja asioiden järjestyminen jänskätti, mutta muuten ei varsinaisesti ole ehkä erityisempää ongelmaa ollut sopeutua. Kaikki on hoitunut ilman mitään suurempia ongelmia. Kaikista tavoista ei toki ole kärryillä ja aina ei tiedä miten suhtautua johonkin tapahtumaan, mutta eipä niitä sitten suuremmin jää miettimään. Toki sen huomaa, että on rennompaa olla, jos on myös länkkäreitä lähistöllä, kuin silloin kun palloilee yksin intialaisten kanssa.
Perspektiiviä
Ajatuksia näkemästään syntyy tietysti luonnostaan paljon. Mitään järisyttävää ei ole kuitenkaan mieleen pulpahtanut. Ehkä päällimmäisenä se, että maailmaa ja elämää ei varmaan voi koskaan ymmärtää kunnolla. Vaikka on nähnyt ihmisten elävän pohjoismaisin silmin melko epämukavasti, eivät he ole silti näyttäneet mitenkään elämäänsä kyllästyneiltä, kärsiviltä tai epätoivoisilta. Ajatusmaailmat, uskomukset ja kulttuuri ovat niin erilaiset, että tuskimpa he haaveilevat samasta, mistä meidän kulttuurissamme haaveillaan. Hygienia ja terveydenhuolto voisivat varmaan olla paremmalla tasolla, koska sairauksien kanssa täällä on luultavasti aika kurja elää ja hyvä hoito maksaa ilmeisesti todella paljon. Samalla sitä kuitenkin ajattelee, että asiat eri puolilla maapalloa vain ovat erilailla. Täällä ihmisiltä pettää fyysinen terveys ja meillä taas henkinen terveys. Kuka sen määrittelee kuinka pitää elää ja toimia, mutta ympäristön hyvinvointi olisi toki tärkeä asia kulttuurista riippumatta.
Nuorisohostellissa majoittuneet intilaispojat kertoivat, kuinka valmistumisen jälkeen heille etsitään vaimot. Kuulostaa oudolta, mutta yhtä outoa oli varmasti heille se, että olen 32-vuotias ja naimaton. Enkä tiedä, onko meidän vapaa pariutuminen myöskään niin toimiva konsepti. Paljon eroja, laiminlyötyjä lapsia ja yksineläjien määrä kasvaa koko ajan.
***
Vatsataudista toivuttuani törmäsin saksalaiseen arkkitehtiin jälleen kerran ja hengailimmekin viimeiset Hampin päivät ainakin yhteisen illallisen merkeissä. Jänniä juttuja lapsuudesta DDR:ssä ja minä koitin selittää hänelle Suomen sotahistoriaa. Pääsimme käsiksi myös usko, uskonto ja elämänkatsomus aihepiireihin.
Mun Kumare-asu on vihdoin löytynyt :)
Hampin auringonlasku
Iltajamit kitaran ja djemben voimin
Eräänä iltana nukkumaan mennessä, alkoi vatsa tuntumaan ilmapallolta. Koitin piereskellä kaasut pois, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Vatsa oli lopulta niin piukee, ettei unta saanut mitenkään ja tunsin jo ihan kipua. Seuraavaksi koinkin reissuni ensimmäisen elokuvahetken. Asetuttuani betonisen huussin reiän ylle, matkustin ajassa 90-luvulle. Mieleeni muistui se, kun olin ala-asteella yökylässä joukkueeni maalivahdin luona ja näin ensimmäistä kertaa Nuija ja tosi nuijan. Elokuvan vessakohtaus tipautti minut silloin täysin ja nyt elin sen itse. Oma kohtaukseni oli tosin kestoltaan taiteellisemmin lähempänä kymmentä minuuttia. Kello oli yksi yöllä ja betonibunkkeri raikasi, kun kaasu ja varpusparvet liihottivat vapauteen. Kuvittelin, miltä se mökkeihin ja majoihin kuulostaa, joten nauroin katketakseni itselleni ja tuolle elokuvamuistolle. Hassulta tämä äänien sekamelska varmasti kuulostikin. Loppu hyvin ja hiippailin takaisin mökkiini, toivoen, etten kohtaa ketään.
Hampista halusin lähteä Mysoreen joogaamaan. Junalipun ostin netin kautta. Ensiksi olin odotuslistalla, jolla odotin pääsyä toiselle listalle. Tämä RAC-lista antaa oikeuden nousta junaan, mutta en välttämättä saa omaa makuupaikkaa. Parisen tuntia ennen lähtöä tarkistin sijoitukseni. Olin RAC-listalla sijalla 38. Pari sekuntia sen perään tuli kuitenkin viesti, että minulle on paikka. Samaan junaan oli matkalla myös ranskalainen poika ja belgialainen tyttö, keiden kanssa olin yhtenä iltana jutellut. Juna-asemalla oli myös nätti norjalainen tyttö, kenen kanssa olimme jakaneet päivällä pöydän kahvilassa. Molemmat tosin keskittyneinä läppäreihinsä. Kutsuin hänet seuraamme. Hänellä olikin paljon tietoa Mysoren joogakouluista. Itse olin taas liikkeellä ilman suurempia selvittelyjä, joten kysyin voinko peesata häntä. Sovimme, että tapaamme aamulla asemalla.
Aamulla tapasimme porukalla. Norjalaiselta löytyikin kaverien tuntema paikallinen kontakti, joka lupasi tulla hakemaan hänet prätkällään, joten en päässytkään niin helpolla joogamestoille. Lähdin ranskaa höpöttävän parin matkaan nuorisohostelliin, missä sattuikin olemaan meille tilaa ja hinta oli alle 2€/yö. Järjestyssäännöt ja ohjeistukset olivat viihdyttävää luettavaa. Otimme kaikki kaksi yötä ja kävimme päivällä katsomassa Mysoren Maharajan palatsin. Komea se olikin. Muuten kaupunki on aika kamala. Paluu Hampin seesteisestä eristyneisyydestä isoon kaupunkiin oli melkoinen järkytys.
Viestittelin norjalaisen kanssa ja päätin kävellä hostellilta nelisen kilometriä yhteen hänen suosittelemistaan paikoista. Vähän jänskätti onko koululla tilaa, mutta sekä tunneille mahtui, että sain myös ok hintaisen ja kivan majoituksen itselleni. Vähemmällä jännityksellä toki pääsisi, jos selvittäisi ja buukkaisi asioita etukäteen, mutta jotenkin tuossa säkäilyssä on oma tunnelmansa. Koskaan ei tiedä tarkallalleen mihin päätyy ja tähän saakka se on toiminut ihan hyvin.
Kämppä on ilmeisesti jonkun asunto, kun siellä on alttarikin ja tänne mahtuisi varmaan pari muutakin. Majoitan paikkaa yksin, joten saan olla pitkästä aikaa rauhallisessa paikassa. Huoneisto on todella siisti ja joogatunnin jälkeen lämmin suihkukin oli mukava, vaikka sellaista en ole kaivannutkaan. Siisti länsimainen sisävessa on myös kivaa vaihtelua. Joogatunti oli vauhdikas ja haastava. Mysore on Suomessa suositun anstangajoogan koti ja alkuperäisen koulun lisäksi alueella on paljon muitakin. Täällä pyörii paljon ns. tosi harrastajia, opettajaksi kouluttautuvia ja sitten tietysti tällaisia ei niin vakavissan joogailevia. Koitinkin ekana iltana bongailla joogaväkeä ja löysin ravintolan, missä loistavan pastan ja smoothien lisäksi törmäsin kahteen suomalaiseen naiseen, ketkä ovat jooganneet Mysoressa yli kuukauden. Sain heiltä vinkkejä paikoista ja oli kiva kuulla heidän kokemuksiaan.
Tänään sunnuntaina joogakoululla ei ole tunteja, muttan ensi viikolla pyrin osallistumaan kello yhdeksän aamutunneille ma-to. Kiva ja hyvä kun tulee kunnon liikuntaakin vaihteeksi. Pelkäsin jo, että olenko ihan rupsahtanut, mutta tuo eilinen eka tunti oli niin rankka, että näköjään olen ihan hyvässä hapessa, kun siitä selvisin ongelmitta.
Suomessa hehkuttelin, kuinka lähden Mysoreen tsekkaamaan joogamisut. No ei se nyt ihan menekään niin. En tiedä olenko sisäistänyt intialaisen aseksualisuuden vai onko ne vähätkin testosteronit kadonneet kehosta kokonaan. Ei meinaan pyöri mielessä sitten mitkään erotiikan häivähdyksetkään. Ei tekisi ollenkaan tiukkaa lähteä nyt munkiksi, vaikka siihen liittyisi selibaatti. Se olisi varmaan pienin muuttuja, mitä siinä miettisi. Jännä juttu, sillä koskaan ennen ei ole tällaista "tyhjiötä" ollut. Tiedä sitten onko pysyvää vai ohi menevää. Ehkä alan olemaan valmis järjestettyyn avioliittoon, kun ei sillä sitten ole niin väliä, kuka sieltä pariksi valikoituu :)
- Mysoren munkki Turkka